sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Winnie back in business!

Ihana tuhma tammaponi on muuttanut takaisin kaupunkiin ja tuonut tullessaan varsinaisen zen - mielentilan. Omistajan kanssa ollaan molemmat ihmetelty silmät pyöreinä, kun ensimmäisen kaupunkiviikon aikana Winnie on tehnyt sulassa sovussa töitä, käyttäytynyt ohjasajossa, citymaastoillut talutettuna kuin mallikansalainen ja käynyt pellollakin laukkailemassa kuin mikä tahansa muukin hevonen. Nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, että tamman lomafiilis kestää vielä p-i-t-k-ä-ä-n!


Muutaman kuukauden laidunlomansa aikana Winnie tosissaan lomaili, minkä vuoksi työntekoa aloitellaan hieman kevennetysti. Kokonaisia tunteja ei olla vielä töitä tehty, vaan kohotellaan kuntoa takaisin pikkuhiljaa. Poni on kuitenkin vaikuttanut todella hyvältä! Työmoodi ei ole kadonnut, vaan hommat sujuu kuten ennen lomaakin.

Kun itse pääsin kiipeämään pitkän tauon jälkeen ponin selkään, oli kenttä varattu estevalmennukselle. Olin itsekin vielä niin kesäfiiliksissä, etten ollut huomannut edes tarkistaa varauskalenteria. Siirryttiin siis auringonpaisteesta huolimatta hallin puolelle keventämään. Winnien keskittyminen ei ollut huipussaan, mutta meno oli kuitenkin rauhallista, ehkä jopa hieman tahmean puoleista. Kymmenen minuutin ravailun ja muutaman laukkapätkän jälkeen neljän seinän kiertäminen riitti - nyt painuttiin pihalle!



Koska kenttä oli varattu, jäi vaihtoehdoksi enää pelto. Heinä oli niin pitkää, että se ylsi poni parkaa yli ryntäiden. Onneksi pellolla oli muutama lyhyemmäksi syötelty alue ja pari polkua, joita pitkin oli mukava ravailla ja hölkkäillä. Pellolla poni tuntui jopa paremmalta kuin maneesissa, vaikkakin meno oli entistä hitaampaa, sillä evästä olisi pitänyt ehtiä joka välissä syödä..


Joskos sitä seuraavalla kerralla tehtäisiin ihan oikeasti jo vähän töitäkin, eikä pelkästään fiilisteltäisi kesäsäitä. Tosin jos Suomen säihin on luottaminen, oli tämä yksi harvoista lämpimistä ja aurinkoisista kesäpäivistä. Eiköhän seuraavat viikot taas harrasteta hallissa sateensuojassa nuttura vähitellen kiristyen.. :)





2 kommenttia

  1. Ihania kesäkuvia! Meillä on vieläkin peltoratsastelukausi korkkaamatta, innolla ja kauhulla odotan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuon kauhunsekaisen tunteen, mikäli ratsusi on yhtä tuhma kuin nämä mun ratsastamat ponit! :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat