sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri #20

Tämän päivän luukku aukeaa poikkeuksellisesti vasta näin iltasella, kuten myös huomisen luukku. Turha tulla siis aamu kahdeksalta vielä kärkkymään.. ;) Pääasia kuitenkin, että joulukalenterista avautuu luukku jokaiselle päivälle, eikös?

Tämän päivän joulukalenteriluukkuun olen valikoinut menneeltä vuodelta suosikkikuviani. Olen hurjan onnekas ratsastaja ja bloggaaja, kun ystäväpiiriini kuuluu suuri määrä ihania ihmisiä, jotka kuvaavat ja videoivat puuhiani hevosten kanssa. Erityiskiitoksen on ansainnut käsittämättömän taitava ja sydämellinen Annika, johon olen onnekkaana ihmisenä saanut tutustua niin valokuvaajana kuin ystävänäkin tänä vuonna. 

Ratsastajana, mutta myös harrastelijavalokuvaajana näen hevos- ja ratsastuskuvia kahdenlaisia hyviä kuvia; näen hyviä kuvia, joissa ratsukko näyttää edustavalta sekä esteettisesti kauniita kuvia, jotka on teknisesti onnistuneita. Valitsemieni parhaiden kuvien joukossa onkin sekaisin näitä molempia kuvia.

Mitkä ovat teidän suosikkejanne?

Vähän pimeä kuva ja kurjasti maneesista, mutta Harri näyttää huisin hyvältä tässä!

Tässä näytetään ihan uskottavalta esteratsukolta, vaikkei kyllä ikinä uskoisi!

Minä sitten rakastan näitä Annikan kuvia. Näistä oli vaikea valita omaa lempparia!

Tämä on yksi harvoja onnistuneita itse                      Tässä kuvassa Harri on niin onnellisimmillaan!
ottamiani kuvia tänä vuonna. Kuvassa 
ystävän valloittava nuori suomenhevosruuna!


Tämä oli yksi onnistuneimpia estekilpailukuvia tältä vuodelta. Ilma oli harmaan suhruinen, mutta poni näytti hyvältä!

Tämän kuvan väreistä tykkään erityisesti, siksi tämä onkin ehkä yksi suosikkikuvistani. :)

Tämä on varmaan yksi onnistuneimpia kuvia piaffesta. Harri on aika komeana!

Ahh niin ihanat ja rakkaat pienet talliketut, joiden perässä juoksin kameran kanssa koko kesän!

Maailman kaunein kesämies suihkun raikkaana <3

Kesän ehdoton kohokohta!

Tämä kuva yllätti itseni, kun onnistuin kuin onnistuinkin ihan itse saamaan tällaisen aikaiseksi.

Kaikilla Finnderbyssä käyneillä on iso pino vastaavanalisia kuvia, mutta tähän olin itse kovin tyytyväinen. :)

Näytetään Aksun kanssa molemmat aivan kakaroilta tässä kuvassa. Ilo ja riemu kuitenkin välittynee myös katsojalle!

Ratsastuksellisesti tämä ei ole kisakuvien parhaimmistoa, mutta jokin minua tässä kuvassa kiehtoo kovasti.

Tämä oli ehdottomasti kivoin kuva Ebystä
tänä vuonna!


Tämä on taas yksi niistä kuvista, joissa olen kovin tyytyväinen ratsukon työskentelyyn. Toki tässä on taustakin ihan kohdillaan!

Tämä on yksi onnistuneista kuvista keväältä, kun treenailtiin vielä välillä piruettilaukkaa. Huikeita onnistumisen kokemuksia. :)

Vuoden paras kuva ponista, joka työskentelee niin kovin pätevänä!

Tässä kuvassa taas värit viehättävät minua kovasti, mutta myös Harri näyttää tässä erityisen hyvältä.

Ja jälleen ihania Annikan kuvia; koko linnareissun suosikkikuvani, jota Annika alkujaan esitteli minulle epäonnistuneena valotusten tai jonkin muun suhteen, mistä en ymmärtänyt yhtikäs mitään.

Sydämeni vei täysin keväällä pikkuruinen Herra Poni, joka sai minut tuntemaan ja taas näyttämäänkin 15 vuotiaalta ponitytöltä! 

Ja loppuun vielä yksi kisakuva, johon olen kovin tyytyväinen. :) 

3 kommenttia

  1. Oot kyl hyvä pari Harrin kanssa! Upeeta menoa :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans miettiny tällasen postauksen tekemistä mutta suosikkikuvia tältä vuodelta on niin paljon että postauksesta tulisi kilometrien pitunen :D

    VastaaPoista
  3. Musta 10,11,19 ja 22 olivat varmaan eniten silmäänpistäviä. Mutta kaikki kuvat olivat tosi kivoja, mutta noita kuvia jäin katsomaan ehkä pidemmäksikin aikaa :) Harri on kyllä upean näköinen noissa kaikissa kuvissa :) !

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat