maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenteri #14

Eihän vielä ole myöhäistä toivoa Joulupukilta? Meillä on Harrin kanssa molemmilla muutamia toiveita tänäkin jouluna...


Harrilla olisi ihan oikeita tarpeita ja sitten niitä "tarpeita", jotka saattaapi olla enemmän hevosen kuskin toiveita. Ihan aikuisten oikeasti Harri tarvitsisi häntäsuojan kuljetuksia varten ja jouhienselvitysainetta pitkään häntäänsä ja harjaansa. 

Näiden välttämättömien tarpeiden lisäksi Harri (ja kuski) ilahtuisi uudesta fleeceloimesta, uudesta ihanan värisestä huovasta sekä uudesta harjakassista ja miehekkäämmän värisistä harjoista; hävyttömän suuri osa Harrin harjoista kun on vaaleanpunaisia..

Myös minulla on toiveita ja tarpeita, tosin tällä kertaa olen osannut rajata ne aikuismaisesti hyvin pieneen määrään. Oikea ja todellinen tarve olisi vyölle kisahousuihin ja miksipä ei muihinkin ratsastushousuihin. Osa pöksyistä pysyy ylhäällä hyvin ilman vyötäkin, mutta erityisesti kisahousut on sen malliset, että tuppaavat valumaan jalasta ilman vyötä.

Kroppaa ja mieltä lämmittäisi uusi huppari; olen ihastunut tähän Kingslandin uuteen malliin, mutta miksipä ei kelpaisi jokin muukin kivan näköinen ja laadukas merkkihuppari. Huppareita on kyllä jo kaapit pullollaan, mutta ehkäpä uuden myötä raaskisi luopua jostain vanhasta ja kulahtaneesta? Sitäpaitsi, eihän näitä voi olla ikinä liikaa...

Niinkään ratsastukseen liittymättä mutta blogiin kovastikin vaikuttava toive olisi kunnon kuvankäsittelyohjelma. Lightroom vaikuttaisi Annikan myyntipuheen ja opastuksen jälkeen minulle sopivimmalta vaihtoehdolta; tällä säästäisin aikaa kuvien käsittelyssä ja saisin varmasti aikaiseksi hieman siedettävämpiä kuvia tänne blogiinkin nähtäväksi. 

1 kommentti

  1. Kivoja toivomuksia, mutta kieltämättä Harrin häntäsuoja nosti hymyn huulille ä, vaikka onkin tarpeellinen;)

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat