perjantai 25. syyskuuta 2015

Tuotetestissä Softshell Club CRW takki

Siirin järjestämässä Hööksin bloggaajaillassa Raisiossa saimme valita yhden tuotteen kotiinviemisiksi ja testattavaksi. Pitkän mietinnän jälkeen päädyin valitsemaan uudesta klubimallistosta softshell takin mustana. Ratsastustakkivalikoimastani kun löytyy toppatakki ja ohut syystakki, muttei oikeastaan mitään niiden väliltä.

Softshell Club takki on CRW:n, eli Classic Riding Wearin tuote, joka on osa erityisesti ratsastusseuroille suunnattua klubimallistoa. Mallistoon kuuluu joukko brodeerattavia vaatteita niin lapsille kuin aikuisillekin; on pikeepaitaa, kuoritakkia, toppaliiviä ja fleeceä. Yleisilmeeltään koko mallisto on yksinkertaisen tyylikäs ja pelkistetty. Suoria, muotoon leikattuja linjoja, tyylikkyyttä ja ennenkaikkea käytännöllisyyttä. Kaikki malliston vaatteet on saatavana koossa Juniori 122 cm - XXL kolmessa eri värissä: tummansininen, punainen ja musta. Kaikkiin malliston vaatteisiin on mahdollista brodeerata esimerkiksi ratsastajan, ratsukon tai seuran nimi rintaan tai selkään. Myös seuran oma logo on mahdollista brodeerata kaikkiin tuotteisiin.


Oman takkini valitsin mustana, koossa aikuisten XS. Toisinaan kokoisilleni pienille ihmisille aikuisten koot ovat liian väljiä ja lasten koot taas eivät ole enää yhtä hyvin istuvia, mutta tämä takki istui päälleni kuin valettu. Lämpimillä syyskeleillä alle riittää pelkkä ohut pitkähihainen, mutta kylmenevillä keleillä alle mahtuu myös lämmikkeeksi paksumpikin huppari. Takin helman kiristysnauhoilla saa säädettyä takin pituutta ja istuvuutta itselleen mieleiseksi.

Ehdoton ykkösjuttu takissa on sen veden- ja tuulenpitävyys. Viikon ajan olen kulkenut takissa läpi syyssateiden ja tuiskujen, enkä ole kertaakaan ollut kylmissäni. Takki pitää rankemmankin vesisateen loitolla ja pitää lämpimänä pysäyttämällä tuulenpuuskat. Pehmeä fleecepinta takin sisäpuolella on miellyttävä ja lämmin myös paljasta käsien ihoa vasten. Pieni, mutta yllättävän tärkeä yksityiskohta takin lämpimyydessä on hihojen resorit. Hihojen sisällä on joustava resori, joka tiivistyy ranteen ympärille pitäen kylmän ilman ulkona.



Ison plussan takki saa käytännöllisyydestään; taskuja on riittävästi, hupun saa halutessaan irti ja pintamateriaali on likaa ja hevosenkarvoja hylkivää. Tahrat lähtevät märällä rätillä pyyhkäisemällä ja karvoista pääsee eroon ravistelemalla. Pesukoneessakaan takki ei mennyt miksikään. Mukava lisä on myös takin monikäyttöisyys; pelkistetty ja yksinkertaisen tyylikäs takki näyttää hyvältä niin tallilla, töissä, kaupungilla kuin lenkilläkin. Näin aikuisemmalla iällä sitä on oppinut arvostamaan vaatteita, joissa ei lue selässä kissan kokoisin kirjaimin " I <3 HORSES".


Postauksen kuvista suuri kiitos Maijulle!

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Olen itsekin kovin ihastunut siihen, Harri näyttää melkoisen hyvältä! :D

      Poista
  2. Kiva kuulla hyvää tästä takista! Mä koitin just muutama päivä sitten liikkeessä kyseistä takkia ja oli kyllä niin hyvän tuntuinen, että pakko varmaan käydä itsellenikin se hankkimassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mukava kuulla, että olet harkinnut samaa takkia! Voin kyllä ehdottomasti suositella, on varmasti hintansa arvoinen. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat