maanantai 28. syyskuuta 2015

Jalkapallo on kuningaslaji

Ollaan viimeaikoina pelailtu edelleen Harrin kanssa jalkapalloa. Välillä pelaillaan enemmän, välillä vähemmän. Toisinaan pelaillaan maastakäsin, toisinaan taas selästä. Päivä päivältä Harri tuntuu kuitenkin tykkäävän tuosta puuhasta aina vain enemmän! Se on hionut tekniikkaansa ja päätynyt omalaatuiseen tapaan tuuppia palloa eteenpäin turvallaan. Jaloillaan se koskee palloon vain maastakäsin, jos talutan sen riittävän lähelle palloa.




Harri on kehittynyt hurjasti pallon kuljettamisessa. Se tuuppii palloa jo useamman kerran peräkkäin ilman, että pallo ehtii pysähtyä tai minä joudun korjaamaan hevosta lähemmäs palloa esimerkiksi voltin kautta. Palloilu on aivan selkeästi Harrille aivotyötä, sillä se laskelmoi suuntaa, johon palloa tuuppaa. Mikäli kentän aita on tulossa vastaan, Harri tuuppaa palloa sivulle päin, eikä päin aitaa. Sieltähän pallo voisi vaikka kimmota takaisin!







Yhtenä palloiluiltana saatiin Winnie ja Maijukin seuraksemme. Winnie muisti hyvin, kuinka palloa käsitellään, vaikka viime palloilusta olikin useampi vuosi aikaa. Harri ja Winnie potkivat palloa vuorotellen; Harri tuuppi turvallaan ja Winnie potki jaloillaan sekä satunnaisesti tuuppi turvalla. Eiköhän näistä sankareista saada hyvä joukkue aikaiseksi!









5 kommenttia

  1. Eli onko Winnie ja Harri siis kanssa kavereita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kavereita ja kavereita, kyllä nuo ainakin ihan toimeen tulee esimerkiksi jalkapallon ympärillä tai maastoillessa. :)

      Poista
  2. Teidän täytyy joskus ottaa Winnien omistajan kanssa kisa että kumpi saa ensin oman pallonsa maaliin. Siis tietysti hevosten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, täytyy saada joku videoimaan meidän peliä. :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat