sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kevyttä kisatreeniä

Aikaisemmin tällä viikolla treenailtiin Harrin kanssa kevyesti kangilla helppo A:2 radan osia. Ensi viikolla olisi ohjelmassa läheisellä tallilla harjoituskoulukilpailut, joihin ollaan ilmoittauduttu juurikin tuohon A:han. Helppoa B:tä ei tällä kertaa ollut edes tarjolla, joten lähdetään treenimielessä vain hakemaan vähän kokemusta ja tuomarin kommentteja. Toivotaan vain, että kyyti vielä järjestyy. Pitäisi vain itse ajaa se pikku E, että saisi itse kuskattua hevosen kisapaikoille..

A:2 vaikuttaa melkoisen kivalta ohjelmalta juuri meille; siinä on paljon juuri sellaisia asioita, joita ollaan nyt viime kuukausina treenattu valmennuksissa. Suorilla urilla ratsastetaan keskiravia ja -laukkaa, keskikäyntiä on ihan todella vähän ja ohjelman haastavimmat osiot ovat pohkeenväistöt ja laukanvaihto käynnin kautta. Vastalaukatkin on kivasti suoralla uralla, mikä ei tuota meille oikeastaan enää ongelmia. Siirtymiset laukasta käyntiinkin on alkanut viimeaikoina sujua kivasti, joten periaatteessa meillä on ihan hyvät mahdollisuudet saada siedettävä tulos harkkakisoista. Luottavaisin mielin voidaan ainakin lähteä matkaan!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat