Erilainen hevosjoulu, erilainen vuosi

Niin se vaan on, ettei kaikki mene aina ihan niin kuin Strömsössä. Tästä vuodesta piti tulla hirmu hyvä hevostelun kannalta ja sitä se kyllä hyvin pitkälti olikin. Vaikken saanutkaan Winnietä itselleni ylläpitoon, olen saanut ratsastaa mukavia hevosia ja löytänyt Harrista pysyvän vuokrahevosen, jolla saan kehittyä, valmentautua ja varmasti myös kilpaillakkin naapuritallin koulukilpailuissa. Vihdoin puolen vuoden etsimisen jälkeen löysin vielä esteponinkin vuokrattavaksi. Hetken aikaa kaikki näytti olevan vallan mainiosti ja tulevaisuus näytti enemmän kuin valoisalta. Vihdoin pääsisin taas kiinni treenaamiseen niin koulussa kuin esteilläkin.

Aivan syyskuun lopulla lapaluustani löytyi luukasvain, jota tutkittiin ties millä kuvauksilla lokakuun aikana. Sain kiireesti leikkausajan jo marraskuulle. Kuvittelin leikkauksen olevan pikkujuttu - kasvain mäkeen ja noin kuukauden sairasloma, jonka jälkeen olisin taas täysin kunnossa ja valmis ratsastamaan ja jatkamaan treenaamista.

Toisin kuin kuvittelin, kasvaimen mukana jouduttiin poistamaan lähes puolet koko lapaluusta. Koska lapaluuhun kiinnittyy lihaksia sen koko pinta-alalta, on useita lihaksia jouduttu nyt kiinnittämään niille alunperin luonnottomiin paikkoihin, kun niiden alkuperäinen alusta on jouduttu poistamaan. Tämän vuoksi käden liikeradat on kärsineet hurjasti.

Edessä on fysioterapeutin mukaan noin vuoden kuntoutuminen ja pitkä fysioterapia. Tällä hetkellä saan nostettua kättä eteen ja sivulle ehkä 15 senttiä. Sitä, tuleeko käsi ikinä toimimaan kunnolla, ei kukaan tiedä. Harjoituksilla ja fysioterapialla liikkeiden pitäisi parantua, mutta kuinka paljon ja missä ajassa, ei tiedetä. Ei siis ole varmaa, saanko ikinä enää nostettua itse satulaa hevosen selkään.

Lisäksi kaatuminen ja hevosen selästä tippuminen on ehdottomasti kielletty. Mikäli lavasta pamahtaa jokin jänne tippumisen seurauksena, on peli niinsanotusti menetetty. Ratsastaa siis saa voinnin ja kivun mukaan, mutta tippua ei saa. Eipä tarvitse siis ihan hetkeen vielä haaveilla esteiden hyppäämisestä. Ratsastaminenkin tarkoittaa lähitulevaisuudessa lähinnä hevosen selässä istumista; Ainakin tammikuun puoliväliin saakka kättä täytyy suojella vetämiseltä ja paineelta. Tämä tarkoittaa siis pitkin ohjin ratsastamista, alkuun talutuksessa. 

Minä tai lääkäritkään ei tiedä, koska voin ratsastaa normaalisti. Ehkä helmikuussa, ehkä kesäkuussa. Siihen saakka hevostelu tulee pyörimään maastoköpöttelyn ja maastakäsintyöskentelyn ympärillä. Nyt olen viikon verran uskaltanut käydä liikuttamassa Harria jo talutellen - herrasmies on näyttänyt ihan ymmärtävän, etten ole aivan kunnossa. Harri laskee päänsä eteeni harjattavaksi ja sujahtaa itse riimuunsa. Kävelylenkeilläkin se laahustaa sopivan hitaasti päätään vierelläni roikottaen :) Varsinainen ratsastus ei tule kysymykseenkään vielä pitkään aikaan, mutta haaveilen pääseväni edes käymään Harrin selässä lähiaikoina. Kaikki on kuitenkin kiinni ihmisistä ympärilläni, sillä en pärjää Harrin kanssa yksin. Tarvitsen apua juoksuttamiseen ja taluttamiseen. Suoraan kyytiin ei uskalla kiivetä, sillä vähäisen liikutuksen vuoksi Hartsa voi olla liian reipas. 

Aika näyttää mitä tapahtuu, ei tässä voi muuta kuin katsoa eteenpäin ja olla toiveikas. Ystäväni Liina osasikin lohduttaa ihanasti - tee sitä mitä pystyt ja nauti siitä, aikaa on myöhemminkin treenata ja hypätä. Vuosikin on lyhyt aika elämästä, sen voi käyttää nauttien siitä mitä on, eikä murehtimalla. :)