lauantai 14. heinäkuuta 2012

Työvoitto!

Aina ei voi mennä nallekarkit tasan, sanoo Winnie!
Oh-My-God. En uskonut että Winnie osaisi olla noin hirvittävä ratsastaa! Menin ponilla viimeksi keskiviikkona, koska eilen kaverit ilmoittivat kokeilevansa ponia tallin omistajan luvalla ja torstaina Winnien toinen liikuttaja ratsasti sen. Ok, en siis mennyt tallille töiden jälkeen. Ilmeisesti olen unohtanut miten kuuluu ratsastaa, kun tänään poni oli kahden päivän ratsastustauon jälkeen vempula, kuriton, vino ja vaikka mitä. Käyntityöskentely sujui alkuun hyvin, kunhan sain ratsastettua avut jotenkuten läpi niin, että poni asettui oikeisiin suuntiin ja liikkui tahdikkaasti. Ravissa poni taas kuitenkin muodosti ongelmia _kaikesta_. "En voi keskittyä, en voi ravata, en voi taipua, en voi asettua, en myödätä, en tehdä oikeastaan mitään! Mieluiten vain juoksisin kovaa ympäri kenttää."

Työstin ponia tunnin verran ja lopulta se alkoi olla ihan ratsastettavissa, kun se vihdoin rentoutui ja alkoi nöyrtyä työnteolle. Teetin ponilla väistöjä ravissa ja ne onnistuivat hurjan hyvin. Poni askelsi hienosti ristiin ja pysyi rungostaan suorana. Hurja työvoitto, toivotaan että huomenna menee paremmin alusta asti! :o

Aiheesta oli jokseenkin pakko postata kun kerrankin kaikki ei mennyt niinkuin satukirjoissa, joku kun on saattanut epäillä etten kerro huonoista päivistä ja kaunistelen niitä. :D

16 kommenttia

  1. siis syytätkö nyt sun kavereita siitä että winnie oli tänään huono ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En?! En tietenkään! En vain ole ponilla pariin päivään ratsastanut ja selässä on käynyt muita ihmisiä, niin nuori poni menee ilmeisesti sekaisin siitä kun ratsastetaan eri tavalla. En syytä yhtään ketään, itseäni korkeintaan. 99 % tapauksista kun ongelma on aina satulan päällä.

      Poista
    2. kyllä toi teksti ainakin antaa niin ymmärtää, että sun kaverit on syypää siihen että winnie on tänään ollut niin huono ratsastaa.... mutta kaipa sain vaan väärän käsityksen

      Poista
    3. Tulkitse toki miten tahdot, Winnien on kyllä torstainakin ratsastanut eri ihminen. :) Aina noinkin herkkä hevonen on erilainen ratsastaa jonkun muun jäljiltä, mikäli ratsastustapa on vähänkään erilainen. Suht nätisti poni oli eilen kuitenkin liikkunut kavereidenkin kanssa, joten siitä ei ole kyse ettäkö ei olisi osattu ollenkaan ratsastaa/olisi tehty asioita väärin.

      Poista
    4. Mahdatko itse olla "tuo kaveri", kun ymmärsit tekstin noin? Itse luin sen monta kertaa, ja vaikka miten päin lukisin, en siitä saisi kuvaa että kirjoittaja olisi syyttänyt kavereitaan.. :D

      Poista
    5. Voin kertoa ettei ole kumpikaan kavereista. (:

      -Siru

      Poista
    6. taitaa vika olla essissä ku winnie menee huonsoti

      Poista
    7. Bra, kiitos Siru! Eiköhän ole siis aiheetonta narinaa, kun ei kyseessä olevat kaveritkaan tahdo tulkita tekstiä noin. :) Molemmat varmasti tuntevat ponin kuitenkin sen verran hyvin, että tietävät pientenkin muutosten vaikuttavan siihen. Ei myöskään unohdeta että nuoren neidin ahteria saattoi kaivella ihan vaan vaikka väärä ilmankosteus tai lämpötila/ satulahuovan väri/ hevosseura kentällä/kiukutus kun Essi ei näyttänyt naamaansa tallilla pariin päivään!

      Poista
    8. Anonyymi: Voi kuule, hyvin mahdollista!

      Poista
    9. ja myös se että puskassa pomppi näkymättömiä ukkeleita, ja sitä kohtaa kentästä piti välttää ponin mielestä ;) Winnie on Winnie omalla erityisellä luonteella, niinku tänään ratamestarikin mulle mainitsi että "kaikki eivät tule toimeen keskenään, toiset hevoset löytää helpolla sen oman ihmisen toiset taas ei" :)

      Poista
    10. moi, huomasin että sulla on ainakun juoksutat paljon juoksutus kuvia samalta kerralta . Tiesittehän ettei mitään hevosta saisi juoksuttaa yli 15 minuuttia tarkkottaen yli 7 minuuttia suuntaansa. Juoksutus on hevoselle ihan hirvän rankkaa oli kunto kuin hyvä tahansa ... Olen seurannut erilaisia paikkoja joissa mainitaan juoksutuksen maksimi ajasta ja valitettavasti jopa wikipediassa tieto on väärä :( terveisin joku jonka ihanan puoliverisen vuokraaja pilasi liiallisella juoksutuksella ...

      Poista
    11. Hahahah, hölmö poni! :D Viihdyttävää miten joku vetää herneen nenään ja porkkanan poikittain takapuoleen sun puolesta! :DD

      Poista
    12. Anonyymi: Tiesitkö, että 15 minuutissa ehtii järjestelmäkameralla saamaan 250 hyvää ja julkaisukelpoista kuvaa? ;) Juoksutan Winnietä nykyään lähes poikkeuksetta vapaana, jolloin se saa myös liikkua rungostaan vapaammin. Ympyrällä juoksemista on tosiaan sen 10-15 min, minkä lisäksi poni saa juosta energiaansa pois vapaana koko kentän laajuudella.

      Ympyrällä juokseminen ei vapaana ole sen rankempaa kuin ratsastettaessakaan. Älä siis turhaan huoli Winnien puolesta!

      Poista
  2. Pakko kommentoida tohon juoksutukseen että ei 15 min ole mikään raja että sen jälkeen hevosen jalat poksuu ja paukkuu :D
    Kyllä tiedän, että hevosta et saa turhan paljon ympyrällä juoksuttaa mutta maalaisjärkeä eikä mitään sekuntikellon kanssa pelleilyä. Esim. hyvin voi liinassa juoksuttaa 10 min per suunta tai enemmänkin tarvitaessa/tilanteen jos sitä ei tee päivittäin.

    P.S. Kuka kattoo wikipediasta että kuinka monta minuuttia hevosta saa juoksuttaa...älyhoi järki älä jätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15 min on varmaan ihan hyvä ohjeellinen juoksutusaika, mutta terve hevonen ei jalkojaan pääse rikkomaan juoksutuksessa vaikka sitä tekisi tunnin, kunhan se ei ole päivittäistä. Juoksutuksesta ollaan montaa mieltä, mielipiteitä on varmaan saman verran kuin juoksuttajiakin. Jonkun mielestä ympyrällä juoksutus on erittäin vaarallista, kun toinen vertaa sitä ympyrällä työskentelemiseen, mitä ratsastuskouluhevoset voivat tehdä päivittäin pitkiä aikoja menemättä rikki. Toinen juoksuttaa kerran kuukaudessa, toinen kerran viikossa. Joku juoksuttaa 10 min, joku 30 min. Juoksutukseen ei ole olemassa sitä täyttä faktaa, joten ei voi sanoa esimerkiksi sen wikipedian olevan oikeassa tai väärässä.

      Paljon riippuu hevosesta, sen rakenteesta, tavasta käyttää itseään ja jalkojen terveydestä, että millainen määrä juoksutusta ja kuinka usein on sopivaa. Itse en jaksa uskoa, että tervettä hevosta saa 20 min juoksutuksella rikki, vaikka sitä tekisi kahdesti viikossa.

      Poista
  3. Ja hevosta voi juoksuttaa myös suorilla urilla, ympyrää ei ole mikään pakko käyttää, kunhan sen homman osaa.
    Suorilla urilla juoksutus on ihan älyttömän hyvää treeniä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat