tiistai 3. heinäkuuta 2012

Haaste!

Olen saanut taas yhden blogeissa kiertävän haasteen kahdelta bloggaajalta. Ideana siis on vastata haasteen antajan kysymyksiin ja haastaa lisää bloggaajia ja keksiä heille uudet kysymykset. Tämäkin haaste on sen verran kauan jo kiertänyt, etten näe järkeväksi sitä lähettää enää eteenpäin kenellekkään. :) 


Kiitos Julialle kysymyksistä!
1. Minkälainen fiilis sinulla on tällä hetkellä?
Väsynyt mutta ihan iloinen! Monen aamuvuoron jälkeen olen aivan sekaisin kun saankin nukkua yhdeksään saakka, mutta enköhän piristy kun näen kavereita ja Winnien tänään. :)

2. Pidätkö eläimistä, jos pidät - minkälainen olisi unelmaeläimesi?
Pidän! Olen pienestä asti ollut aivan hulluna kaikenlaisiin eläimiin. Isot kissaeläimet viehättää mua jotenkin todella paljon, olisi hienoa omistaa esimerkiksi kesy tiikeri!

3. Oletko taikauskoinen?
En ole oikeastaan missään määrin.

4. Suututko helposti?
Itseasiassa suutun kyllä välillä liiankin helposti. :D Lisäksi mökötän turhan pitkään.

5. Montako blogia sinulla on ollut ja mitä aiheita?
Tämän blogin rinnalla aloitin kirjoittamaan Disney- aiheista blogia keväällä, mutta sen kirjoittaminen on jäänyt kun aika ja kiinnostus ei riitä kahden blogin aktiiviseen päivittämiseen. Pari vuotta sitten aloitin bloggaamisen tavallisella, omasta elämästäni kertovalla blogilla.

6. Lempiherkkusi, jos syöt herkkuja?
Hedelmäkarkit! Niitä ilman en pysty elämään. En niin pidä pullasta tai kekseistä, mutta hedelmäkarkeille en pysty sanomaan ei.

7. Luetko blogiani, jos luet - miksi?
Tutustuin siihen vasta, joten lukijalistalla en ole ainakaan vielä. Aihe (valokuvaus) on kyllä kiinnostava!

8. Mille alalle tahdot, mikä olisi unelma-ammattisi?
Tahtoisin työskennellä lasten ja nuorten parissa, mutta en ole aivan varma missä muodossa. Opettajan, lastenkodin ohjaajan ja lastentarhanopettajan työt esimerkiksi kiinnostavat.

9. Lemppari vuodenaikasi?
Talvi!

10. Pidätkö nimestäsi? Lempinimesi..?
No en erityisemmin, mutta olen kyllä oppinut elämään sen kanssa. ;) Pienempänä toivoin että olisin saanut nimekseni jonkin pidemmän tyttömäisen nimen. Pääasiassa mua kutsutaan ihan Essiksi, mutta rippileiriltä saadut kaverit/isoset/ohjaajat kutsuvat Siiriksi. Satunnaisia lempinimiä on liuta niin Espestä essimoniin,

11. Meikkaatko?

Meikkaan kyllä, en kehta viedä edes roskia ulos ilman meikkiä.. :D




Ja kiitos myös Sofialle kysymyksistä!


1. Montako hevosta omistat (jos omistat)?
En valitettavasti omista yhtäkään, yksikin kyllä riittäisi!

2. Koulu, este, kenttä, vai maasto?
Esteet! Kyllä minä olen esteratsastaja henkeen ja vereen, vaikken nin usein ja kunnolla pääsekkään enää hyppäämään.

3. Kilpailetko?
Valitettavasti en tällä hetkellä. :( Tarkoitus oli kyllä, mutta kaikki suunnitelmat on yksi kerrallaan vesittyneet, enkä nyt tällä hetkellä jaksa edes elätellä toiveita kilpailemisen suhteen. Kun Winnie joskus menee kaupaksi ja lähtee, niin aloitan sellaisen vuokrahevosen etsimisen, jolla saisi valmentautua ja kilpailla.

4. Korkein este, jonka olet hypännyt?
Siinä metrin paikkeilla.

5. Parhain muistosi satulassa?
Näitä on niin paljon! En millään pysty nimeämään vain yhtä, mutta parhaiden joukkoon kuuluu niin onnistumisia esteradalla kuin myös ihania maastoreissuja.

6. Minkä hevosen ottaisit autiolle saarelle (vain yksi)?
Ottaisin varmasti jonkun vanhan hevosen jota en tuntisi. Silloin kynnys tappaa ja syödä se olisi pienempi. ;) Autiolla saarella kun hevosesta ei ole mitään muuta iloa ja hyötyä, kun hevonen syö saaren tyhjäksi kasvillisuudesta ja lopulta kuolee nälkään kun kasvit loppuu. Itsekään en välttämättä nauttisi hevosen selässä istumisesta niin hirveästi siinä vaiheessa kun olisin kuolemassa nälkään.

7. Oletko ollut ikinä leirillä, missä?
Ratsastusleirillä en ole, tavallisilla lastenleireillä on tullut käytä siellä sun täällä.

8. Harrastatko muuta, kuin ratsastusta?
Piirrän ja soitan pianoa + valokuvaan, mutta en mitään näistä hirvittävän säännöllisesti tai tavoitteellisesti.

9. 5 parasta blogia, joita luet?
En varmaan edes lue noin montaa säännöllisesti. :D 

10. Ihanin hevonen, jonka olet tavannut?
Taitaa se olla Winnie.

11. Minkä laisen hevosen haluaisit (kerro siitä ja laita kuva)?
Tämän. :)

10 kommenttia

  1. tappaa ja syödä sen....joo raakaa hevosenlihaa ei huhuhuh -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etköhän sinäkin suostuisi hevosenlihaa syömään siinä vaiheessa, kun ei ole mitään muuta syötävää ja nälkäkuolema lähenee.. :) Ja kuka puhui raakana syömisestä, eiköhän sen voi nuotiolla kypsentää.

      Loppuun voidaan toki vielä pohtia sitä, kuinka suuri on mahdollisuus siihen että autiolle saarelle joudun hevosen kanssa ja tosissani joudun pohtimaan hevosen tappamista ja suihini pistelemistä...

      Poista
  2. voi luoja näitä anonyymejä ... Itsekkin varmasti harkitsisin hevosen syömistä, jos se ei olisi minulle mitenkään tärkeä. Jos kumminkin esimerkiksi oma hevoseni olisi mukana, niin en varmasti siihen pystyisi..:D
    Ja mulla oli pienenä sama ongelma, en tykännyt yhtään Essi-nimestäni ja halusin aina jonkun nätimmän ja pitemmän nimen, kuten Anniina, Katariina tai Natalia. Nykyään kaveri-ja talliporukassa mua kutsutaan Esteriksi tai Euseviksi. Kaikenlaista nimeä on tullut kokeiltua vuosien varrella ja olen jo noihin kahteen nimeen tottunut liiankin hyvin:D

    VastaaPoista
  3. onko sulla siis vielä tämän poniblogin lisäksi joku toinen blogi jossa kirjoittelet elämästäsi? vai vai tämä ja se disney? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole enää tämän blogin lisäksi muita. :) tavallisen blogin kirjoittamisen lopetin jo reilu vuosi sitten ja disney blogikin pääsi vain alkuun, kun totesin ettei aika sen päivittämiseen riitä.

      Poista
  4. Voi, että Winnie on tosi kaunis hevonen! ♥ Monta vuotta se on? Entä Juli ja Rölli?

    Sori, kun kyselen, mutta on kiva tietää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winnie täytti keväällä 6 ja Juli 20:) tölli on muistaakseni muutaman vuoden julista nuorempi, olisikohan 17?

      Poista
  5. Kiva, kun teit minun haasteeni :D Oho! Onko Juli jo 20? Luulin, että se on vasta joku 10 (: On mun hoitoponikin kyllä 23v.

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) Hei teetkö arvostelun noista talleista vaan yhestä vai? Ku olisin kiinnostunu, että teet Kaisan tallista, koska itse siellä käyn ja olis kiva tietää mitä mieltä sä oot siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen siis arvostelun kaikista talleista joilla käydään ratsastamassa, äänestyksen kohteena on siis paikat joissa lukijat haluaa meidän käyvän! :) Useammalla ratsastuskoululla siis käydään, eli useampi arvostelukin on tulossa.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat