sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

hiiop!

Hyppäsin Winniellä eilen pitkästä aikaa. Uhmasin sääennustetta ja rakensin muutaman esteen kentälle ; ehdittiin juuri pois alta ennen kuin alkoi sataa kunnolla! Keskellä kenttää oli vastakkain vinoilla lähestymisillä porttieste sekä ristikko. Toiselle pitkälle sivulle kokosin pikkuruisen okserin, jonka takapuomina oli lankku.
Verkkailin ponin läpi ravissa ja laukassa, minkä jälkeen otin muutamia yksittäisiä hyppyjä kaikille esteille erikseen. Winniestä tulee kyllä vielä hieno esteponi, se kun ei kyttää eikä kiellä, vaan innolla imee esteelle. Varovaisuutta kaivataan vielä, sillä poni kolistelee takajaloillaan puomeja alas. Eiköhän tuo hyppytekniikkakin kehity harjoituksen myötä. :)

Lopuksi tulin kaikkia kolmea estettä pikkuruisena ratana. Ensimmäisellä kerralla poni tiputti sekä portin että okserin takapuomin, mutta toisella yrittämällä tuli jo paremmat hypyt esteille, kun hyppypaikkakin löytyi paremmin. Winnie tuli toisinaan turhan lähelle esteitä; se otti vielä pikkuruisen laukka-askeleen ennen hyppyä, vaikka olisi voinut mielummin lähteä hyppyyn vähän kauempaa.  

Kuvaamassa ja henkisenä tukijana toimi tällä kertaa taas pikkuserkkuni, suuri kiitos kuvista! :)


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat