
Ja tosiaan sekin ilo tähän pakettiin vielä, että kun en sillä Julilla päässyt hyppäämään sunnuntaina, niin en pääse sillä myöskään kisoihin kun olen sillä hypännyt viimeksi syksyllä. Ja en tasan ehdi millekkään estetunnille sillä ennen kisoja, kun olen syksystä asti jonottanut irtotunnille mutten vieläkään ole päässyt. Jippii kyllä hevosharrastus on taas mukavaa.... Saa nähdä mitä ihmettä teen kuukauden päästä, ratsastanko missään enää.
Eilen olin Pojun kanssa maneesissa vähän yli tunnin ilman satulaa. Alku oli jotain aivan järkyttävää, loppuaika vain vähän järkyttävää. Päätin etten poistu maneesista ennen kuin poni myötää edes vähän, lopulta oli pakko antaa periksi ja todeta etten vain ihan oikeasti osaa ratsastaa. Tehtiin ihan perus juttuja, siirtymisiä, voltteja, työskentelyä ympyrällä, avoja ja pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Lopputunnista Poju liikkui eteen tosi kivasti, mutta se taisikin olla ainoa positiivinen asia. Loppukäynneissä päästin ponin vapaaksi kulkemaan mun perässä, siitä on videokin minkä ehkä mahdollisesti joskus jaksan ja osaan ladata tänne.
Mitäs vikaa taas lämminverisissä on?
VastaaPoistaItellä oli Amerikan ravihevonen ja vaikka vikoja oli vaikka muille jakaa.. jäi hän silti sydämmeen.
En hakeut vuokrahevosta maastoiluun, vaan halusin harrastaa monipuolisesti. Harmittavan usein lämminveriset on myös ex ravureita ja toimivat parhaiten ajossa, eli siinä hommassa johon ne on jalostettu. Ratsuina ne harvemmin loistaa, kun harvoilta yksilöiltä löytyy edes se kolmitahtinen laukka.
Poista