Dancing on four legs

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kun ei vain kulje!

Saatiin sovittua huhti-toukokuun vaihteeseen vielä yksi Julia Engblomin estevalmennus ennen kesää. Tällä kertaa ratsukoita oli kolme, minkä vuoksi päädyin ottamaan Winnien kanssa yksityistunnin. Hevoset saivat hypätä yhdessä ja ponikokoinen Winnie sai suorittaa rauhassa yksinään.

Päästiin vihdoin kentälle pitkän hallikauden jälkeen. Oli ihanaa, kun vihdoin oli taas enemmän tilaa käytössä! Suurempi ratsastusala käytettiin heti hyväksi pidentämällä suhteutettujen linjojen välejä. Tällä valmennuskerralla keskityttiin taas suoruuteen ja askeleiden ratsastamiseen; suhteutettuja linjoja ja sarjaa ratsastettiin vaaditulla askelmäärällä, joka edellytti laukan säätelyä.

Työskentely aloitettiin pienellä kavaletilla keskellä kenttää ratsastaen suoralla linjalla kavaletille ja kääntämällä iso voltti sen ympäri. Voltilta palattiin kavaletille ja jatkettiin suoraa linjaa toiseen päätyyn saakka. Winnie pysyi hyvin linjalla ja kääntyi voltilla ulkoavuilla, mutta sen eteenpäinpyrkimys oli täysin kadoksissa. En olisi uskonut, että joudun kevään ensimmäisissä ulkoestetreeneissä ratsastamaan sitä näin paljon eteenpäin!

Winnie hyppäsi hyvin ja ihan mielellään, mutta se ei tällä kertaa edennyt ollenkaan. Se suoriutui vaadituilla askelmäärillä linjoista, mutta jouduin tekemään paljon normaalia enemmän töitä, jotta sain laukan etenemään riittävästi. Askeleiden sovittaminen esteille oli tällä kertaa paljon haastavampaa, koska poni ei ajatellut itse eteenpäin. Muutamille esteille poni aikoi ottaa pienen lisäaskeleen, mutta päättikin lopulta heittäytyä kauempaa esteen yli. Sarjan ensimmäiselle osalle, okserille, Winnie heittäytyi ensimmäisellä yrittämällä kunnolla sekaan kaataen koko esteen.

Poni sai tehdä hyppyjä lyhyissä pätkissä. Suoritettiin tehtävä ja annettiin taas hengähdystauko ennen seuraavaa pätkää. Päädyttiin valmentajan kanssa epäilemään kiimaa nihkeän ratsastettavuuden syyksi, sillä kiimaoireita oli jonkin aikaa ollut jo näkyvissä ja muutakaan selkeää syytä ponin hitaudelle ei ollut. Ruokinta on kunnossa ja liikutus ollut normaalia, eikä erityisen rasittavaa.

Loppua kohden Winnie tuntui hieman reipastuvan; en tiedä innostuiko se päästessään hyppäämään rataa vai vertyikö se. Lopeteltiin kuitenkin hyvän sään aikana, kun saatiin muutama onnistunut suoritus pienillä estekorkeuksilla. Olisi hölmöä työskennellä liikaa ja odottaa epäonnistumista, jolloin oltaisiin taas vaarassa heikentää ponin hyppymotivaatiota.

Tällä kertaa meidän treenit jäi siis hieman tyngäksi, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla päästään tekemään taas vähän enemmän. Tälläkin kertaa saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia ja itse sain olla ylpeä siitä, että kykenin ratsastamaan ponin tehtävien läpi, vaikkei se ollut parhaimmillansa. Ihan hyvää harjoitusta ratsastaa poniin välillä enemmän energiaa, kun normaalitilanteessa tilanne on usein aivan päinvastainen!

tiistai 29. toukokuuta 2018

Hevosen ja valokuvan voimauttava taika

Tutustuin blogipiirien kautta hevoskuvaaja Annikaan jo useampi vuosi sitten. Olen saanut seurata Annikan kehittymistä kuvaajana ja päässyt muutamia kertoja kulissien taakse, kun olen saanut toimia kuvissa mallina Harrin kanssa. Annika on ikuistanut satumaisen Harrin niin Turun linnalla kuin tallin lähimetsässäkin ja nämä kuvat ovat yksiä rakkaimpia muistojani tuosta hevosesta.

Kevättalvella Annikan kanssa tuli taas puheeksi kuvaussuunnitelmat, joihin voisin sopia malliksi tällä kertaa Winnien kanssa. Innostuin ideasta, joka oli suhteellisen helposti toteutettavissa; kuvat voitaisiin ottaa tallin pihapiirissä, eikä hevosta tarvitsisi kuljettaa minnekkään. Näyttävän elementin kuviin toisi valtava määrä kangasta, joka kiinnitettäisiin jo olemassa olevaan mekkooni.

Avuksi saatiin myöskin kuvaamisesta innostunut Emma, joka päätyi tällä kertaa käsittelemään hevosta ja heittelemään kangasta ilmaan tuulen vietäväksi. Kahden ihmisen voimin näitä kuvia ei olisi saatu mitenkään tehtyä!

Jottei kuvaaminen olisi ollut liian helppoa, toi ihastuttava Suomen kevätsää oman twistinsä kuvauksiin. Sääennusteiden mukaan sateen mahdollisuus oli pieni, mutta eikös kuvauksen loppupuolella alkanut tihuttamaan vettä. Aivan kuin kymmenen asteen lämpötilassa ei olisi ollut jo muutenkin riittävän kylmää seisoskella pikkumekossa paljain jaloin... Lisäksi tuuli toi omat haasteensa, sillä puuskainen tuuli painoi helposti ilmaan heitetyn helman alas.

Annikan mietteitä kuvauksesta ja valmiista kuvista voi käydä lukemassa hänen blogissaan.

Kylmässä viimassa tihkusateessa seisoessa, tukka tuulen takuttamana ja varpaat peuran p*skassa olo ei ollut varsinaisesti kovin hehkeä. Ilma oli harmaa ja puut vielä lehdettömiä. Winnie näytti turhautuneelta, eikä se olisi malttanut seistä oikein paikoillaan. Kaikesta tästä huolimatta Annika taikoi kuitenkin aivan satumaisia kuvia. En olisi osannut odottaa näin hyvää tulosta!

Olen lukenut paljon voimauttavasta valokuvauksesta, jota on toteutettu esimerkiksi lastenkodin tyttöjen kanssa. Kun katselen näitä Annikan ottamia kuvia, uskon, että ymmärrän ripauksen siitä, mitä nämä tytöt ovat saaneet kokea kuvien kautta. Tällä selfieiden aikakaudella harva pääsee ikuistetuksi valokuvaajan toimesta kauniisiin kuviin, joissa saa olla juuri se pikkutytön unelmien prinsessa.

Ensimmäinen kuva on ehdoton suosikkini, mikä on sinun?

torstai 24. toukokuuta 2018

Askel kohti VOKP:ia

Veikka on edennyt kouluratsun urallaan huimin harppauksin. Se on saanut lihasta niin takaosaansa kuin kaulaansakin ja jaksaa nyt kantaa itsensä ryhdikkäämpänä kuin koskaan aikaisemmin. Ruunan rupsukkaa pystyy jo hieman kokoamaankin, mikä on mahdollistanut taas uusien juttujen harjoittelemisen. Veikka on varsinainen vastalaukkakone ja sen siirtymiset askellajien välillä ovat parantuneet huomattavasti. Parhaina päivinään Veikkis on harjoitellut jopa sulkuväistöjen alkeita laukassa!

Kun tuo raskasrakenteinen ja vaatimattomat liikkeet omaava poni nappasi ensimmäiseltä helpon A:n radaltaan sijoituksen ja odotukset ylittävät prosentit, sain vahvistuksen mietteilleni siitä, että Veikka alkaa olla valmis kankisuitsiin. Perushommat pelittävät sylinterikuolaimella niin kivasti, että poni saisi alkaa vähitellen totutella kankiin, joilla päästään tekemään vielä pientä hienosäätöä kouluharjoitteluun.

Tallikaverini Emma Winnien tallilta lähti kaverikseni Ruskolle kuvaushommiin, kun Veikka otti askeleen kohti Vakavasti Otettavaa KouluPonia. Veikkis sai lainata Winnien kankisuitsia, jotka lopulta tuntuivat istuvan Veikan päähän paremmin kuin Winnielle. Kuolainkokokin on molemmilla sama, joten ylimääräisiä ostoksia ei tarvinnut tämän kokeilun eteen tehdä. Mikäli Veikka aikoo vakavissaan jatkaa koulutreenejä, voi olla, että Winnie tarvitsee uudet, paremmin omaan päähänsä sopivat kankisuitset. (Jos jollain on sattumalta iso poni/ cob kokoiset kanget kaupan, niin täällä on ostaja!)

Veikka on ehtinyt jonkin aikaa jo totutella vipuvarren vaikutukseen suussaan, kun olen ratsastanut ponia babypelhamilla kahdella ohjalla. Alun vastusteluiden jälkeen Veikka hyväksyi pelhamin ja toimi sillä oikein kivasti. Kun suuhun iskettiin kaksi kuolainta, ei poni uhrannut jutulle ajatustakaan. Aivan kuin hommassa ei olisi ollut mitään uutta!

Ensimmäinen kankitreeni sai olla normaalia ratsastusta lyhyempi ja simppelimpi. Verryttelyn ajan kankiohja sai roikkua löysänä ja varsinaisessa työskentelyssäkin se sai olla vain kevyellä tuntumalla. Tällä kertaa ei tehty ihmeempiä temppuja tai harjoiteltu uusia asioita, vaan käytännössä ratsastin vain askellajit läpi tehden siirtymisiä ja muutamia lisäyksiä.

Veikka toimi kuin unelma! Se liikkui aktiivisesti, mutta pysyi kevyellä kuolaintuntumalla. Se oli ryhdikäs ja kuulolla ja antoi itsestään koko ajan 100%! Veikassa yksi parhaita puolia onkin sen työmoraali; se tekee töitä aina mielellään ja yrittää aina täysillä, vaikka asiat tuntuisivatkin vaikeilta. Se harvoin kyseenalaistaa tai kiukuttelee ja usein tuntuu, että se jopa nauttii saadessaan esittää parastaan! Etenkin keskiraveissa Veikka lähtee nykyään kuin tykin suusta ja harppoo sellaisia askeleita, joita en saisi siitä väkisin puristettua ulos.

Koko ratsastuksen ajan sain istua satulassa hymyssä suin. Treenejä olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta lopeteltiin kuitenkin hyviin suorituksiin, kun poni ei ollut vielä väsähtänyt. Kehujen saattelemana Veikka pääsi vielä pienelle maastokävelylle, jolta Emma räpsikin vielä muutaman super kivan kuvan.

Näillä eväillä jatketaan eteenpäin treeneissä ja toivotaan, että Veikka pääsisi vielä kesän aikana esittämään taitonsa jossain pienissä koulukisoissa.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Pinkin okserin kirous

Tämä kevät on ollut estekilpailuiden suhteen hieman hiljainen. Aikaisempina vuosina naapuritallillamme on järjestetty 1-tason tai harjoituskisoja tasaiseen tahtiin tammikuusta alkaen, mutta tälle keväälle on suunniteltu vain kolmet estekisat, joista viimeisiin en matkasuunnitelmien vuoksi pääse edes osallistumaan. Edelliset kisat olivat huhtikuun 1-tason kisat, joissa hyppäsin Winniellä 80 ja 90 cm luokat.

Kisat osuivat samalle viikonlopulle Ruskon koulukisojen kanssa. Koulua kilpailtiin lauantaina ja esteitä sunnuntaina. Lauantain kilpailuihin Winnie sai molempia rauhoittavia valmisteitaan ja yllätti kisoissa käyttäytymällä kuin normaali hevonen ja ollen vieläpä erittäin hidas. Sunnuntaille jätettiin lisäravinteet antamatta ja toivottiin vain, ettei poni riehaannu täysin.

Kilpailuja oli suunniteltu ulkokentälle, mutta ilmeisesti saderiskin vuoksi itse kilpailu päädyttiin hyppäämään vielä maneesissa, vaikkakin verryttely järjestettiin ulkona. Ulkoverryttely hieman jännitti, sillä Winnie on usein ollut räjähdysherkkä juuri kisapaikan verryttelykentällä, eikä oltu ehditty edes käydä tänä vuonna tuolla kentällä harjoittelemassa. Jännitys osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Winnie käyttäytyi verryttelyssä oikein mallikkaasti. Päästiin sujahtamaan verryttelyyn juuri sellaisessa välissä, että sain aloittaa verryttelyn vain yhden muun hevosen seurassa.

Winnie tuntui hyvältä verryttelyssä. Se lähti pohkeesta eteen, ei erityisemmin kyttäillyt ympärilleen ja kuunteli pidätteitä kiitettävästi. Edes huonosti osuneista paikoista esteille se ei rankaissut kuskia, vaan antoi virheet anteeksi ja pyrki omin päin korjaamaan niitä. Muutamat hyvät hypyt riitti ja suunnattiin radalle; nyt ei ollut enää mitään jännitettävää, sillä Turun Ratsastajien maneesi on jo tuttu ja turvallinen paikka.

Rata oli hyvin samankaltainen kuin aina ennenkin näissä kisoissa; ei erityisen vaikeita teitä, ei tiukkoja käännöksiä. Muutama suhteutettu linja kahdeksan esteen radalla. Halliin tullessa sai ottaa vielä yhden verryttelyhypyn ensimmäiselle esteelle ja käytin tällä kertaa tilaisuuden hyväkseni, koska koko verryttely oli tehty ulkona. Normaalisti hallissa tehdyn ryhmäverryttelyn jälkeen en ole ottanut enää "turhaa hyppyä" ennen radalle lähtöä.

Rata lähti liikkeelle mukavasti. Winnie oli kuulolla ja liikkui ihan kivasti eteen. Ratsastaminen tuntui taas helpolta! Yllättäen homma tyssäsi kuitenkin jo toiselle esteelle, pinkille okserille. Tuolle kirotulle esteelle ollaan tehty meidän kisahistorian ainoat kiellot TR:n kisoissa! Toin Winnien mielestäni esteelle ihan hyvin. Laukka pyöri ja ehdin suoristaa ponin ennen estettä, mutta poni totesi, ettei aijo estettä ylittää.

Toisella yrityksellä päästiin jo yli ja jatkettiin matkaa tasaisella tahdilla. Rata oli sujuva ja poni hyvässä vireessä. Virhepisteet kiellosta harmittivat, sillä Winnie on yleensä todella varma hyppääjä ja kerää virhepisteitä vain puomeista. Lohduttavaa kuitenkin oli, että kieltoa lukuunottamatta rata oli taas oikein siisti ja sujuva.

Toiselle radalle valmistauduin ottamalla vain muutaman hypyn verryttelyssä, sillä enempään ei ollut tarvetta. Toisin kuin yleensä Turun Ratsastajien kisoissa, tällä kertaa 80 ja 90 radat olivat erilaiset. Usein päivän kaikki luokat on hypätty samalla radalla, tai sitten rata on muuttunut juuri 80-100 cm luokkiin niin, etten ole joutunut opettelemaan kuin yhden radan.
90 luokan rata ei ollut sen haastavampi kuin edellinenkään, mutta minulle päänvaivaa tuotti muuttunut lähestymissuunta pinkille okserille sekä radan viimeisenä esteenä törröttävä trippeli, joka radankävelyssä osoittautui olevan 90 cm korkeudessa. Kummankaan esteen ei pitäisi kuitenkaan olla ponille ongelma, mikäli vain ratsastan riittävän hyvin.

Rata lähti taas hyvin liikkeelle, mutta tyssäsi samaiselle kirotulle okserille. Tie oli pitkä ja hyvä, laukka oli pyörivää ja poni pohkeiden välissä, mutta silti Winnie kielsi. Nyt vasta harmittikin, sillä olin varautunut, enkä edes vain matkustanut. Kaiken kukkuraksi poni nappasi vielä toisellakin yrityksellä kiellon.

Näissä kilpailuissa sai onnekseni jatkaa radan loppuun hylkäyksestä huolimatta ja kolmannella hyppy-yrityksellä Winnie jo suvaitsikin mennä tuosta kammotuksesta yli. Loppuradan okserit tai edes korkea trippeli eivät tuottaneet ponille ongelmia, vaan se suoritti ne tasaisen taitavasti. Muutamalle esteelle tuli turhat pikkuaskeleet ennen hyppyä, mutta olisi rata voinut paljon huonompikin olla.

Harmittavaiset kiellot molemmilta radoilta, mutta muuten Winnietä ei voinut näistä kilpailuista moittia. Kieltoja lukuunottamatta meno oli sujuvaa ja helpon tuntuista ja mikä tärkeintä, poni käyttäytyi mallikkaasti, vaikkei ollut edes huumattuna!
Seuraaviin kilpailuihin valmistaudutaan käymällä itsenäisesti hyppäämässä naapuritallin kentällä sitä pahamaineista pinkkiä okseria niin, että se menettää kyttäysarvonsa. Eiköhän sitten päästä taas jatkamaan sujuvia suorituksia!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Radalta vauhtia keskiaskellajeihin

Olen tasaisin väliajoin hehkuttanut Veikan tallin laukkarataa, jolla on mahdollisuus päästellä reipasta laukkaa hyvällä pohjalla ilman, että täytyy lähteä monen kilometrin päähän tallilta. Rata on omiaan hevosen kestävyyskuntoharjoitteluun ja mukavaa vaihtelua loppukäyntien kävelemiseen, kun kentältä voikin poiketa ratakierrokselle. Hehkutukselleni ei näy loppua, vaan tulen varmasti jatkossakin ylistämään tämän harjoitusradan mahdollisuuksia.

Sanotaan, ettei hevosen laukka parane kuin laukkaamalla, mutta ravia voi parantaa myös laukalla. Treenit laukkaradalla on siis mitä mainiointa harjoittelua myös kouluratsastusta ajatellen! Reippailla laukkapätkillä hevonen pääsee venyttämään itsenään aivan eri tavalla kuin pienikokoisella kentällä ja kestävyyden lisäksi reipastempoinen laukka kehittää myös lihaksistoa, jonka kunto on merkittävässä osassa, kun kouluhevosen tulee pystyä kokoamaan ja kantamaan itseään.

Veikka oli menneellä viikolla hellässä hoivassani kahtena peräkkäisenä päivänä, joista ensimmäisenä ratsastin sen kentällä läpi treenaten koulukiemuroita ja jälkimmäisenä tein ravi- ja laukkatreeniä radalla. Moona lähti seurakseni ja räpsikin oikein kivoja kuvia!

Tehokkaan ratatreenin tekee noin puolessa tunnissa. Tapanani on kävellä kierroksen verran alkukäyntejä, kevennellä kierros kumpaankin suuntaan ja laukata rentoa laukkaa pari kierrosta. Verryttelyn ja hengähdystauon jälkeen vuorossa on vetoja reipasta laukkaa kevyessä istunnassa.

Toisinaan Veikalla on pieniä motivoitumisongelmia kentällä työskennellessä, mutta radalla se etenee mielellään omalla moottorillaan ja reagoi herkästi eteenpäinvieviin apuihin. Radalla onkin siis mukavampaa ja myös tehokkaampaa treenata reipastahtista laukkaa, kun ponia ei tarvitse pusertaa väkisin eteenpäin.

Radalla treenien ei tarvitse kuitenkaan olla pelkkää päätöntä rallittelua. Kun Veikka on saanut laukata muutamat pätkät niin lujaa kuin kavioistaan pääsee, käytän usein hyväkseni sen eteenpäinpyrkimyksen tekemällä vielä pätkiä keskiravia ja -laukkaa. Poni on lämmennyt lihaksistoltaan ja vertynyt, jolloin istun alas satulaan ja vaadin hetken työskentelyä kootummassa muodossa.

Kun poni pyrkii itse eteenpäin ja hyväksyy kuolaintuntuman, ovat edellytykset hyville keskiaskellajeille kohdillaan. Veikan kanssa riittää, kun istuu alas satulaan, pitää ohjat kädessä ja pyytää kevyesti pohkeilla eteenpäin - poni lähtee harppomaan sellaista keskiravia, jota ei ole koskaan kentällä nähty!

Laukalle tapahtuu sama positiivinen muutos, vaikkakin poni on ehkä hieman hankalampi pitää ryhdissä ja kevyenä kädelle. Ravissa intervalliharjoitukset ovat helppoja; ravia voi lyhentää ja pidentää pätkissä radan ympäri samalla, kun takaosan aktiivisuus säilyy. Laukassa tehtävä on hieman hankalampi, sillä menohaluja riittää liikaakin. Tämän vuoksi hallitut ja kootummat laukkapätkät teen usein käyntipätkien välissä, jolloin saan tehtyä hallittuja laukannostoja ja rauhoitettua ponin laukkojen välissä.

Tällä treenikerralla Veikka pääsi lopuksi vielä ylittämään muutamaan kertaan minikokoisen maastoesteen lähimetsässä ja kiertämään parinkymmenen minuutin metsälenkin loppukäynneiksi. Pitäisikin lähteä taas pidemmälle maastoreissulle, kun ilmatkin nyt suosivat!