Askel kohti VOKP:ia

Veikka on edennyt kouluratsun urallaan huimin harppauksin. Se on saanut lihasta niin takaosaansa kuin kaulaansakin ja jaksaa nyt kantaa itsensä ryhdikkäämpänä kuin koskaan aikaisemmin. Ruunan rupsukkaa pystyy jo hieman kokoamaankin, mikä on mahdollistanut taas uusien juttujen harjoittelemisen. Veikka on varsinainen vastalaukkakone ja sen siirtymiset askellajien välillä ovat parantuneet huomattavasti. Parhaina päivinään Veikkis on harjoitellut jopa sulkuväistöjen alkeita laukassa!

Kun tuo raskasrakenteinen ja vaatimattomat liikkeet omaava poni nappasi ensimmäiseltä helpon A:n radaltaan sijoituksen ja odotukset ylittävät prosentit, sain vahvistuksen mietteilleni siitä, että Veikka alkaa olla valmis kankisuitsiin. Perushommat pelittävät sylinterikuolaimella niin kivasti, että poni saisi alkaa vähitellen totutella kankiin, joilla päästään tekemään vielä pientä hienosäätöä kouluharjoitteluun.

Tallikaverini Emma Winnien tallilta lähti kaverikseni Ruskolle kuvaushommiin, kun Veikka otti askeleen kohti Vakavasti Otettavaa KouluPonia. Veikkis sai lainata Winnien kankisuitsia, jotka lopulta tuntuivat istuvan Veikan päähän paremmin kuin Winnielle. Kuolainkokokin on molemmilla sama, joten ylimääräisiä ostoksia ei tarvinnut tämän kokeilun eteen tehdä. Mikäli Veikka aikoo vakavissaan jatkaa koulutreenejä, voi olla, että Winnie tarvitsee uudet, paremmin omaan päähänsä sopivat kankisuitset. (Jos jollain on sattumalta iso poni/ cob kokoiset kanget kaupan, niin täällä on ostaja!)

Veikka on ehtinyt jonkin aikaa jo totutella vipuvarren vaikutukseen suussaan, kun olen ratsastanut ponia babypelhamilla kahdella ohjalla. Alun vastusteluiden jälkeen Veikka hyväksyi pelhamin ja toimi sillä oikein kivasti. Kun suuhun iskettiin kaksi kuolainta, ei poni uhrannut jutulle ajatustakaan. Aivan kuin hommassa ei olisi ollut mitään uutta!

Ensimmäinen kankitreeni sai olla normaalia ratsastusta lyhyempi ja simppelimpi. Verryttelyn ajan kankiohja sai roikkua löysänä ja varsinaisessa työskentelyssäkin se sai olla vain kevyellä tuntumalla. Tällä kertaa ei tehty ihmeempiä temppuja tai harjoiteltu uusia asioita, vaan käytännössä ratsastin vain askellajit läpi tehden siirtymisiä ja muutamia lisäyksiä.

Veikka toimi kuin unelma! Se liikkui aktiivisesti, mutta pysyi kevyellä kuolaintuntumalla. Se oli ryhdikäs ja kuulolla ja antoi itsestään koko ajan 100%! Veikassa yksi parhaita puolia onkin sen työmoraali; se tekee töitä aina mielellään ja yrittää aina täysillä, vaikka asiat tuntuisivatkin vaikeilta. Se harvoin kyseenalaistaa tai kiukuttelee ja usein tuntuu, että se jopa nauttii saadessaan esittää parastaan! Etenkin keskiraveissa Veikka lähtee nykyään kuin tykin suusta ja harppoo sellaisia askeleita, joita en saisi siitä väkisin puristettua ulos.

Koko ratsastuksen ajan sain istua satulassa hymyssä suin. Treenejä olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta lopeteltiin kuitenkin hyviin suorituksiin, kun poni ei ollut vielä väsähtänyt. Kehujen saattelemana Veikka pääsi vielä pienelle maastokävelylle, jolta Emma räpsikin vielä muutaman super kivan kuvan.

Näillä eväillä jatketaan eteenpäin treeneissä ja toivotaan, että Veikka pääsisi vielä kesän aikana esittämään taitonsa jossain pienissä koulukisoissa.