sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Virtuaalikisosita vauhtia tositilanteisiin

Kun kilpailukausi ei päässyt alkamaan suunnitellusti loppukeväästä, käytettiin Wilman kanssa tuo aika treenaamiseen. Valmentautumisen ohessa päästiin kuitenkin harjoittelemaan myös kilpailemista etäkisojen merkeissä, kun Playsson.net järjesti kouluratsastuksen kilpailuharjoitukset virtuaalisena.


Wilma kilpaili viime kaudella ihan oikeissa kilpailuissa elämänsä ensimmäiset kouluradat helppo C ja helppo B luokissa ja suoriutuikin niistä yllättävän hyvin. Virtuaalikisoissa suoritettiin tarjolla olevista ohjelmista Helppo C:1 ja K.N. Special, jotka saivat toimia lähtötason kartoittajina tulevaan kauteen.

Virtuaalikisat on aivan ihanteellinen tilaisuus treenata kilpailuihin - radan saa suorittaa omassa rauhassa tutussa paikassa, jolloin voi keskittyä 100% pelkkään suoritukseen. Hevonen on rento ja suorittaa todennäköisesti paremmin kuin kilpailupaikalla vieraassa ympäristössä. Kun näistä olosuhteista saa tuomarin arvion radasta, tietää varmuudella, mitä pitää harjoitella tulevia kilpailuita varten.



Helppo C -ohjelma suoritettiin kerralla purkkiin. Wilma oli kivasti avuilla ja suoritti melko tasaisesti tekemättä rikkeitä. Suorituksen arvostellut tuomarikin piti näkemästään ja arvioi kaikki tehtävät arvosanoin 6-7. Etupainoisuudesta ja pysähdyksistä tuli noottia, niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Prosentteja poni sai 65,5%, joka oli oikein hyvä suoritus! Huikean kahden osallistujan luokassa Wilma nappasi voiton.



Helppo B -rata taidettiin saada kolmannella yrittämällä kuvattua. Haasteeksi muodostui alkuterveydykseen saapuminen, jossa Wilma kiemurteli ja pysähtyi kerta toisensa jälkeen vinoon tai jalat levälleen kuin Jokisen eväät. Kiitettäviä suorituksia ei lopulliselle kisavideollekaan saatu, minkä huomasi tuomarikin. Pysähdykset pitäisi valmistella paremmin ja saada poni pysymään avuilla koko pysähdyksen ja liikkeellelähdön läpi. Käyntiin pitäisi saada tasaisuutta ja rentoutta - siinä onkin meille koko kesäksi tekemistä!



Surkeista pysähdyksistä ja heikosta käynnistä huolimatta kerättiin arvosanoja 6 ja 7,5 välillä. Tässä luokassa arvosteltiin vain "alakerran pisteet", eli askellajit, lennokkuus, kuuliaisuus, ratsastajan istunta ja apujenkäyttö sekä teiden ratsastus. Näiden perusteella laskettu prosenttiosuudeksi tuli 66%, joka on helppo B radalta Wilmalle super hyvä suoritus! Tällä tuloksella Wilma oli luokan viidestä osallistujasta paras.



Valmennuksissa ja itsenäisissä treeneissä onkin nyt treenattu niin suoraan ratsastamista, käyntiä kuin pysähdyksiäkin. On päiviä, kun tunnelin päässä näkyy valoa, mutta on myös niitä treenikertoja, kun nelitahtinen käynti tuntuu täydeltä mahdottomuudelta. Vaikka nyt kovin ahkerasti treenataankin, niin menee varmasti aikaa, ennen kuin saadaan sujuva käynti ja pysähdykset siirrettyä myös kilpailupaikoille. Ei auta kuin antaa itselleen armoa ja ottaa kisojen käyntiosuudet harjoituksen kannalta.



Käynnin, suoruuden ja pysähdysten lisäksi olemme keskittyneet askeleenpidennyksiin. Wilma jaksaa esittää pätevää keskiravia muutaman askeleen ajan, mutta valahtaa sen jälkeen helposti etupainoiseksi ja korvaa askelpituuden nopeudella. Voimakkaita ja isoja raviaskeleita on haettu lyhyillä pyrähdyksillä ratsastaen lävistäjälle muutama askel keskiravia ja palaten pian takaisin harjoitusraviin, jotta pian voisi kasvattaa raviaskeleita uudestaan.

Super toimivaksi tehtäväksi Wilmalle osoittautui keskiravi- pohkeenväistö -siirtymiset lävistäjällä. Mahdottomalta kuulostanut tehtävä lähtikin yllättäen sujumaan super hyvin, kun Wilma tuli nopeaksi ja kuunteli pieniä apuja. Parhaimmillaan yhdelle lävistäjälle taidettiin saada kolme tai neljä pätkää sekä keskiravia että pohkeenväistöä!



Tulevana viikonloppuna korkataan ihan oikea kisakausi, kun lähdetään Artukaisiin Turun Ratsastajien seurakarkeloihin. Kouluvalmentajani kanssa sovimme, että saan tällä kaudella kilpailla yhden ainoan helppo C luokan ja loppukaudesta tavoitellaan ensimmäisiä helpon A:n ratoja - hyödynnän tilaisuuteni siis heti ja ratsastan näissä kisoissa helppo C ja helppo B luokat - toivotaan, että Wilma purkaa jännityksensä ja pöhinänsä ensimmäisellä radalla niin, että päästään keskittymään toisella radalla olennaiseen. Palaillaan kisakuulumisten kera!


1 kommentti

  1. Näytti kivalta ja on kyllä siistiä ratsastusta :) Puhelimella selatessa varmaan kuvat olisivat näkyneet paremmin myös itselle, mutta näin tietokoneella lukiessa näkyvät omaan silmään liian pienenä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat