Valokuvaajan opissa tupsujalkoja ihastellen

Heinäkuussa sain tilaisuuden päästä näkemään upeita irlannincobeja sekä seuraamaan valokuvaaja Jaana Vuolan työtä näiden eksoottisten hevosten parissa. Jaana on käynyt kuvaamassa muutamia kertoja myös Harria (kurkista ensimmäiset yhteiskuvat täältä ja upeat kuvat palaneesta metsästä täältä) ja tarvitsi tällä kertaa apukäsiä kuvauskeikalle Luvialle. Tämä ponityttö lähti mukaan riemusta kiljahdellen!

Kuvauskohteena oli tällä kertaa kolmikko Boss, Blondie ja Emma-varsa sekä toisessa kohteessa nuori   tukkajumala Onni. Kaikki hevoset ovat Rita Peltolan omistamia ja toimivat ihailtavassa vuorovaikutuksessa omistajansa kanssa. Boss, Blondie ja Emma asuvat yhdessä muodostaen oman pienen laumansa, kun taas Onni joutuu asumaan toisaalla ollessaan myös ori, kuten Bosskin.

Bob's Girl "Blondie", Dreamteam's Cilia "Emma" ja The Blue Boss "Boss". 

Poriin saapuessamme pihassa odotti kaksi hohtavan valkoista hevosta ja ehkä maailman suloisin Emma-varsa, joka hurmasi jättimäisillä pörrökorvillaan ja kulmakarvoillaan. Kolmikon kanssa suunnattiin noin kilometrin päähän metsään, jonne Rita oli edellisenä päivänä käynyt aitaamassa pienen alueen, jolle hevoset voisi päästää vapaaksi kuvattavaksi.

Metsä osoittautui haastavaksi kuvauskohteeksi, sillä varjoja oli paljon ja Blondie keskittyi varsastaan huolehtimiseen. Emma-varsa kirmaili pitkin metsää minkä ehti ja Blondie kulki huolestuneena perässä. Metsässä sain itse kuvattua melko heikosti, mutta sain hyviä vinkkejä niin kuvan sommittelun kuin asetustenkin suhteen. 

Metsässä polut olivat niin kapeita, että hevoset mahtuivat kulkemaan pääasiassa vain peräkkäin. Tästä johtuen hyviä yhteiskuvia oli vaikea saada ja lähes jokaisessa kuvassani taustalla oli vähintään yksi puolikas hevonen. 

Kovassa valossa on parempi alivalottaa kuvia ja lisätä valoa vasta muokkausvaiheessa - näin valkoiset kohdat eivät pala niin helposti puhki. Esimerkiksi metsässä kuvatessa kuvalle saa rakennettua "kehykset" puista ja aluskasvillisuudesta. Alhaaltapäin on parempi kuvata kuin seisaaltaan! 

Emma asetti haasteita kuvaamiselle ollessaan liian kiinnostunut kamerasta ja kuvaajasta. 

Koska päivä oli aurinkoinen ja lähes pilvetön, olivat kuvausolosuhteet kovin haasteelliset. Suora auringonpaiste luo kuviin kovia varjoja, jotka eivät ole toivottuja. Hyvän kesäsään, mutta huonon kuvaussään vuoksi viivyimme Bossin, Blondien ja Emman luona pidempään ja odottelimme otollisempaa valaistusta Onnin kuvaamiselle Yyterissä.

Emma väsähti metsässä juoksentelusta niin, että heittäytyi lähes välittömästi päiväunille nurmikolle. Sain vakoilla pikkuista lähietäisyydeltä ja räpsiä suloisia kuvia Blondien vahtiessa varsansa unta.

© Jaana Vuola

Jaana kuvasi Bossista ja Emmasta "studiokuvia" varastohallin ovella. Itse sain pidellä heijastinta, jota Boss aluksi pelkäsi. Varsa taas juoksi suoraan kohti eikä olisi malttanut pysytellä heijastimiesta riittävän kaukana,  jotta siitä olisi saanut otettua kuvia.

© Jaana Vuola

Iltaa kohti mentäessä sää muuttui toden teolla; taivas meni pilveen ja alkoi armoton tuuli. Oli aika lähteä noutamaan Onnia, 5-vuotiasta irlannincob oria. Onni lastattiin traileriin ja kuljetettiin vajaan puolen tunnin ajomatkan päähän Yyterin eläinrannalle.

Rannalla kuvausolosuhteet olivat ainakin aloittelevan kuvaajan kannalta ihanteelliset; ei kovia valoja tai varjoja ja siisti tausta. Raakakuvat näyttivät jo kameran ruudulla todella hyviltä! Yksinkertainen tausta teki myös esimerkiksi riimunnarun poistamisesta helppoa - tällainen amatöörikin onnistui hommassa suhteellisen hyvin!

Onni vei kyllä tämän ponitytön sydämen aivan kokonaan - juuri tällaisen tupsujalan joskus haluaisin! Mikäli vain tilillä olisi ollut ylimääräistä rahaa, olisi Onni lähtenyt suoraan kanssani Turkuun.

SD One of a kind "Onni"

© Jaana Vuola

Kuvausreissun jälkeen istuttiin vielä Jaanan kanssa yhdessä alas ja sain kädestä pitäen apua kuvien käsittelyssä. Jaanalla on toki käytössään Photoshop, mutta peruskäsittelyn hänkin tekee Lightroomilla, joten sain asiantuntevaa ohjeistusta juuri tuon ohjelman käyttöön.

Alla yksi kuvapari yhdessä työstetystä Bossin kuvasta; alkuperäinen ja käsitelty kuva. Tästä tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin!

Iso kiitos ponitytön unelmapäivästä Jaanalle ja Ritalle!

5

Estemöröt selätetty!

Esteratsastus jäi Winnien kanssa viime keväänä kurjissa merkeissä tauolle, kun kaaduimme huhtikuussa kilpailuissa, enkä ehtinyt ennen ponin laidunlomaa ottaa enää hyppyjä. Onnekseni pääsin selättämään jännitystä melko pian Veikan kanssa, mutta Winnien kanssa hyppytaukoa ehti kertyä useampi kuukausi.

Heinäkuun aikana ehdin hypyttää Maijua ja ponia kerran tai kaksi ennen kuin oli oma vuoroni vihdoin kavuta kyytiin ja ylittää puomeja. Avuksi ja henkiseksi tueksi sain Moonan, joka kärsivällisesti jaksoi koota pikkuruisia ristikoita ja nostella niitä vähän kerrallaan.

Poni teki estejännityksen purkamisesta helppoa; tamma oli tahmeampi ratsastaa kuin pitkään pitkään aikaan! Ravissa esteitä lähestyessä poni nosteli kevyesti jalkansa ristikoiden yli eikä välttämättä vaivautunut edes nostamaan laukkaa. Lopulta laukassa esteitä lähestyessä vauhti ei erityisesti kiihtynyt, eikä ponin hallinnassa ollut pienintäkään ongelmaa - lähinnä laukka oli haastavaa ylläpitää pidemmillä teillä kohti seuraavaa estettä.

Vähitellen oman jännityksen laantuessa ponikin alkoi edetä himpun verran paremmin ja saatiin hyvän tuntuisia hyppyjä pienille esteille. Normaaliin tapaan Winnie ei kuitenkaan hyppäämisestä innostunut. Ponin nihkeyden vuoksi lopeteltiin hypyt muutamien onnistuneiden toistojen jälkeen. Loppukäynneissä tamma seisahtui pitkälle pissatauolle, mikä varmasti osaltaan selitti puutteellista etenemishalua treenissä. Lisäksi päivä oli lämmin, millä oli varmasti myös vaikutusta Winnien hitauteen.

Näistä hypyistä jäi kuitenkin hyvä fiilis; sain taas positiivisempia kokemuksia hyppäämisestä ja selvittiin ilman kaatumisia. Luotto tähän poniin kasvoi ja uskonkin, että muutamien onnistuneiden treenien jälkeen voidaan unohtaa pelko kaatumisesta ja jatkaa taas siitä, mihin ennen epäonnen kisoja jäätiin.

5

Lainaponilla kilpailemassa - ei kiitos verryttelyryhmille!

Lexi-ponia muutamia kertoja läpiratsastettuani ponin omistaja ehdotti, josko lähtisin mukaan kisareissulle. Omistaja oli aikeissa startata ensimmäisissä koulukisoissaan oman ponin kanssa helppo C luokan ja toivoi, että suorittaisin samalla reissulla helpon B:n radan. Kohteena oli pienet seurakisat, joten kokeilumielessä lupauduin lähtemään mukaan.

Olisikohan takana ollut kolme vai neljä ratsastuskertaa ponilla ennen Auranmaan Ratsastajien kilpailukarkeloita. Matkaan lähdettiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä, sillä yhteistyö ponin kanssa oli sujunut kivasti, eikä helpon B:n tehtävät tuota Lexille ongelmia. Ratana oli vieläpä tuttu ja turvallinen K.N. Special, jonka suorittaisi vaikka unissaan.

Lexi osoittautuikin ihastuttavan rennoksi kisakaveriksi. Letittäessä ruuna ei olisi oikein jaksanut seistä aamulla paikoillaan, mutta lastauksesta varustukseen ja kilpailuverryttelyyn kaikki sujui tämän ponin kanssa niin mallikkaasti kuin vain voi. Ihanaa vaihtelua Winnien kanssa kilpailemiselle!

Lexi suoritti omistajansa kanssa oikein siistin radan, vaikkakin puhti meinasi loppua ponista kesken. Treeneissä poni liikkuu oikeinkin kivasti omalla moottorilla ja kilpailukokemusta omistajalla oli vain esteiltä, joten yhtäkkiseen hidastumiseen ei osattu varautua. Tahmeudesta huolimatta ratsukko suoritti kuitenkin kaikki vaaditut tehtävät ja suoriutui ensimmäisistä koulukilpailuistaan varsin kelpo tuloksella.

Näiden pikkukilpailuiden varjopuoli oli verryttelytilojen puute. Kilpailupaikalla oli ainoastaan kenttä, jolle oli rakennettu koulurata. Verryttely jouduttiin siis toteuttamaan ryhmissä, mikä lisäsi ylimääräistä odottelua ja venytti kisapäivää ja vaikutti varmasti osaltaan Lexin yhtäkkiseen väsähtämiseen. Ensin poni verrytteli ensimmäiseen luokkaan omistajansa kanssa ja joutui odottamaan omaa kilpailusuoritustaan. Ensimmäisen radan jälkeen poni joutui taas kävelemään ja odottelemaan toisen luokan alkua ja omaa verryttelyryhmäänsä, jonka jälkeen oli taas vuorossa 15 minuuttia odottelua ennen radalle pääsemistä. Vähemmästäkin pieni poni väsähtää, kun joutuu monessa pätkässä keskittymään ja tsemppaamaan.

Päästessäni verryttelemään Lexi tuntui rennolta ja letkeältä, mutta hieman hitaalta. Laukka rullasi kuitenkin mukavasti ja ravi oli pyöreää, eikä jalalla tarvinnut ratsastaa eteen joka askeleella. Verryttelyn jälkeen tilanne kuitenkin nollaantui ja omalla vuorollani radalle päästessä oli allani jo aivan eri poni - paukut oli loppu, eikä enää olisi jaksanut.

Käynti ja raviohjelmat sujuivat ihan mukavasti, tuomari antoi pisteitä 6 ja 7 välillä. Laukkaohjelmassa pistetaso valitettavasti romahti: tasaista riviä 5 ja 5,5. Laukka oli tahmeaa, hidasta ja väkinäistä. Tuskanhiki virtasi kun yritin väkisin ylläpitää laukkaa - paljon muuhun en voinut keskittyä. Tsempattiin kuitenkin rata loppuun ja suoritettiin kaikki tehtävät rikkeittä. Ainoastaan siirtyminen laukasta käyntiin tapahtui ravin kautta, sillä laukka ei pyörinyt niin, että siitä olisi päässyt ratsastamaan hallitun siirtymisen suoraan käyntiin saakka.


Fiilikset radan jälkeen olivat ristiriitaiset. Raviohjelma tuntui hyvältä, mutta laukkaosiot jäivät harmittamaan. Toisaalta olosuhteet näissä kilpailuissa eivät olleet meidän puolella - tällä ponilla kilpailtaessa annetaan ehdoton ei -ääni verryttelyryhmille! Tällä epäonnisella suorituksella saatiin raavittua kasaan 59,6%, jolla päädyimme tulostaulukossa neljänsiksi. Prosentit olivat samat kolmanneksi sijoittuneen kanssa, mutta yleisvaikutelman pisteissä hävisimme sijoittuneelle ratsukolle.

Virheistä viisastuneina osataan suunnitella ponin seuraavia koulukilpailuita hieman paremmin ja toivoa reippaampaa suoritusta! Ei siis ollenkaan turha reissu, vaan voidaan todeta, että harjoitus tekee mestarin. :)

5

Kesäretki uittopaikalle

Viime kesänä Harrin viettäessä laidunlomaa Maijun perheen luona pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa yhdessä ratsastusmatkan päässä sijaitsevalle lammelle. Päivä oli kuin jokaisen pikku heppatytön unelma! Tänä kesänä emme valitettavasti päässeet reissuun enää samalla kokoonpanolla, mutta Harrin korvaajana matkaan sai lähteä Maijun perheen ihastuttava seuraponi Apo.

Apo sai tulla mukaan narun päässä ja piensuokki Jippo sai kantaa vuorotellen minua ja Maijua. Matkaa lammelle taisi olla viitisen kilometriä, jonka taittamiseen käynnissä kului reilu tunti - jonkin verran enemmän kuin viime kesänä, jolloin matkaa taitettiin reippaammissakin askellajeissa.

Vaikka päivä oli lämmin, tuntui vesi jäätävän kylmältä. Maiju pääsi helpolla kastuessaan Jipon selässä, mutta itse jouduin kastautumaan omin avuin uittaessani Apoa narun päässä. Pappaponia ei viileä vesi hidastanut, vaan pienen loiskuttelun jälkeen ruuna intoutui irrottamaan jalat pohjasta ja uiskenteli rannan tuntumassa.

Lammella tehtiin vielä hevosten vaihto ja pääsin itsekin sukellushevosen Jipon kyytiin. Viime kesänä Jippoa uittaessani hevonen katosi korvia lukuunottamatta kokonaan pinnan alle. Tänä vuonna lammen vesi oli sen verran matalammalla, että Jipon jalat ylsivät koko ajan pohjaan, eikä sukelluksia tällä kertaa tehty.

Virkistävän loiskuttelun jälkeen saatiin tarpoa uusilla voimilla takaisin tallille, jossa perheen ruohonleikkurit pääsivät jatkamaan kesken jääneitä pihanhuoltotöitään.

1

Kadonnutta laukkaa etsimässä

Winnie on viimeisen kuukauden aikana palaillut pikkuhiljaa normaaliin treeniin laidunlomansa jälkeen. Varsinaisten koulutreenien määrää, pituutta ja raskautta on vähitellen lisätty tamman jaksamista kuunnellen. Tällä hetkellä poni tekee viikossa jo useamman täyden tunnin mittaisen tasaisen treenin, mutta selkeästi takaisin kevään kuntotasolle pääsemiseen on vielä hieman matkaa. Tällä viikolla iskettiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kanget päähän, kun hommat tuntuivat sujuvan hyvin nivelenkin kanssa.

Ensimmäisinä viikkoina etenkin laukka tuntui olevan hukassa. Takaosa oli voimaton ja muoto venyi pitkäksi, mutta poni sentään verryttelyn myötä hakeutui liikkumaan oikein päin. Nyt laukka pyörii jo paremmin, mutta kokoaminen on vielä raskasta ja vaikeaa.

Laukan lisäksi hukuksiin ovat joutuneet harmillisesti pohkeenväistöt. Väistöjä työstettiin keväällä oikein urakalla ja niihin saatiinkin vihdoin jotain tolkkua, mutta loman jälkeen on tuntunut siltä, kuin koko väistöharjoittelu olisi aloitettu alusta. Väistättävä pohje on ollut ponille kuin hepreankielinen pyyntö, johon on voinut reagoida vain häntää huiskimalla ja niskaa jännittämällä. Pientä kehitystä on sentään tapahtunut, joten uskaltanee toivoa, että väistöt palaavat kevään tasolle suhteellisen nopeasti harjoittelun myötä.

Winnien ehdottomasti paras askellaji, ravi, sen sijaan on lähtenyt rullaamaan paremmaksi ja paremmaksi tasaisen varmaa tahtia. Jo kuukaudessa on voinut selvästi huomata, kuinka Winnie jaksaa viikko viikolta paremmin kantaa itseään ravissa. Ravi on tällä hetkellä myös helpoiten säädeltävissä; se lyhenee ja venyy jo aika kivasti!

Kehitettävien asioiden lista tuntuu kuitenkin tällä hetkellä vielä hirmuisen pitkältä. Kuntoon pitäisi saada erityisesti väistöt ja vastalaukat, mutta myös pehmeät siirtymiset laukan ja käynnin välillä sekä takaosankäännökset helpon A:n kouluratoja ajatellen.

Nyt jatketaan vain etenkin takaosan lihaksiston kehittämistä, minkä pitäisi vaikuttaa positiivisesti yllä lueteltujen haasteiden selättämiseen. Lihasta ja kuntoa lisää, niin kokoamista vaativista tehtävistä pitäisi tulla vähitellen helpompia. Kun Winnien kunto alkaa nyt olla sillä tasolla, että se jaksaa tehdä kokonaisen tunnin kunnolla töitä, aletaan suunnitella taas viikoittaisia kouluvalmennuksia, joista saadaan varmasti taas evästä treenaamiseen.

2