tiistai 26. maaliskuuta 2019

Lenkkarit jalkaan ja kohti kevättä!

Wilma alkaa vihdoin päästä treenaamisen makuun! Yhteiselomme ensimmäisinä viikkoina liikuttaminen oli hyvin haastavaa liukkaiden pohjien takia ja kaikki ratsastaminen olikin enemmän tai vähemmän extreme-urheilua. En voi vieläkään sanoa tuntevani tätä ponia kovin hyvin, mutta mikäli teki mieli ratsastaa, oli vain rohkeasti lähdettävä pellolle tai sulaneelle hiekkatielle. Kun peltokin meni ratsastuskunnottomaksi, ei ponia voinut edes juoksuttaa ennen selkään kiipeämistä.



Haasteellisista keliolosuhteista huolimatta olemme pärjäilleet Wilman kanssa yllättävänkin hyvin. Poni on osoittanut kylmähermoisempaa luonnetta kuin äitinsä Winnie ja energisinäkin päivinä se on vain steppaillut ja pyrkinyt raville niissä tilanteissa, joissa Winnie olisi saattanut jo lentää taivaan tuuliin.

Ensimmäisillä ravipätkillä tai jotain säikähtäessään Wilmalla on ollut tapana heittää ilmoille pukkihyppy tai pari. Hölmöilyvaihde ei kuitenkaan ole jäänyt silmään, vaan hommia on pystytty jatkamaan rennosti pienten välikohtausten jälkeen. Nyt kun liikutuksen määrää on päästy vähitellen lisäämään, ovat pukit rajoittuneet vain laukannostoihin.

Taitavat hevoskuiskaajat osaavat lukea hevosen ilmeistä sen aikeet. Wilman kohdalla ei tarvitse olla edes mikään guru, tästä näkee jo kaukaa, että kohta lähtee!

Wilma sai etusiinsa lenkkarit, Cavallon Trek bootsit. Takasiin on tulossa kapeamman malliset Cavallo Sportit, joiden pitäisi saapua postissa tämän viikon aikana. Lenkkareiden ansiosta ollaan päästy hiekkatielle tekemään mäkitreeniä ilman pelkoa kavioiden liiasta kulumisesta.

Jännitin Wilman suhtautumista bootseihin, mutta sepä ei välittänyt niistä laisinkaan. Ainoastaan ensimmäisellä ravipätkällä se leiskautti makeat pukit, mutta johtuiko tuo sitten lenkkareista vai innostuksesta, sitä saa vain arvailla. Takajalat voivatkin olla oma lukunsa, sillä Wilma potkii edelleen hivutussuojiakin toivoen pääsevänsä niistä eroon.




Tällä viikolla sain tarpeekseni mäkien kiipeämisestä ja säntäsin kentälle hakkaamaan jäitä, lapioimaan lunta ja kaivamaan puroja; meidän kentälle kevät tulisi nyt vaikka väkisin! Toisesta päädystä kenttä oli lähtenyt sulamaan reunoista jo niin kivasti, että pienellä vaivalla sai pehmeän uran näkyviin. Kentän poikki jouduin lapioimaan ja murskaamaan jäätä vähän enemmän, mutta sain kuitenkin aikaiseksi polun, jota pystyi ratsastamaan ilman huolta kengättömän ponin liukastelusta.


Kentällä Wilma oli leppoisa ja rauhallinen - se malttoi kävellä alkukäynnit rennoin ohjin pyrkimättä raville! Ravissakin se liikkui rennosti ja sen enempää kiirehtimättä. Lihaskuntoa ponilla ei kuitenkaan ole nimeksikään, minkä huomaa etuosan levottomuudesta. Etenkin treenien alussa Wilma jaksaa kantaa itseään oikein pidempiäkin pätkiä, mutta väsyessään se pudottaa selkänsä ja nostaa turpansa, nyppii ohjia tai painuu kuolaimen taakse. Toisinaan se puuhailee samalla tavalla keskittyessään liikaa ympäristöönsä ja tasoittuu, kun on saanut ravata muutaman kierroksen verran ylimääräisiä energioita pois.

Olen pyrkinyt korjaamaan tapaa tasaisella ulko-ohjan tuella ja ennakoimalla; on parempi tehdä siirtyminen käyntiin ja kehua askelta liian aikaisin kuin askelta liian myöhään. Tarkoitus on tehdä Wilman kunnon kohotuksesta ponillekkin mielekästä niin, että se saa paljon kehuja onnistumisistaan ja saa yrittämisestä kiitokseksi hengähdystauon ratsastajan avuista. 

Kun Wilma ei jaksa keskittyä tai sen mielestä vaadin siltä liikaa, se pudottaa selkänsä ja nostaa päänsä päästäkseen apuja karkuun. 
Kun poni keskittyy työntekoon, mutta ei jaksa kantaa itseään, se valuu helposti kuolaimen alle. Väsyessään Wilma kiihdyttää mieluusti vauhtia, eikä malttaisi odottaa ryhdissä.  
Hetkittäin Wilma kuitenkin kantaa itsensä hyvässä ryhdissä käyttäen selkäänsä!
Wilma on yllättänyt rennolla luonteellaan. Toisinaan se katsoo tai säikähtää jotakin, mutta esimerkiksi toisista hevosista kentällä se ei provosoidu. Kun osuttiin kentälle yhtä aikaa kolmen muun hevosen kanssa, huomasin jännittäväni samalla tavalla kuin Winnien kanssa kilpailuverryttelyissä; takapuolessa oli pelko siitä, että poni saattaisi lähteä lentoon minä hetkenä hyvänsä.

Wilma kuitenkin keskittyi omaan työskentelyynsä ja ja kesti hienosti laukkaavatkin hevoset ympärillään. Kuski sai tilanteessa pienen näpäytyksen siitä, kuinka pitäisi pystyä itse olemaan rento ja vakuuttamaan ponille, että jännittää ei tarvitse. Tällä kertaa vakuuttelija olikin poni.


Laukkaaminen on vielä Wilman mielestä huisin superia, koska tamma ei päässyt kelien vuoksi laukkaamaan kahteen viikkoon ollenkaan. Ensimmäiset laukannostot kentällä olivatkin melko lennokkaita, mutta onnistuttiin kuitenkin laukkaamaan ihan siivostikkin molempiin suuntiin.

Olosuhteet olivat vain hieman haastavat, sillä en halunnut antaa Wilman laukata kentän poikki hakkaamallani polulla. Niinpä ei ollut mahdollista paahtaa laukkaa ympyrällä, vaan käytössä oli vain kolme lyhyttä sivua. Ensimmäinen kului laukan valmisteluun, toinen nostamiseen ja kolmannella pitkin jo siirtyä takaisin raviin.

Näinollen nostoja piti tehdä paljon, eikä Wilma päässyt tasoittumaan laukassa riehaannuttuaan koikkaloikkiin, kun pian piti jo olla jarruttamassa. Pukit olivat kuitenkin onnekseni melko pieniä ja hyvin ennakoitavissa, joten laukkaharjoitukset olivat lopulta kuskin ja kuvaajan hillitöntä nauramista. Eiköhän tämä poni tästä tasaannu, kun saadaan kenttä sulamaan niin, että uskalletaan laukata koko ympyräuraa!




4 kommenttia

  1. Siis niin mahtava lukea täältä mitä teille kuuluu👍😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi oon ehtinyt vielä päivittää sellasessa aikataulussa, että kuulumiset on ajankohtaisia! 😁 Pitääkin yrittää napata sulle näytille tuoreempaa videota tässä lähiaikoina, kun nyt kenttäkin sulaa! 😊

      Poista
  2. Ihan mahtavia kuvia, ihana Wilma ja sinä! Muutenkin hirvittävän kiva postaus <3

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat