Tähtiin kirjoitettu

Toiset uskovat kohtaloon, toiset johdatukseen ja joillekkin kaikki on sattumaa. En tiedä mikä näistä pätee Wilman kohdalla vai oliko tässä ponissa ripaus kaikkia näitä. Tämä poni oli kuitenkin lopulta vastaus kaikkeen, mitä olen osannut omalta hevoselta toivoa.

Jo ratsastuskouluaikoina tykästyin poneihin. Kun olin vihdoin päässyt pienestä koostani huolimatta ratsastamaan isoilla hevosilla, saatoin todeta viihtyväni parhaiten ponien selässä. Oli itsestään selvyys, että jos joskus hankkisin oman hevosen, se olisi poni.

Kun tutustuin Winnieen, näin siinä jotain erityislaatuista. Muutaman vuoden sen kanssa puuhasteltuani olin varma, että se olisi elämäni hevonen. Se tuntui juuri minun poniltani. Kun lopulta vaihtoehdot olivat joko ostaa poni omaksi tai luopua siitä, jouduin tekemään yhden elämäni vaikeimmista päätöksistä. Elämäntilanne oli aivan väärä ponin hankkimiselle. Tuntui vääryydeltä joutua luopumaan jostain, jota piti lähes sielunkumppaninaan.

Kaikki kääntyi lopulta parhain päin, kun Winnie päätyi Maijulle, joka halusi pitää minuun yhteyttä ja tarjota mahdollisuuden osallistua Winnien elämään. Samoihin aikoihin sain pitää Harria kuin omaani ja oppia niin hevosen kokonaisvaltaisesta hoidosta kuin ratsastuksestakin. Winniekin muutti lopulta Turkuun ja sain jatkaa työskentelyä sen kanssa aina tähän päivään asti. Winnie ja Harri tekivät tärkeää työtä valmistellessaan minua hevosenomistajaksi.

Parin viime vuoden ajan puhuimme Winnien omistajan Maijun kanssa mahdollisuudesta teettää Winniestä minulle ihan oma varsa. Ajatus oli uskomattoman kiehtova, mutta samalla pelottava. Olisinko kuitenkaan valmis odottamaan monta vuotta ja ottamaan sen riskin, että hevonen katkaisee nelivuotiskeväänään jalkansa? Mikäli se selviäisi hengissä nelivuotiaaksi, olisinko ehtinyt kuitenkin jo pilata sen? Olisinko tarpeeksi taitava, jotta voisin hankkia ensimmäiseksi hevosekseni varsan?

Päätöksiä varsan suhteen ei oltu tehty suuntaan eikä toiseen, enkä ollut ajatellutkaan aikuisen hevosen hankkimista juuri nyt. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Facebookin Suomen haflingerit -ryhmässä julkaistiin myynti-ilmoitus Wilmasta.

Wilma on Winnien varsa, jonka se varsoi vuonna 2010 tultuaan Alankomaista Suomeen. Tiesimme molemmat Maijun kanssa varsasta, mutta löysimme sen netistä vasta muutama vuosi sitten, kun se rekisteröitiin Hippokseen. Muistan todenneeni tuolloin, että "Mikäli tuo tulee joskus myyntiin, mun on pakko saada se!". Wilma olisi mahdollisuus saada Winnien jälkeläinen, mutta ilman varsan teettämisen riskejä.

Sen lisäksi, että Wilma on Winnien varsa, se on sukua myös Veikalle ja sen edeltäjälle Aksulle. Voitanee siis sanoa, että tämä tamma on kombinaatio kaikista elämäni haflingereista!

Wilmalle oli jo ostajaehdokas ennen kuin otin ponin myyjään edes yhteyttä. Ajattelin, että harkitsen ponin ostoa edes teoriassa vasta, jos ostajaehdokas ei kykenekkään ostamaan Wilmaa. Muutaman päivän kuluttua Facebookjulkaisun ilmestymisestä tuli tieto, että poni on todella kaupan - kiinnostunut ostaja ei nyt kyennytkään ostamaan ponia itselleen. 

Seuraavassa rytäkässä meille olikin jo järjestynyt tallipaikka ja poni oli menossa eläinlääkärin tarkastukseen. Kaikki oli mennyt niin ennalta määrätyltä tuntuen, että olin varma homman kosahtavan tarkastukseen. "Ei asiat järjesty tällä tavalla kuin elokuvissa" ajattelin. Pelostani huolimatta poni läpäisi tarkastuksen ja siitä tuli kuin tulikin omani. Ihan ikioma poni!

Vaikka Wilma on jo 9-vuotias, pääsen tekemään sen kanssa sitä työtä, jota toivoin tekeväni oman varsan tai nuorikon kanssa. Wilma on noin helppo B-tasoinen, mutta ruosteessa lähinnä lomailtuaan varsomisen jälkeen. Wilma varsoi keväällä 2018 suloisen risteytysponiorin Wiljamin. Wilma on ollut säästeliäällä käytöllä, mutta perusratsutus on kuitenkin tehty hyvin, joten saan lähteä rakentamaan omaa unelmieni ponia hyvälle pohjalle. Olen aika innoissani!