perjantai 15. maaliskuuta 2019

Apassionatan kulisseissa

Postaus on toteutettu yhteistössä Live Nation Entertainmentin kanssa.

Sain viime viikolla kutsun Apassionataan blogin edustajana. Instagramin seuraajat saivatkin maistiaisia backstagelta ja showsta jo tapahtumapäivänä, mutta blogin puolella haluan jakaa vielä kuvia ja tunnelmia päivästä. Avec -lipun lisäksi pakettiin kuului kierros tallialueella, jossa pääsimme näkemään showssa esiintyviä hevosia ja niiden ratsastajia valmistautumassa päivän esitykseen. Tämä hevosshow on melkoinen palapeli, jossa on osia kaikkialta Euroopasta! Tänä vuonna Apassionata oli ensimmäistä kertaa Turussa - olipa aika luksusta, kun kerrankin some-hommiin pääsi omassa kotikaupungissa!


Apassionata tekee yli puolen vuoden kiertueen ympäri Eurooppaa vuosittain. Tiimiin kuuluu  yli 60 hevosta ja 70-80 ihmistä, jotka kokoontuvat yhteen harjoittelemaan noin kuukautta ennen kiertueen alkua. Osa hevosista ja ratsastajista on mukana useamman vuoden peräkkäin, mutta monet rekrytoidaan aina vuodeksi kerrallaan. Kuten arvata saattaa, esiintyjien löytäminen ei aina ole helppoa. Vaikka osaavia esiintyviä ratsukoita tai tiimejä löytyisikin, kaikki hevoset eivät sovellu kiertueelle, jossa esiintymisiä voi olla useana viikonloppuna peräkkäin ja vielä useamman kerran päivässä.





Kiertueella hevoset asuvat lämmitetyissä telttatalleissa aina saman karsinanaapurin vieressä. Toisessa tallissa on oreja ja ruunia, toisessa ruunia ja tammoja. Kiertueella ei ole mukana tallityöntekijöitä tai hevosenhoitajia, vaan hevosten omistajat huolehtivat kiertueen ajan omista hevosistaan päivittäin. Talleissa hevoset vaikuttivat rennoilta ja tyytyväisiltä oloihinsa; osa mutusteli heiniä, osa kerjäsi ovellaan rapsutuksia vierailijoilta ja osa torkkui kaikessa rauhassa päiväunillaan.

Minun sydämeni sulatti hurmaava viikesekäs työhevonen Herrmann. Katsokaa näitä viiksiä! Lupsakka karvajalka esiintyi päivänäytöksessä viilipytyn elkein ja todisti olevansa todellinen showmies. Tallikierroksen jälkeen jäin odottamaan myös erityisesti syötävän suloisten welsh-ponien esiintymistä.



Saimme huikean hyvät paikat katsomosta, suoraan lyhyen sivun keskeltä. Olen käynyt Apassionatassa kerran aikaisemmin vajaa 10 vuotta sitten ja tuolloin istuimme melkolailla keskellä pitkää sivua. Näiltä paikoilta esitys oli huomattavasti näyttävämpää katsottavaa, sillä koko pääty, josta hevoset tulivat areenalle, oli yhtä suurta screeniä.

Tänäkin vuonna Apassionata tarjosi monipuolisen kattauksen niin rotuja kuin osaamistakin; korkeaa kouluratsastusta, katrillia, unkarilaista stuntratsastusta, upeita temppuja ja erityisesti minua sykähdyttänyttä maastakäsittelyä.



Apassionata on todella vienyt esiintyvät hevoset seuraavalle tasolle ja tehnyt esityksestä varsinaista taidetta. Valot, musiikit, taustat, tanssijat, koreografiat - kaikki toimivat yhteen ja tekevät hevosista ja ratsastuksesta viihdyttävää katsottavaa myös katsojille, jotka eivät arjessaan kohtaa hevosia. Enpä ihmettele, että juuri Apassionata kaikista vuoden hevostapahtumista kerää eniten katsojia "tavallisesta kansasta".

"Hevosihmisiäkään" esitys ei jätä kylmäksi. Temppujen ja esitysten takaa näkee omistautuneen harjoittelun ja luottamuksen hevosten ja käsittelijöidensä välillä. Ylipäätään; kuinka moni hevonen kykenee edes tulemaan rentona areenalle tuhatpäisen yleisön, valojen ja äänien ympäröimäksi?!





Ehdottomasti omia suosikkejani esityksessä olivat laumana vapaana toimivat hevoset ja ponit. Miten on edes mahdollista hallita yhtä aikaa yhdeksää hevosta ja saada ne esimerkiksi ravaamaan kahdella sisäkkäisellä ympyrällä eri suuntiin? Tällainen maallikko kun on ongelmissa jo yrittäessään saada yhtä ponia juoksemaan hallitusti narun päässä ympyrällä...

Voin ehdottomasti suositella Apassionataa kaikille hevosia harrastamattomille ihmisille, mutta hevosihmisten soisin arvioivan omat valmiutensa selvitä esityksen jälkeisestä osaamattomuuden ja huonommuuden tunteesta, kun oma hevonen ei esityksen jälkeen tanssikkaan ilman suitsia, vaan säikkyy edelleen kakkaämpäriä kentän nurkassa.



1 kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat