Asian ytimessä

Eilinen päivä Hartsan kanssa teki minut kyllä niiiiiin iloiseksi! Muistin taas, miksi niin rakastan tätä harrastusta ja hevosia eläiminä. Tosissaan selkeytyi, mikä minulle on hevosten kanssa tärkeää. Hyppääminen on kivaa, kova vauhti ja korkeat loikat saa adrenaliinin virtaamaan, kouluratsastus on kuin taidetta siinä vaiheessa kun hevonen tuntuu tanssivan allani ja on hienoa huomata, että on oppinut ja kehittynyt, mutta lopulta millään näistä asioista ei ole minulle niin paljon väliä. Kaikista parasta on leikkiä hevosen kanssa ja olla sille muutakin kuin treenaaja, joka vaatii asioita selästä käsin.

On ihan huikea tunne, kun noinkin suuri eläin laukkaa rinnalla ja pysähtyy vauhdista vierelle hipaisemattakaan. Ihanaa on myös huomata, miten fiksusta ja pitkälle koulutetusta kouluhevosestakin kuoriutuu persoonallinen vekkuli, joka onnessaan laukkaa täysillä ja heittelee takapäätään innoissaan.

Olin ajatellut, että kävisin illalla viimeisenä tekemässä Harrin kanssa jotain maastakäsin. Kaverini Liina soluttautuikin mukaani tallille, joten sain vihdoin ja viimein myös kuva- ja videomateriaalia maastakäsintouhuista Harrin kanssa. Tähän mennessä materiaalit kun on rajoittuneet itse aidalta kuvattuihin videopätkiin. Harmikseni kamerani on edelleen vähän heikossa hapessa, minkä vuoksi suurin osa kuvista on melko huonolaatuisia. Tykkään näistä kuitenkin oikein kovasti! 

Harrilla oli ollut aivan liian monta vapaapäivää, sillä en kertakaikkiaan vain ollut ehtinyt tallille opinnäytetyökiireiden vuoksi. Nyt opparikin on vihdoin palautettu, joten Harrikin pääsee taas aivan varmasti säännöllisesti liikkeelle. Olinkin ajatellut, että tekisin ensin juttuja maastakäsin ja päästäisin Harrin lopuksi irti juoksemaan vähän ylimääräisiä energioitaan pois. Harri oli kuitenkin erittäin fiksu ja malttavainen pitkästä vapaasta huolimatta, joten uskalsin päästää sen aika pian alkukävelyiden jälkeen irti. Lähinnä olin pelännyt sitä, että Hartsa lähtisi heti irti päästessään pinkomaan niin, että vähintäänkin reväyttäisi joka toisen kylmän lihaksensa. Saatiin kuitenkin verryteltyä käynnissä ja ravissa hyvän aikaa vapaanakin leikkien.

Paljon ei tarvinnut Hartsaa patistaa, kun se jo pinkaisi laukkaan. Korvat tötteröllä, takapää lennellen ja silmät päässä pyörien se viiletti aivan innoissaan pitkin kenttää. Mahtoi olla pojalla mukavaa. :) Kovin kauaa se ei tälläkään kertaa juossut, vaan rauhoittui ja ravaili tyytyväisenä kiinni otettavaksi. Hetki jäähdyteltiin peräkkäin kävellen ja seuraavaksi jo kiinniteltiin ohjia riimuun kiinni järjen ääntä kuuntelematta.

Liian monta vapaapäivää, vain suhteellisen kevyt juoksutus, ei satulaa ja hevosella ensimmäistä kertaa pelkkä riimu päässä - eikä tuntunut edes huonolta ajatukselta ennen kuin jo istuin hevosen selässä. Tämä on taas näitä vinkkejä etenkin alaikäisille blogin lukijoille; älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon... Katastrofin ainekset oli kasassa, mutta kuin ihmeen kaupalla kaikki sujui hurjan kivasti! Harrihan nyt on hurjan herkkä kaikille avuille, joten se kääntyi jo pelkän istunnan avulla. Pysähtymiset oli alkuun vähän hitaita ja pitkiä, mutta niistäkin saatiin täsmällisiä ennen kuin siirryttiin raviin. Oli hassua huomata, miten "huonosti" Harri liikkui pelkän riimun kanssa ja selässään ratsastaja, joka oikeastaan vain matkusti. Voisin kuvitella Hartsan liikkuvan samalla tavalla esimerkiksi ratsastuskoulun tunnilla! 

Lopulta Hartsa rentoutuikin kivasti ja liikkui jopa vähän pyöreämpänä. Oli kyllä ihan parhaita kokemuksia taas pitkään aikaan, kun sai vain lönkötellä menemään rennosti ja huomata myös, kuinka molemminpuolinen luottamus on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana. Vielä pari kuukautta sitten riimulla ratsastaminen olisi luultavimmin ollut täysi katastrofi. 

Lupasinkin itselleni, että hölläilen Harrin kanssa jatkossa enemmän. Tahdon leikkiä ja pitää hauskaa, koska aivan selvästi Harrikin nautti tuosta touhusta!