tiistai 5. kesäkuuta 2012

Yllättäjä kiukkupussi




Viime viikolla työskentelin maastakäsin Winnien kanssa maneesissa. Viritin toiselle pitkälle sivulle pienen ristikon, jolla hypytin tammaa muutaman kerran kumpaankin suuntaan. Winniestä kun ei tiedetä yhtään, onko se ikinä edes hypännyt mitään. Itse olen sen kanssa työskennellyt puomeilla ja hypännyt puomikasoja, mutta varsinaisia esteitä ei olla tätä ennen menty edes taluttaen. Winnie kuitenkin rohkeana kipitteli tyytyväisenä ristikosta yli, torstaina kokeillaan samaa hommaa selästä käsin. :)


Eilen ratsastin Winnien kentällä tarkoituksena treenata koulukisoihin. Tamma on nyt selvästi parilla viime ratsastuskerralla alkanut testata mua - onko pakko tehdä, onko sua pakko totella? Tällä kertaa Winnie kieltäytyi kulkemasta kentän toista pitkää sivua pitkin ja jumitti paikoilleen. Poni sai kurinpalautuksen hellästi mutta päättäväisesti raipalla napauttamalla ja matka pääsi jatkumaan hetken keskustelun jälkeen. Poni protestoi takasillaan potkimalla ja ehdotti paikalta poistumista, mutta olin erittäin tyytyväinen tamman tapaan reagoida. Syksyllä kun se suuttuessaan litisti ratsastajan
seinään, pukitti tai hyppäsi pystyyn, mikäli ratsastaja oli vähänkään epävarma. Loppuajan Winnie olikin oikein tosi nätisti; kulki hienosti eteen ja pyöristyi myös. Laukkatyöskentely oli parasta tähän mennessä, kun laukkaa pystyi jo säätelemään aika hyvin.

Puolessa välissä treeniä kentälle pölähti kaksi pienempää tyttöä poneineen. Hetken mietin että mitä tästä tulee, kun Winnien ympärillä alkoi yhtäkkiä viuhahdella poneja joka suunnasta laukassa. Päätin jatkaa normaalisti laukkatyöskentelyä, mikä olikin oikein hyvä päätös. Winniellä oli tarpeeksi mietittävää ja ajateltavaa omassa tekemisessään, joten se käyttäytyi ihan mielettömän hyvin kahden muun ponin seurassa. Päivä päivältä alan uskoa enemmän, että tamma voisi oikeasti pärjätäkkin tuntiponina...
Tytöt raahasivat kentän keskelle puomin, jolla treenasivat laukanvaihtoja. Tottahan toki me Winnienkin kanssa sitä kokeiltiin ihan vain kokeilemisen halusta ja mielenkiinnosta. ;) Videolle tallentuikin oikein taitava laukanvaihto! Kyllä tamma on niin hieno. <3



Lopuksi ratsastin taas helpon C:n kouluohjelman läpi. Winnie oli jo hiukan väsähtänyt, joten rata ei sujunut ihan niin hyvin kuin olisi voinut. Nyt olin kuitenkin viime treeniä tyytyväisempi laukkaosuuksiin, kun vasen laukkakin nousi oikein. Eiköhän me koulukisoissa sentään hyväksytty tulos saada, mikäli saan pidettyä ponin kouluaitojen sisäpuolella. ;)



















































16 kommenttia

  1. Siis oikeesti meette ihan todella hienosti! :D Tuolla menolla ois erittäin hyvät mahdollisuudet sijoittua :D! Winnie on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! :D Mä vähän epäilen ponin käyttäytymistä kisatilanteessa, se onkin meidän ainoa ongelma ;) Kyllä toi rata menee ihan hyvin, mut en tiedä että meneekö enää siinä kohtaa kun kentällä on mahdollisesti auto jossa tuomari istuu, kouluaidat joita poni ei oo koskaan ennen nähnyt, yleisöä ja paljon vieraita hevosia. ;)

      Poista
  2. Moikka ! Miustakin meette oikeesti toosi hienosti ! (: Ei uskois et Winnie olis enne ollu tuollane niiku tekstissä mainitsit! ;o :) Ja miten muuten saat tuon videon noin isoksi tuohon? ;o? ja miten tuben videon saa edes tuohon? xp Olen tekniikanihmelapsi juu.. :D

    Kiitos jo etukäteen jos vastaat ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Winnien taustasta voit tarkemmin lukea tuolta sen omalta välilehdeltä, sinne olen kirjoittanut vähän enemmän sen käyttäytymisestä ja muusta, mikä ehkä selventää muutenkin tämänhetkisen tilanteen ymmärtämistä. :)

      Youtuben videot täytyy upottaa tekstiin, että ne saa näkymään suurempana. Lataa siis ensin video youtubeen ja valitse sitten "JAA" -> "UPOTA". Silloin videon alle ilmestyy html -koodi. ( )
      Kopioi koodi ja liitä se blogitekstiin. Blogitekstiä voi kirjoittaa "normaalissa muodossa", eli oletusmuodossa kun alat kirjoittaa uutta postausta, ja HTML muodossa. Muodon voit vaihtaa kirjoituskentän vasemmasta yläkulmasta. Liitä youtubesta kopioimasi HTML koodi tekstikenttään ja voit palata takaisin normaaliin kirjoitusasuun, jolloin video näkyy tekstipalkissa. :)

      Kysy jos et ymmärtänyt jotain kohtaa, niin yritän selittää paremmin!

      Poista
  3. mikä toi kouluradan videon musiikki on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan ollut Taru sormusten herrasta- elokuvasta? :D En nyt muista ihan tarkalleen...

      Poista
  4. 1. "tytöt" noi on vrmaa teini-tyttöij
    2. mtä yritit esittää ?
    3. mitä sun käsi sepaa tos ekas kuvas ? .__.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Alakouluikäiset, mua noin 10 vuotta nuoremmat miellän kyllä "tytöiksi" enkä naisiksi. Eivät kuitenkaan enää lapsia ole, joten kerroppa miten tuon ikäistä pitäisi kutsua? Mielestäni "tytöt" myös kuulostaa kivemmalta ja kunnioittavammalta kuin "teinit". Teini-ikä alkaa myöskin vasta 13- vuotiaana, eikä näistä tytöistä kumpikaan ole vielä sen ikäinen.

      2. Mitäköhän tarkoitat? En pidä esittämisestä, pyrin kyllä olemaan ihan oma itseni ja esittämään asiat täällä blogissakin rehellisesti. Samaa voisin kysyä sinulta, kun tällaisiin asioihin takerrut?

      3. Olen pahoillani, mikäli en ole yhtä taitava ratsastaja kuin sinä, ja istu täydellisen paikallani kun hevonen alkaa paeta altani ja pyöriä paikoillaan. Sinä toki pysäytät hevosen ajatuksen voimalla siinä sekunnin murto-osassa, jolloin pidäte on tehtävä.

      Kiitos mukavasta kommentistasi, toivottavasti kommentoiminen piristi päivääsi. :) hyvää päivänjatkoa sinullekkin siis!

      Poista
    2. Voi huhhuh! kommenin lähettänyt Jenny&amp;Pounit ♥ tuskin on itse yhtään sen taitavempi, ainakin mitä vilkaisin hänen kirjoittamiaan blogeja kyseessä oli ihan pikkulapsi, kysyisin pikemmin mitä hän tässä yrittää esittää? :) joten ei kannata tuollaisesta turhasta kommentista välittää, tyttö kun ei mistään mitään tunnu tietävän :) Winnie liikkuu sun kanssa kyllä tosi nätisti ja yhteistyö selvästikkin näyttää pelaavan! :) tsemppiä teille tulevaan ja koulukisoihin! :)

      Poista
    3. No eihän tällaisia voikkaan ottaa tosissaan, aina maailmasta löytyy ihmisiä jotka on kateellisia/ kaipaavat niin kovasti tekemistä elämäänsä että päästelevät tällaisia aivopieruja.. ;) Huumorilla tällaiset kommentit pitää ottaa vastaan - jos ei kykene niin on vähän turha kirjoittaa blogia, siitä kun pitäisi tulla hyvä mieli. :) Ei voi ottaa itseensä negatiivisia kommentteja.. Tässä tapauksessa tosin pointsit kommentoijalle, kun uskalsi tulla asiansa kertomaan ihan omalla nimellä. Usein kun negatiivissävyiset kommentit tulee anonyymeiltä.

      Kiitos sun kommentistä ja tsempistä kovasti! :)

      Poista
  5. Toi teidän meno Winnien kanssa näyttää tosi kivalta, vaikuttaa varsin hauskalta tapaukselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä vallan mainio tapaus ja mukava ratsastaakkin! :)

      Poista
  6. Älä nyt herranjestas toivo, että pärjäisi tuntiponina. Tuon ikäisen ja luonteisen hevosen paikka ei ole tuntiponina.
    Mielummin teet kaikkesi, että säästyy siltä kohtalolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntiponi on mielestäni parempi vaihtoehto kuin kiertolainen, lasten lelu tai teurashevonen. Tottakai ensisijaisesti toivon, että ponille löytyisi hyvä ja pysyvä koti/ saisin sen itselleni, mutta mikäli se ei ole mahdollista, ei tuntihevosen hommat ole huonoin vaihtoehto.

      Poista
  7. Oot tosi taitava ja eleetön ratsastaja. Ihailen sun istunnan ja käsien vakautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, vaikkakin istunnassani on vielä paljon korjattavaa.. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat