Lihakseni ovat aivan jumissa. AIVAN - JUMISSA. Ilmeisesti olin unohtanut kuinka paljon töitä Julin selässä täytyy tehdä jos sen haluaa saada liikkumaan edes jotenkuten. Winnien selässä mun ei tarvitse kuin istua ja matkustaa, näyttää ohjalla vähän suuntaa minne mennään. Istunta taas kertoo askellajin.
Tehtiin tunnilla kolmikaarista kiemurauraa erilaisin variaatioin. Alku meni räpeltäessä kun yritin saada ponin hereille ja liikkumaan eteenpäin, mutta jossain vaiheessa Julikin löysi oman moottorinsa ainakin jossain määrin. Itseasiassa poni oli oikein kiva ratsastaa, kun se pysyi liikkeessä ja oli ihan ratsastettavissa!
Meitä säälittiin ja laukkatehtävää tehtiin ensin vasempaan kierrokseen. Julitahan kun siis nostaa lähes poikkeuksetta aina vain vasemman laukan. Ponin selässä on eräs valmentajakin käynyt joskus " näyttämässä miten se oikea laukka nostetaan", mutta vasentahan sieltä silloinkin vain tuli. Kahden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat tämän kahdeksan vuoden aikana, kun olen tasaisella saanut nostettua oikean laukan tämän ponin kanssa!
Vasemmassa kierroksessa Juli oli yllättävän hyvä laukassa. Nostot olivat suht teräviä ja tempokin laukassa riittävä. Oikealle päin nousi sitä vasenta laukkaa, kunnes viimeisellä kerralla poni yllätti kun sain sen huijattua nostamaan laukan juuri ennen käännöstä. Oikea laukkahan sieltä tuli, jes!
Julin kanssa päästään treenaamaan juttuja enemmän viikonloppuna, kun se on kolme päivää mun hoidossa. Saa nähdä mitä kaikkea kivaa keksitään, mielessä on ollut poni-picnic muunmuassa ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Olen kokenut tässä viimeisen vuoden aikana oikean hevosten ruokinnan tietoähkyn. Olen imenyt tietoa hevosten ruokinnasta kuin sieni ja pyrki...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Katonko mä vain, vai onko sielä noin helppo istuu? Mutta ihana juli j aessi silti.♥
VastaaPoistaJulilla on kyllä siis ihan tosi pehmeät ja tasaiset askeleet, selässä on helppo istua jos poni vaan liikkuu eteenpäin. :) Jos joutuu kamalasti potkimaan ja puristamaan niin vaikeutuu istuminenkin..
PoistaMinä päivänätunti oli ? ja mikä aika? (:
VastaaPoistaTiistaina oli viideltä
Poistamoi, pakko kysyy, kuinka vanha oot?:)
VastaaPoistaNo moikka! Näytän paljon nuoremmalta kuin mitä olen, mittarissa on jo 20 vuotta. :)
PoistaIhana blogi! Täältäpä saat uuden lukijan! :)
VastaaPoistahttp://juliaheppailee.blogspot.fi/
^ Jos tykkäilet, liity ihmeessä lukijaksi. :)
Kiva kuulla! :) Mä käyn kurkkaamassa sun blogin!
Poista