sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Agia!

Juli on tosiaan taas sunnuntaisin mun liikutettavana, kuten aikaisemmin mainitsinkin jo. Tänään en halunnut kiivetä ponin selkään, vaan halusin tehdä jotain Julin mieltä virkistävää. Pikkuserkkuni oli tallilla käymässä pitkästä aikaa, joten hän sai päättää mitä touhutaan ponin kanssa. Serkku on ratsastanut nuorempana pitkäänkin ja itseasiassa aloitti ennen minua, eli hevoset ja niiden käsittely oli tuttua hommaa ja hyvin muistissakin.

Mun antamista vaihtoehdoista ponipuuhastelulle agi kiinnosti eniten joten suunnattiin maneesiin tutustumaan serkulle ennestään vieraaseen lajiin. Keräsin estevarastosta kaikki mahdolliset agiesteet mitä vain löysin. Treenattavana oli rengasta, lavaa, hapsuja, pressua, estettä ja tötteröitä pujoteltavana. Näytin ensin Julin kanssa mallia, minkä jälkeen pikkuserkkukin sai kokeilla vetää Julia perässään. ;) Juli toimi molempien kanssa yllättävän hyvin, se liikkui normaalia paremmin eteen ja nousi muutaman kerran ihan itse lavallekin! Yleensä kun vähintään toinen etujalka täytyy ensin nostaa lavalle.











Lopuksi tultiin esteitä jonkinmoisena ratana peräkkäin. Ainut ongelma oli kaikista tutuin tehtävä, pikkuinen pystyeste. Sille Juli kielteli muutamaan otteeseen kun en kyennyt samaan aikaan huolehtimaan omasta juoksemisesta, ponin ravin säilyttämisestä ja ohjaamisesta esteelle niin, ettei se pääse sujahtamaan ohi ja kaatamaan mua mennessään. Lopulta estekin ylittyi mallikkaasti ja Juli sai palkkioksi joululahjaksi saamiaan nameja.

7 kommenttia

  1. ihan vinkkinä vaan et jos noi "esteet" alkaa käydä tylsäks nii laita sateenvarjoja, palloja ja vaikka polkupyöriä maneesiin niin voisi olla uusia haasteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! :) Jumppapalloon Juli tosin on jo tutustunutkin, sillä saa vaikka heittää ponia. Juli ei välttämättä kyllä jaksa kiinnostua polkupyöristä tai muistakaan härpäkkeistä, kun välillä tuntuu ettei sen aivokapasiteetti riitä sellaisten ihmettelemiseen ;)

      Poista
  2. Moi!
    Julita näyti olevan aika totunu tohon touhuun noista kuvista päätellen. Liikuttko nyt siten aina sunnuntaisin Julitaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onhan se, ollaan kuitenkin kesästä asti treenattu agilitya. Liikutan Julia ellei se tee jotain tunteja.

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Näyttää todella hauskalta. Oletteko kisanneet poniagilityä? Olipa mukava löytää myös uusi vuonisblogi :) Meillä on samanikäinen, myös ruotsista tuotu vuonistamma. (http://jauhokuono.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva blogi ja ihana vuonis, painii tosin hieman eri sarjassa Julin kanssa ;) Hienon näköistä menoa niin ratsain kuin kärryjen edessäkin!
      Agia ei olla kilpailtu, tosin ollaan lupauduttu että voidaan taitavamman (tyttö + shettis) parin mukaan lähteä seuraksi mikäli kisoja lähialueilta löytyy :) Tosin ainakaan vielä ei ole kisakutsuja näkynyt, eikä Julikaan vielä kovin sujuva ole rataa suoritettaessa. Jalat kun ei nouse vielä itse renkaaseen tai lavalle :)

      Poista
  4. Hhihiii, söpö ku sil on toi pressu päässä XD

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat