maanantai 12. maaliskuuta 2012

Suunnitelmien muutoksia


Loppuviikosta sain kuulla, että Pojun lääkinnässä oli käynyt sekaannus niin, ettei poni ollut saanut lääkettään kokonaiseen viikkoon. Poju on siis saanut yskäänsä kortisonia hengitysteiden kautta ja lääkeannosta päästiin jo pienentämäänkin. Nyt kun lääke oli tiputettu kerralla kokonaan pois, oli poni yskinyt perjantaina oikein todella kovasti. :( Tämä luonnollisestikin tarkoitti sitä, ettei sunnuntaina ole vielä mitään asiaa kouluvalmennukseen, johon olin Pojun kanssa ilmoittautunut. Melkoisen surkuhupaisaa, kun taas ties kuinka monennen kerran valmennukset Pojun kanssa menee puihin.

Lupauduin kuitenkin avustamaan valmennusryhmiin kirjaamalla opettajan kommentteja suoritettavista kouluradoista. Onneksi lupauduinkin, kun tuon aamupäivän aikana sain luvan osallistua viimeiseen valmennusryhmään ratsastuskoulun hevosella! Päädyin valitsemaan lainahevoseksi Orpo- suokin, sillä se vaikutti vaihtoehdoista parhaimmalta kouluradan suorittamiseen. Olin käynyt hevosen selässä vain kerran aikaisemmin, kun noin vuosi sitten vedin sillä yhden maaston. Tamma on kuitenkin niin simppeli ja kiltti, että sillä on helppo lähteä suorittamaan koulurataa ilman suurempaa tutustumista ja treenausta.

Oli ihan mahtavaa päästä todella pitkästä aikaa ratsastamaan opetuksessa niin, että sain kommenttia myös omasta istunnastani. Tuon yhden tunnin aikana opin työstämään istuntaani niin, että pystyn varmasti tekemään myös itsenäisesti ratsastaessani paljon sen eteen. Suurin ongelma istunnassani on ollut liika puristaminen. Valmentajan mukaan tämä on jäännöstä poniratsastuksesta, kun jalkoja ei voi hellittää hetkeksikään, mikäli tahtoo pitää ponin liikkeessä. Noh, tuo kuvasi paremmin kuin hyvin Julitaa, jolla olen todella paljon ratsastanut. Mun pitäisi oppia rentouttamaan reidet niin, että jalka voi valua pitkänä alas ja lantio pystyy liikkumaan enemmän. Kun saan istunnan tuolta osin kuntoon, mun on edes teoreettisesti mahdollista saada ratsastettua hevosen takapää alle ja heppa peräänantoon. Saisin kiinnittää myös huomiota siihen, että paino on päkiällä, eikä kantapäällä.

Tunnin aikana treenattiin heC:1 kouluradan osia ja lopuksi ratsastimme radan läpi kuten koulukilpailuissakin. Alunperinhän olin ilmoittautunut Pojun kanssa heB ryhmään, mutta joidenkin peruutusten (myös omani) vuoksi ryhmiä oli jouduttu sekoittelemaan niin, että lopulta kaikki ryhmät treenasivat samaa heC ohjelmaa. Hyvä näin, sillä vieraan hevosen kanssa oli tarpeeksi ajattelemista jo tuossa helpossa radassa. Itse olin vähän järkyttynyt joistakin saamistani pisteistä radalla, kun kuvittelin että olisin pärjännyt hieman paremmin. Toisaalta tunnistin myös omia virheitäni ja osaltaan syytän harjoituksen puutetta, kun en tuossa tunnissa ehtinyt Orpoon niin paljon tutustua, että olisin osannut ratsastaa sitä välttämättä juuri sen vaatimalla tavalla. Esimerkiksi askeleenpidennykset keventäen olivat aivan naurettavia, en saanut tammaa ratsastettua eteen ollenkaan. Samoin keskikäynti oli jotain hävettävää.



Tästä siis vain jatkamaan treeniä ja vielä kovempi yritys päälle valmennusten suhteen, joskos ehtisin koulutunnille Pojun kanssa ennen kuin se taas lähtee. Kauhistuin tosissani kun ymmärsin että nyt on jo maaliskuu, viime vuonna Poju lähti omistajilleen kotiin jo huhtikuussa. En tiedä yhtään mitä teen kun poni taas lähtee... Vuokraponin haluaisin, mutta sen löytäminen tulee varmasti olemaan todella hankalaa kun en ole valmis lähtemään 20 km päähän kotoa hevosta vuokraamaan. Winnien takaisin Metsäkylään tulokin näyttää taas heikolta, kun sille ei ole tallissa tilaa ja siitä on nyt ilmeisesti tehty vaihtotarjouskin.

2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat