sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kurinpalautuspäivä!

Juli oli ollut oikein possu viime viikolla, joten tänään oli kurinpalautuksen aika. Tiedä sitten, oliko Julilla ollut kevättä rinnassa vai mikä oli aiheuttanut turhia energiapiikkejä, mutta viikon aikana poni oli ilmeisesti saanut niistä tarpeekseen. Normaalisti olisin varmaan käynyt maastossa kävelemässä tai tehnyt muuta ponin mieltä virkistävää, mutta ratsastin Julin ihan kunnolla maneesissa, että pääsen vähän selville ponin mielentilasta. Odotuksien vastaisesti Juli oli kuitenkin ihan normaali laiska ja hidas itsensä, eikä se tuntunut yhtään pinkeältä.
Ratsastin ponia uralla ja ympyröillä pitäen lähinnä huolta sen eteenpäinpyrkimyksestä. Turha tehdä mitään temppuja, jos ei perusasiat, kuten liikkuminen ole kunnossa! Juli oli kuitenkin todella kiva ratsastaa tänään. Ei paras mahdollinen, mutta kuitenkin ihan suhteellisen reipas ja myös ratsastettavissa. Kiukku- tai laiskuuspuuskia ei ollut, eli tänään ei pukiteltu tai seisoskeltu nurkissa mököttämässä. Toivotaan, että poni sai purettua ylimääräistä energiaansa ja se jaksaisi tehdä kiltisti tunteja taas ensi sunnuntaihin saakka. :) Silloin lähdetään ilmojen salliessa varmaan maastoon köpsyttelemään, ellei kenttä ole sulanut niin, että siellä voisi tehdä maastakäsin hommia.

Ihana serkkuni oli tänään taas tallilla mukana katsomassa Julia ja tsemppaamassa mua henkisesti, joten sain muutaman tosi kivan kuvan ja myös videomateriaalia maneesihommista. Ensi viikolla yritän toteuttaa taas pitkästä aikaa videopostauksen, mikäli vain saan aikataulut sopimaan yhteen jonkun kaverin kanssa niin, että kameran takana on myös joku heilumassa. ;)



PS. Kiinnostaako Disney elokuvat ja hahmot yleensä? Käy kurkkaamassa uusi blogini, Disney freak's diary!



6 kommenttia

  1. liikkuspa julita kivasti!(:
    mutta miksi kurinpalautus tehtiin NYT eikä silloin viime sunnuntaina? meinaan vaan ettei toi kurinpalautus ole enää aiheellinen,sillä hevonenhan ei enää tapahtunutta muista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo nyt varsinainen kurinpalautus sanan varsinaisessa merkityksessään ollut, vaan pointti oli se, että ratsastin Julin kunnolla purkaen sen turhia energioita, ettei moinen toistuisi. Todellisen kurinpalautuksen poni sai tottakai heti pöllöilyidensä jälkeen, joten mun tehtäväksi jäi ratsastaa ponia nyt tänä viikonloppuna kunnolla niin, ettei moinen toistuisi enää ensi viikolla. :)

      Poista
  2. Ihania nuo kaksi viimeistä kuvaa :) Niissä on tosi kivat värit.

    VastaaPoista
  3. Siis onko jossain oikeesti jo noin keväisen näköistä? Missä kaikki lumet oO Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, täällä Turussa on oikeastaan lunta enää ohanpohjilla! :) lämpöä on parhaimmillaan ollut 10 astetta ja tallilla kenttäkin alkaa olla kuivunut ihan ratsastuskuntoon :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat