maanantai 13. kesäkuuta 2011

A story of 6 legs, 4 eyes and one heart

Eli postausaiheiden äänestyksen voitti Essi & Juli- story, tässä tämä.
Kännykkäkameran laatua syyskuulta 2005

6.9. 2005 olin ratsastamassa omalla vakiotunnilla, menin uudella vuoniksella Röllillä. Kesken tunnin Juli tuotiin tallille Suomen Hevospalvelukeskuksesta (jota ei nykyään enää ole..). Tuntien jälkeen poni pääsi kentälle tarhailemaan ja räpsin siitä ensimmäiset kuvat. Hassua on, ettei Rölli kiinnostanut yhtään. Muksuna kun tärkeintä oli aina ponin ulkonäkö, söpö poni oli aina tottakai aivan ihana myös ratsastaa! Rölli oli ihan samanlainen kuin Julita, itseasiassa vielä nätimpikin.

Samana kesänä entinen lempiponini oli lopetettu, minkä vuoksi sain alkaa hoitaa Julitaa. Ilo oli ihan suunnatonta kun vihdoin sain ihan oman hoitoponin! Sehän oli melkein kuin oma, kun
2006
 kerran viikossa sain ilman opettajan lupaa harjata sen ja putsata sen harjat ja ruokakupit ;) Ensimmäisen kerran ratsastin Julitalla heti seuraavalla viikolla, eli olin ensimmäisiä muksuja jotka ponin selässä kävi. Kaveri meni ilman satulaa ja sai minutkin puhuttua ympäri, mitä kyllä kaduin jälkeenpäin. Tehtiin laukannostoja pituushalkaisijalta ja huonolla tasapainolla ponin laukanjälkeinen ravi tuntui ihan järkyttävältä, hyvä kun selässä pysyin. Seuraavalla viikolla menin kuitenkin taas ponilla ja taas seuraavalla ja seuraavalla..

2007 kun äiti tuli ensimmäisen kerran katsomaan Julitaa
Jossain vaiheessa Julita oli hirmu suosittu, varmaan lähinnä sen ulkonäön vuoksi. Hoitajia oli joka päivälle vähintään yksi ja tunneillakin muut innostuivat siitä. Tuli taas kausia kun muut menettivät innostustaan poniin ja aina se palautui minulle vakioponiksi. Ryhmän vaihdon jälkeen 2007 menin lähes koko kauden ponilla ja aloitin hyppäämisen sen kanssa. Ekat kisat käytiin halloweentehtäväkisoissa syksyllä 2007 ja voitettiin koko 60 cm luokka. Fiilis oli ihan katossa, kun ennakkokäsitykset meistä oli mitä oli.

Ekat koulukisat 2008 päättyi suorituspaikalta poistumiseen :)
Jossain vaiheessa minusta tuli Julin vastuuhoitaja ja parhaimmillaan hoitopäiviä oli viikossa nelisen kappaletta. Muut hoitajat vähenivät ja välillä taas lisääntyivät kun uudet alkeiskurssilaiset innostuivat siitä. Olisikohan ollut 2008 kun pääsin esteryhmään, johon en ollut todellakaan tervetullut koska ratsastin Julilla (=hitaalla, hankalalla ponilla joka hidastaa tehtäviä ja on tiellä). Kehityttiin yhdessä kuitenkin nopeasti ja päästiin kisaamaankin 60 cm luokissa.


Viime vuosi oli meidän yhteisen kehityksen kannalta kaikista paras. Metsäkylään tullessaan Juli oli hypännyt vain vähän eikä ollut koskaan käynyt missään kisoissa. Itse olen nyt käynyt koulukisoissa kolmesti ja viimeisimmällä kerralla saatiin jo hyväksytty tuloskin. Esteillä kehitystä tapahtui erityisesti viime kesänä, kun pääsin hyppäämään jopa 85 senttisiä esteitä. Yhteistyö on vihdoin alkanut sujua ja olen taas saanut takaisin luottamuksen poniin, joka karisi pari vuotta sitten kun tulin useasti alas pukeista. Nykyään täysi-ikäisenä saan touhuta ponin kanssa paljon kaikennäköistä, liikutan sitä kun se kaipaa viikonloppuisin tekemistä, kipailen, osallistun tarvittaessa tapahtumiin ja nyt kesällä olisi tarkoitus lähteä sen kanssa lomailemaankin. Nyt unelmana, haaveena, toiveena ja tavoitteena on saada poni omaksi mahdollisimman pian :)

Askartelin vanhoista ja uusista videonpätkistä pienen videon, jotain kehitystäkin saattaa olla huomattavissa :) Paljon on kuitenkin vielä tehtävää.
http://www.youtube.com/watch?v=LZ0ioMXiN1c

Ja jos jokin nyt jäi mietityttämään niin kysykää ihmeessä. On hankala tehdä kysymys-vastauspostausta jos ei tule kysymyksiä :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat