Tasaista rytmiä laukkaan sarjalta

Winnie muutti lokakuun viimeisenä viikonloppuna toiselle tallille. Muuttoon valmistauduttiin koppitreeneillä ja lastauksen varsinaisella sotasuunnitelmalla, joka lopulta onnistui paremmin kuin osattiin odottaa! Winnie lastautui traileriin alle viidessä minuutissa, eikä peruuttanut sieltä kertaakaan pois.

Päivittelen kuulumisia uudesta kodista lähiaikoina, mutta palataan vielä joidenkin viikkojen takaisiin estetreeneihin, jotka päästiin hyppäämään vielä Kartanon kentällä. Sarjaesteiden hyppääminen oli viimeaikoina jäänyt vähälle, joten suunnittelin radan kolmoissarjan ympärille.

Verryttelyssä Winnie tuntui taas hieman hitaalta. Se liikkui kyllä pohkeesta eteenpäin, mutta moottori ei käynyt aivan täydellä teholla. Ratsastin laukassa pitkiä sivuja reippaassa temmossa kevyessä istunnassa ja aloitin esteverryttelyn pitkillä linjoilla pienille esteille. Poni teki hyviä hyppyjä ja ponnistuspaikat löytyivät helposti. Muutamien hyppyjen jälkeen Winnie alkoi tuntua jo paremmalta ja se jo hieman innostui hyppäämisestä.

Sarjaeste oli vallan mainio tehtävä tälle päivälle, sillä sarja ikään kuin kuljetti laukkaa sopivassa temmossa tehtävän läpi. Kun ensimmäiselle esteelle vain päästiin hyvin sisään, oli loput tehtävästä lasten leikkiä.

Sarja ei tuottanut Winnielle ongelmia. Pitkällä lähestymisellä ehdin saada laukan pyörimään hyvin ennen ensimmäistä hyppyä ja laukan ylläpitämiseksi esteiden välissä en joutunut tekemään erityisesti töitä. Winnie hyppäsi mielellään ja esteiden noustessa innostuikin hommasta enemmän. Vähän yli 3 metrin laukalle lasketut välit olivat juuri sopivat; olemme siis ehdottomasti edistyneet vielä vuoden takaisesta, jolloin sarjavälit laskettiin tasan, tai jopa alle kolmen metrin laukka-askeleille. Tuolloin tehtiin vielä töitä ratatempoisen laukan löytämiseksi.

Kun sarja oli koeajettu molemmista suunnista ja yksittäisille esteille tehty verryttelyhyppyjä, hypättiin pidempää tehtävää muutamalla eri variaatiolla. Aloiteltiin helpommalla tehtävällä, jossa hyppyjen väliin jäi enemmän aikaa laukan aktivoimiselle ja hevosen valmistelulle. 

Winnie hyppäsi oikein pätevästi, mutta jäin kaipaamaan vielä pientä kipinää eteenpäinpyrkimykseen. Kun suoristin ponin kohti estettä ja Winnie keksi, että edessä on hypättävää, se laukkasi reippaasti ja tuli hyviin ponnistuspaikkoihin. Esteiden jälkeen kaarteissa energia pääsi kuitenkin hiipumaan ja jouduin ratsastamaan laukkaa enemmän kuin olisin toivonut. Seuraavan esteen lähestyessä Winnie kuitenkin nosti taas kierroksia ja laukan tilanne korjaantui aina hyvissä ajoin ennen hyppyä.

Koska Winnie hyppäsi hyvin ja homma tuntui helpolta, korotettiin esteitä vielä viimeisiin hyppyihin. Noin 90 cm korkeudella rata tuntui yhtä sujuvalta ja poni super hyvältä! Tuntui, että laidunloman jälkeinen kankeus esteillä oli nyt jotakuinkin selätetty.

Siinä missä ollaan päästy kankeudesta ja muutamista ylimääräisistä laidunkiloista eroon, ei ponin leppoisa olemus ole kuitenkaan muuttunut vielä miksikään. Yleensä Winnie on kesäisin selkeästi mukavampi harrastuskaveri, sillä sen olemus ja luonne tasoittuvat. Syksyn ja talven tullen se on poikkeuksetta saanut kipinää olemukseensa, mikä on näkynyt virittäytymisenä ja satunnaisina villiloikkina milloin mihinkin ilmansuuntaan.

Vaikka ilmat ovat hieman jo viilenneet, on Winnie ollut toistaiseksi vielä leppoisassa kesämoodissaan. Toivotaan, että tämä vaihe kestää vielä mahdollisimman pitkään!

0

Löpö loppu, mutta hymy ei hyydy!

Lexi astui päivän ajaksi kouluponin kenkiin, kun lähdettiin näyttämään tätä hurmaavaa pikkuponia koulukilpailuihin Ylikylän tallille. Esteillä poni on elementissään, mutta se on yllättävän pätevä myös koulupuolella. Varsin uskottavan näköinen kouluponi siitä saatiinkin, kun selkään iskettiin koulupenkki ja ratsuharja taiteiltiin sykeröille.

Ratsastettavat luokat olivat helppo B:3 ja helppo A:2, kummatkin pitkän radan ohjelmia. Haastavinta Lexille olisi siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, mutta muuten molempien ratojen tehtävät olisivat Lexille varsin helppoja.

Verryttelyssä poni tuntui alusta saakka varsin hyvältä, vaikkakin hieman hitaalta. Usein Lexin ongelma on ollut liika eteenpäinpyrkimys, mutta nyt tilanne oli päinvastainen. Ilmeisesti poni oli edelleen väsyksissä edellispäivän estetreeneistä. Ravi ja laukka tuntuivat kuitenkin hyviltä ja poni oli hyvin avuilla.

Kun päästiin odottelualueelta kilpailuradalle, Lexin eteenpäinpyrkimys katosi kuin tuhka tuuleen. Pitkä rata tuntui ainakin kilometrin pituiselta, kun pusersin ponia radan läpi yrittäen samalla istua edes kohtuullisen siististi. Ravissa poni vielä liikkui jotenkuten, mutta laukassa sain joka askeleella pelätä, että Lexi pudottaisi raville.

Saatiin rata suoritettua rikkeittä, mutta toki ponin hitaus ja maahan sidotut liikkeet verottivat pisteitä roimasti siitä tuloksesta, jonka Lexi olisi voinut parempana päivänä saada. Saatiin kerättyä kasaan 61,136%, mikä oli vähemmän kuin olin asettanut tavoitteeksi, mutta suoritukseen nähden ihan kelpo tulos. Sentään tuomari kehui ponia näppäräksi!

Kisapäivä oli todella pitkä, sillä molemmissa kilpailemissamme luokissa oli paljo lähtijöitä. Lexin sarttien välissä oli aikaa pari tuntia, joten poni joutui seisoskelemaan pitkään ennen toiselle radalle pääsyä. Koska Lexi oli jo ensimmäisellä radalla tuntunut hitaalta, verryttelin sen hyvin lyhyesti helpon A:n radalle. Tein verryttelyssä pääasiassa reipasta laukkaa ja kevyttä ravia sekä muutamia väistöjä varmistaakseni niiden rullaamisen radalla. Tällä uusintakierroksella Lexi tuntuikin yllättäen todella hyvältä! 
Suorituksen alussa poni tuntui hieman paremmalta kuin edellisellä radalla. Se oli tasaisempi, mutta edelleen hyvin hidas. Eteenpäinpyrkimys katosi, kun jätin raipan pois ja ratsastin ponin yksin areenalle. Keskiravia en saanut esitettyä ollenkaan, sillä paukkuja ei vain ollut. Raviohjelma saatiin keskiraveja lukuun ottamatta esitettyä ihan kohtuullisesti, mutta laukassa ongelmat eskaloituivat. Hidasta, hidasta, hidasta laukkaa koko laukkaohjelman läpi. Ei tietoakaan keskilaukasta. Laukkaosuuden läpi pisteet olivat huonoja, mutta paranivat taas loppurataa kohden, kun päästiin esittämään käyntiä ja ravia. 

Helpon A:n radasta saatiin karvan verran alle 60 %. Tavoitteeksi olin asettanut yli 60%, mikä olisi ollut helposti saavutettavissa, mikäli laukka vain olisi pyörinyt kuten normaalisti. Kisapäivä ei ollut meille valtaisa menestys, mutta sentään poni suoritti ensimmäisen A:n ratansa hyväksytysti. Väsymys verotti ponin suorittamista aivan selkeästi, joten omaa ratsastusta tai ponin ratsastettavuutta muuten on turha harmitella. Olisihan kisapäivä voinut mennä paljon huonomminkin!

2

Seuramestaruusvoittoa tavoittelemassa

Ratsastusseura Ruskon harjoitustason estekilpailut kisattiin syyskuun alussa. Seuramestaruuden kouluosuudesta Veikka nappasi kevään kisoissa täydet pisteet, joten nyt lähdettiin hakemaan hyvää tulosta myös esteosuudelta. Seuramestaruudesta kilpailtiin 50 tai 80 cm korkeudella, joten Veikka sai hypätä 70 ja 80 cm luokat, joista ensimmäinen saisi toimia verryttelyluokkana.

Kisapaikalle oli matkaa kävellen reilu kilometri, joten kilpailupaikalla suoritettavaksi jäi vain lyhyt esteverryttely. Ensimmäistä luokkaa ajatellen otin vain muutaman hyvän hypyn, sillä estekorkeus olisi pieni, enkä saisi useammista hypyistä mitään lisäarvoa. Vaarana olisi, että Veikka väsähtäisi ennen toista rataa, joten verryttelin hyvin säästeliäästi.

Rata oli molemmissa luokissa sama; pitkiä linjoja, helppoja lähestymisiä ja pelkkiä puomiesteitä, eli varsin riskitön rata Veikalle. Aikaa ja tilaa jäisi tarvittaessa laukkojen vaihtamiseen, kuumuvan ponin haltuun ottamiseen tai vaihtoehtoisesti myös laukan aktivoimiseen, mikäli poni jostain syystä tuntuisikin hitaalta. Uusintarata ei tarjonnut mahdollisuutta erityisen pieniin teihin, vaan nopea aika tulisi ratsastaa reippaalla laukalla ja hallituilla käännöksillä.

Ensimmäisellä radalla Veikka oli hyvin kuulolla. Se ei tuntunut yhtään huolestuneelta, vaan se hyppäsi leppoisan tuntuisesti kuin olisi ollut taas valmennuksessa hyppäämässä. Poni ei ollut villi, minkä vuoksi tuudittauduin hieman liikaa nauttimaan sujuvasta ja turvallisesta fiiliksestä. Veikka olisi saanut edetä reippaammin, jolloin hypyt olisivat olleet napakampia. Nyt Veikka oli hieman löysä ja hidas, minkä vuoksi se nappasi puomin alas jo perusradan toiselta esteeltä.

Muutoin rata oli varsin sujuva ja olin siihen tyytyväinen. Ensimmäinen rata ajoi asiansa kuten olin suunnitellutkin; nyt rata ja esteet olivat ponille tuttuja ja itse saisin mahdollisuuden korjata tekemäni virheet seuraavassa luokassa.



80 cm radalle verryttelin Veikkaa jo hieman enemmän. Aktivoin laukkaa tehden temponlisäyksiä kevyessä istunnassa ja otin hyppyjä verryttelyesteille pyrkien saamaan hypyistä aktiivisia ja sulavia. Radalle lähtiessämme Veikka oli jo aivan eri tavalla hereillä kuin edellisellä kierroksella.

Perusradan Veikka suoritti puhtaasti, mutta uusinnan ensimmäiseltä esteeltä tuli puomi alas, vaikka ponnistuspaikka ja hyppy olivatkin ihan hyvät. Tämä rata oli kokonaisuudessaan paljon edellistä sujuvampi ja Veikka tuntui selkeästi paremmalta sen ollessa aktiivisempi. Uusinnan virhepisteet yhdestä puomista harmittivat, mutta toki tulos oli siitä huolimatta sellainen, että siihen sai olla tyytyväinen.

Neljä virhepistettä nopealla ajalla uusintaradalta riitti luokassa toiseen sijaan. Seuramestaruuskilpailussa oli tänä vuonna vain kaksi osakilpailua, joissa Veikka sijoittui ensimmäiseksi ja toiseksi. Lyhyen matikan laskutaidoillani väittäisin, että näillä tuloksilla Veikka varmisti meille senioreiden seuramestaruusvoiton! Jäädään kuitenkin odottamaan vielä virallisia tuloksia seuran pikkujouluihin saakka...

0

Valmennuksella valmiiksi kisoihin

Veikan viimeisestä estevalmennuksesta Ruskolla on vierähtänyt jo tovi. Pari viime kuukautta ovat olleet hevosrintamalla (ja vähän muutenkin) niin kiireisiä, että postaustahti ei ole pysynyt tapahtumien perässä. Materiaalia valmennuksista, kisoista ja muista ratsasteluista on kertynyt pilvin pimein, mutta aikataulut eivät ole antaneet myöden kuvien käsittelylle ja blogin päivittämiselle. 

Tavoitteeni on kuitenkin ylläpitää laadukasta blogia, joten käsittelemättömien kuvien tai hätäisesti kirjoitetun tekstin julkaiseminen ei ole vaihtoehto. Jutut siis hieman laahaavat perässä, kunnes saan hieman kirittyä julkaisutahtia. Ajantasaisia päivityksiä voi halutessaan kuitenkin seurata instagramin puolella!

Viime kuukausiin on mahtunut niin este- kuin koulukisojakin, projektiponi Aapon ratsutusta ja valmennuksia Winnien ja Veikan kanssa. Veikka on muuttanut hieman pienemmälle maneesittomalle tallille ja kotiutunut sinne hyvin. Samaan aikaan Winnien kanssa on valmistauduttu koppitreenein ja varusteita pakaten muuttoon, joka lähestyy hurjaa vauhtia. Syksyyn on mahtunut siis suuria muutoksia, mutta ne on kohdattu positiivisin mielin. 

Juuri ennen Veikan muuttoa valmistauduttiin estevalmennuksessa estekilpailuihin, joissa hyppäisin Veikalla 70 cm ja 80 cm seuramestaruusluokan. Kilpailuita ajatellen hypättiin viimeisissä treeneissä rataa, johon sisältyi kaksi sarjaa ja yksittäin hypättäviä esteitä melko pitkillä lähestymisillä. 

Radalla suurin haasteeni Veikan kanssa on saada se pidettyä takajalkojensa päällä ja samalla aktiivisena. Etenkin kilpailutilanteissa Veikka paahtaa mieluusti radan läpi hirmuisella vauhdilla valuen samalla pitkäksi ja matalaksi. Pelham-kuolain kahdella ohjalla on ollut tähän ongelmaan toimiva työkalu, sillä sen avulla Veikka pysyy paremmin ryhdissä tehtävien läpi.

Ero edellisen viikon valmennukseen, jossa ratsastin sylinterikuolaimella, oli selkeä. Vaikka poni toimi sylinterilläkin ja pysyi käsissä, jouduin tekemään paljon enemmän töitä säädellessäni laukkaa. Pelhamilla jouduin tekemään ohjalla paljon vähemmän ja pystyin keskittymään enemmän muuhun ratsastukseen. Loppujen lopuksi on kuitenkin parempi ottaa pelhamin vipuohjasta yksi pidäte kuin kymmenen isoa pidätettä sylinterikuolaimella.

Oma keskittymiseni herpaantui lyhyemmälle sarjalle lähestyttäessä, jolloin Veikka pääsi pitkäksi ja matalaksi. Askel ei osunut ensimmäiselle estelle, minkä vuoksi Veikka ratkaisikin tilanteen sujahtamalla sarjan b-osasta ohi. Tämä virhe toimi herätyksenä kuskille ja havainnollisti sen, kuinka tärkeää laukan hallitseminen on.

Miran valmennuksissa olen kesän ja kuluvan syksyn aikana oppinut vaatimaan enemmän niin Veikalta kuin itseltänikin. Olen saanut enemmän kiinni siitä ajatuksesta, että ponin täytyy olla hallinnassani joka ikisellä askeleella. Jokainen askel täytyy tuntea ja hevosta täytyy päästä lähelle. Kun jään matkustamaan ja vain kiikkumaan kyytiin, Veikka pääsee tekemään liikaa omia päätöksiä ja tehtävien hyppääminen on vain tuurista kiinni; hyvällä tuurilla poni etenee hieman minua kuskaten ja hyppää kuitenkin kaikki eteen tulevat esteet, mutta riskit esteen ohi menosta kuitenkin kasvavat merkittävästi.

Laukan hallintaa vaati myös toisen sarjavälin ratsastus. Laukan säätelyn lisäksi tehtävä vaati suunnitelmallisuutta ja nopeaa reagointikykyä virheen sattuessa. Kahden esteen väli oli ratsastettavissa joko kolmella isolla laukka-askeleella tai neljällä pienellä. Kuskin tehtävä oli arvioida ratsulleen sopiva askelmäärä ja toimia arvionsa mukaisesti ensimmäiselle esteelle lähestyessä ja myös esteiden välissä.

Veikalle oikea valinta oli ehdottomasti kolme reippaampaa askelta ja se toimikin ponille hyvin. Mikäli se lähti hyppyyn kaukaa, jouduin ratsastamaan esteiden välissä voimakkaammin eteenpäin, jottei väli jäisi kolmella askeleella liian pitkäksi. Neljän askeleen yrittäminen olisi hyvin todennäköisesti johtanut jälkimmäisen esteen pudotukseen, sillä väli olisi luultavasti jäänyt kuitenkin liian lyhyeksi.

Veikka suoriutui päivän tehtävistä kiitettävästi. Se oli hyvin kuulolla ja eteni reippaasti. Laukat vaihtuivat hyvin kun ponnistuspaikat olivat sopivat ja hypyt sujuvia. Lopuksi hypättävä rata nostettiin 80-90 cm korkeuteen, mikä ei tuottanut Veikalle minkäänlaisia ongelmia. Sujuva rata valoi uskoa siihen, että tulevat kisat menisivät varmasti hyvin, mikäli vain muistaisin ratsastaa yhtä hyvin kuin valmennuksissakin!

Postauksen kuvat © Maiju Aaltonen

0

Uusi koti pienelle kultakimpaleelle?

Ihastuttava pieni ystäväni Lexi-poni etsii uutta kotia omistajansa ponivuosien päättyessä. Yhteistyö tämän pikkuponin kanssa on ollut hurjan palkitsevaa ja nyt toivonkin, että se löytää rakastavan kodin, jossa se voi ilahduttaa jotakuta vielä useiden vuosien ajan!

Kun puheeksi tuli Lexin myyminen, harmiteltiin sitä, ettei ponilla ole koulupuolelta näyttöä osaamisestaan. Lexihän taipuu niin avoihin, sulkuihin, väistöihin, vastalaukkoihin kuin yksittäisiin vaihtoihinkin. Se siis suorittaa varmalla otteella helpon A:n asiat. Omistajan panostaessa esteratsastukseen on kuitenkin kilpailunäyttöjä tullut luonnollisesti vain esteiltä.

Muistan todenneeni pari vuotta sitten, kun ratsastin Lexiä ensimmäisiä kertoja, että poni tulisi varmasti taipumaan vielä helpon A:n radoille, kunhan saisi voimaa hieman lisää. Ensimmäisistä ratsastuskerroista tämä ruuna on mennyt hurjasti vielä eteenpäin ja nyt se suorittaakin ilahduttavan helposti niin vastalaukat kuin keskiaskellajitkin.

Lyhyellä varoitusajalla sovittiin, että Lexi saisi lähteä koulukilpailuihin Ylikylän tallille ja suorittaa siellä helppo B ja helppo A -ohjelmat kanssani. Molemmat ohjelmat olisivat ponille läpihuutojuttuja; vähän vastalaukkaa, väistöjä ja keskiaskellajeja. Erityistä treeniä ei vaadittu, vaan ratsastin radat läpi kisoja edeltävänä päivänä. Ilokseni saatiin valmentajaltani lainaksi kunnon koulusatula, joka istui Lexin selkään mainiosti! Estesatulalla kun ei ole niin hirmuisen mukava ratsastaa pitkillä koulujalustimilla.

Kisat osuivat hieman huonoon ajankohtaan, sillä poni oli perjantaina osallistunut rankkaan estevalmennukseen, jonka jäljiltä Lexi oli lauantaina hieman väsyneen oloinen. Se suoritti kyllä kaiken vaaditun, mutta siitä puuttui se vaihde, jota kilpailuihin toivoisin. Ponia kun on helpompi hieman pidätellä radalla, kuin ratsastaa eteenpäin.

Lexi liikkui kuitenkin kevyenä kädelle ja hyvin pyöreässä muodossa. Väistöt rullasivat oikein kivasti ja vastalaukatkaan eivät tuottaneet ongelmia. Keskiraviin ja -laukkaan olisin toivonut vielä lisää voimaa, mutta ero harjoitusaskellajeihin oli kuitenkin selkeä. Lexistä huomasi, että edellisen päivän hypyt olivat vieneet mehut.

Treeni pidettiin lyhyenä, jotta paukkuja jäisi vielä sunnuntain kilpailuihin. Verryttelyn jälkeen ratsastin vain molemmat radat läpi ja homma saatiin taputella pakettiin. Tuntui hieman haikealta ajatella, että viikonloput treenit ja kisat olisivat luultavasti viimeisiä kertoja tämän ponin kyydissä.

Lexistä löytyy myynti-ilmoitus Facebookin Estehevosia myytävänä -ryhmästä. Omistajan yhteystietoja voi pyytää myös blogin kautta, mikäli tämä pieni kultakimpale voisi löytää kodin juuri sinun luotasi! 

Poni on syntynyt vuonna 2008 ja se on pikkuponikokoinen, 138 cm korkea. Lexi on kilpaillut rataesteillä 100 cm saakka ja koulua heA asti. Se on turvallinen maastoratsu ja helppo käsitellä kaikissa hoitotoimenpiteissä. 

0