Veikan viimeisestä estevalmennuksesta Ruskolla on vierähtänyt jo tovi. Pari viime kuukautta ovat olleet hevosrintamalla (ja vähän muutenkin) niin kiireisiä, että postaustahti ei ole pysynyt tapahtumien perässä. Materiaalia valmennuksista, kisoista ja muista ratsasteluista on kertynyt pilvin pimein, mutta aikataulut eivät ole antaneet myöden kuvien käsittelylle ja blogin päivittämiselle.
Tavoitteeni on kuitenkin ylläpitää laadukasta blogia, joten käsittelemättömien kuvien tai hätäisesti kirjoitetun tekstin julkaiseminen ei ole vaihtoehto. Jutut siis hieman laahaavat perässä, kunnes saan hieman kirittyä julkaisutahtia. Ajantasaisia päivityksiä voi halutessaan kuitenkin seurata instagramin puolella!
Viime kuukausiin on mahtunut niin este- kuin koulukisojakin, projektiponi Aapon ratsutusta ja valmennuksia Winnien ja Veikan kanssa. Veikka on muuttanut hieman pienemmälle maneesittomalle tallille ja kotiutunut sinne hyvin. Samaan aikaan Winnien kanssa on valmistauduttu koppitreenein ja varusteita pakaten muuttoon, joka lähestyy hurjaa vauhtia. Syksyyn on mahtunut siis suuria muutoksia, mutta ne on kohdattu positiivisin mielin.
Juuri ennen Veikan muuttoa valmistauduttiin estevalmennuksessa estekilpailuihin, joissa hyppäisin Veikalla 70 cm ja 80 cm seuramestaruusluokan. Kilpailuita ajatellen hypättiin viimeisissä treeneissä rataa, johon sisältyi kaksi sarjaa ja yksittäin hypättäviä esteitä melko pitkillä lähestymisillä.
Radalla suurin haasteeni Veikan kanssa on saada se pidettyä takajalkojensa päällä ja samalla aktiivisena. Etenkin kilpailutilanteissa Veikka paahtaa mieluusti radan läpi hirmuisella vauhdilla valuen samalla pitkäksi ja matalaksi. Pelham-kuolain kahdella ohjalla on ollut tähän ongelmaan toimiva työkalu, sillä sen avulla Veikka pysyy paremmin ryhdissä tehtävien läpi.
Ero edellisen viikon valmennukseen, jossa ratsastin sylinterikuolaimella, oli selkeä. Vaikka poni toimi sylinterilläkin ja pysyi käsissä, jouduin tekemään paljon enemmän töitä säädellessäni laukkaa. Pelhamilla jouduin tekemään ohjalla paljon vähemmän ja pystyin keskittymään enemmän muuhun ratsastukseen. Loppujen lopuksi on kuitenkin parempi ottaa pelhamin vipuohjasta yksi pidäte kuin kymmenen isoa pidätettä sylinterikuolaimella.
Miran valmennuksissa olen kesän ja kuluvan syksyn aikana oppinut vaatimaan enemmän niin Veikalta kuin itseltänikin. Olen saanut enemmän kiinni siitä ajatuksesta, että ponin täytyy olla hallinnassani joka ikisellä askeleella. Jokainen askel täytyy tuntea ja hevosta täytyy päästä lähelle. Kun jään matkustamaan ja vain kiikkumaan kyytiin, Veikka pääsee tekemään liikaa omia päätöksiä ja tehtävien hyppääminen on vain tuurista kiinni; hyvällä tuurilla poni etenee hieman minua kuskaten ja hyppää kuitenkin kaikki eteen tulevat esteet, mutta riskit esteen ohi menosta kuitenkin kasvavat merkittävästi.
Laukan hallintaa vaati myös toisen sarjavälin ratsastus. Laukan säätelyn lisäksi tehtävä vaati suunnitelmallisuutta ja nopeaa reagointikykyä virheen sattuessa. Kahden esteen väli oli ratsastettavissa joko kolmella isolla laukka-askeleella tai neljällä pienellä. Kuskin tehtävä oli arvioida ratsulleen sopiva askelmäärä ja toimia arvionsa mukaisesti ensimmäiselle esteelle lähestyessä ja myös esteiden välissä.
Veikka suoriutui päivän tehtävistä kiitettävästi. Se oli hyvin kuulolla ja eteni reippaasti. Laukat vaihtuivat hyvin kun ponnistuspaikat olivat sopivat ja hypyt sujuvia. Lopuksi hypättävä rata nostettiin 80-90 cm korkeuteen, mikä ei tuottanut Veikalle minkäänlaisia ongelmia. Sujuva rata valoi uskoa siihen, että tulevat kisat menisivät varmasti hyvin, mikäli vain muistaisin ratsastaa yhtä hyvin kuin valmennuksissakin!
Postauksen kuvat © Maiju Aaltonen
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.