keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Löpö loppu, mutta hymy ei hyydy!

Lexi astui päivän ajaksi kouluponin kenkiin, kun lähdettiin näyttämään tätä hurmaavaa pikkuponia koulukilpailuihin Ylikylän tallille. Esteillä poni on elementissään, mutta se on yllättävän pätevä myös koulupuolella. Varsin uskottavan näköinen kouluponi siitä saatiinkin, kun selkään iskettiin koulupenkki ja ratsuharja taiteiltiin sykeröille.


Ratsastettavat luokat olivat helppo B:3 ja helppo A:2, kummatkin pitkän radan ohjelmia. Haastavinta Lexille olisi siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, mutta muuten molempien ratojen tehtävät olisivat Lexille varsin helppoja.

Verryttelyssä poni tuntui alusta saakka varsin hyvältä, vaikkakin hieman hitaalta. Usein Lexin ongelma on ollut liika eteenpäinpyrkimys, mutta nyt tilanne oli päinvastainen. Ilmeisesti poni oli edelleen väsyksissä edellispäivän estetreeneistä. Ravi ja laukka tuntuivat kuitenkin hyviltä ja poni oli hyvin avuilla.




Kun päästiin odottelualueelta kilpailuradalle, Lexin eteenpäinpyrkimys katosi kuin tuhka tuuleen. Pitkä rata tuntui ainakin kilometrin pituiselta, kun pusersin ponia radan läpi yrittäen samalla istua edes kohtuullisen siististi. Ravissa poni vielä liikkui jotenkuten, mutta laukassa sain joka askeleella pelätä, että Lexi pudottaisi raville.

Saatiin rata suoritettua rikkeittä, mutta toki ponin hitaus ja maahan sidotut liikkeet verottivat pisteitä roimasti siitä tuloksesta, jonka Lexi olisi voinut parempana päivänä saada. Saatiin kerättyä kasaan 61,136%, mikä oli vähemmän kuin olin asettanut tavoitteeksi, mutta suoritukseen nähden ihan kelpo tulos. Sentään tuomari kehui ponia näppäräksi!


Kisapäivä oli todella pitkä, sillä molemmissa kilpailemissamme luokissa oli paljo lähtijöitä. Lexin sarttien välissä oli aikaa pari tuntia, joten poni joutui seisoskelemaan pitkään ennen toiselle radalle pääsyä. Koska Lexi oli jo ensimmäisellä radalla tuntunut hitaalta, verryttelin sen hyvin lyhyesti helpon A:n radalle. Tein verryttelyssä pääasiassa reipasta laukkaa ja kevyttä ravia sekä muutamia väistöjä varmistaakseni niiden rullaamisen radalla. Tällä uusintakierroksella Lexi tuntuikin yllättäen todella hyvältä! 

Suorituksen alussa poni tuntui hieman paremmalta kuin edellisellä radalla. Se oli tasaisempi, mutta edelleen hyvin hidas. Eteenpäinpyrkimys katosi, kun jätin raipan pois ja ratsastin ponin yksin areenalle. Keskiravia en saanut esitettyä ollenkaan, sillä paukkuja ei vain ollut. Raviohjelma saatiin keskiraveja lukuun ottamatta esitettyä ihan kohtuullisesti, mutta laukassa ongelmat eskaloituivat. Hidasta, hidasta, hidasta laukkaa koko laukkaohjelman läpi. Ei tietoakaan keskilaukasta. Laukkaosuuden läpi pisteet olivat huonoja, mutta paranivat taas loppurataa kohden, kun päästiin esittämään käyntiä ja ravia. 


Helpon A:n radasta saatiin karvan verran alle 60 %. Tavoitteeksi olin asettanut yli 60%, mikä olisi ollut helposti saavutettavissa, mikäli laukka vain olisi pyörinyt kuten normaalisti. Kisapäivä ei ollut meille valtaisa menestys, mutta sentään poni suoritti ensimmäisen A:n ratansa hyväksytysti. Väsymys verotti ponin suorittamista aivan selkeästi, joten omaa ratsastusta tai ponin ratsastettavuutta muuten on turha harmitella. Olisihan kisapäivä voinut mennä paljon huonomminkin!

2 kommenttia

  1. Hyvältähän tuo näyttää! Kivasti toteutettu postaus, videot olivat todella kiva lisä! :)

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä radat aivan katastrofeja olleet, mutta Lexin normaaliin suoritustasoon nähden eivät todellakaan sitä parasta laatua. :) Mutta kiitos!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat