maanantai 29. elokuuta 2011

kuvia kuvia kuvia pellolta


 Sunnuntai oli taas Julin liikutuspäivä. Olin vähän suunnitellut sänkkärille menoa ilman satulaa, mutta unohdin toiset housut kotiin enkä jaksanut alkaa viritellä huopaa ponin selkään, koska se ei olisi kuitenkaan pysynyt paikallaan. (Kuljen tallille siis autolla ja voin olla varma että kaulani katkaistaan jos vanhemmat löytää penkiltä kasan poninkarvoja, jotka on kulkeutunut ponin selästä housuihin ja housuista penkkiin..) Poni siis sai satulan selkäänsä ja suunnistettiin pellolle, kuten viimeviikollakin. Tällä kertaa otin raipan mukaan ja laitoin pallopäiset (ihanat vaaleanpunaiset <3) kannuksetkin jalkaan, kun viimeviikkoinen todisti ettei Juli vedä pellolla herneitä nenäänsä komentamisesta. Alkuperäinen tarkoitus oli myös tehdä videopostaus, mutta kameran muistikortti ei suostunut yhteistyöhön vaan väitti olevansa kovasti täynnä. Tilaa ei siis riittänyt pitkille videopätkille, vaan piti tyytyä kuviin. Ehkäpä ensi viikolla saan vihdoin videopostauksen aikaiseksi....!

Alkuun työskentelin käynnissä ja ravissa aivan kuten oltaisiin työskennelty maneesissa tai kentälläkin. Tein pysähdyksiä ja vaadin reippaita ja nopeita liikkeellelähtöjä. Juli oli ihan ihmeen mukava ratsastaa, vaikka hieman työläs ja tahmea kuten aina. Siirtymiset sujui kuitenkin mukavasti ja vauhtikin pysyi yllä myös volteilla. Peruutuksetkin sujui suoraan taaksepäin! On se ihme kun kouluradalla, jossa oli vielä kouluaidat tukena, oli pakko peruuttaa vaivalloisesti ja vinoon ;) Saa nähdä josko syksyllä parannettaisiin taas tulosta koulukisoissa kun nyt pääsen viikoittain ponilla treenaamaankin koulukiemuroita jos niin tahdon.. :) Tosin ihan ponin mielenvirkeyden vuoksi on pakko (no joo, "pakko ja pakko") tehdä myös muita juttuja, kuten maastoilla ja treenata agia, eikä vain vääntää koulua maneesissa. Poni kun viettää siellä aivan liikaa aikaa tunneilla.. Joskos Juli ei tänä vuonna kyllästyisikään tuntitouhuun ja alkaisi pukitella mieltään virkistääkseen. :)

Koulutuuppailun jälkeen otin laukkaa joitakin pätkiä. Juli selvästi tarvitsisi kaverin mukaansa pellolle, että se edes vähän innostuisi koko touhusta. Nyt meno oli perus laamailua ja vauhti pysyi yllä ilman käskemistä vain talliin päin laukatessa. Voi tosin olla että kaverin läsnäolo saisi Julin heräämään jostain autistisesta tilastaan vähän liikaakin, jolloin tuloksena on yleensä lentävä takapää. Noh, pitää ehkä kokeilla parin viikon päästä jos joku suostuisi tulemaan seuraksi.. :)

Ensi viikolla tehdään jotain ihan muita juttuja, treenataan varmaan agia tai muuten vain maastakäsinjuttuja. Jotain tempuntynkääkin voisi yrittää opettaa, tosin mitän kovin kummoista tuntiponille ei tietenkään voi opettaa. Kavion antamisesta, jalan heiluttamisesta, kumartamisesta, makuulle menosta tai pystyyn hyppäämisestä kun ei palkita esimerkiksi kesken alkeistunnin... :)

Kuvista kiitos (taas kerran!) Nennalle :)






5

torstai 25. elokuuta 2011

Ma ja Ke Eltonilla

Maanantaina menin Eltonilla kentällä ilman satulaa. Tein alkuun askeleenpidennyksiä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Kahdeksikolla tein siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. 8 askelta käyntiä, 8 ravia. 6 askelta käyntiä, 6 ravia. Lopulta tein ympyröiden ulko- ja sisäsyrjälle vain muutaman askeleen käyntisiirtymiset tai pysähdykset ravista ja takaisin raviin. Elton liikkui ihan hyvin eteen, ainakin paremmin kuin yleensä. Jatkoin kahdeksikolla työskentelyä väistättäen takaosaa ympyräuran ulkopuolelle aina 1/4 kierroksen ajan kerrallaan. Tässä Elton toimi hyvin ja säilytti tasaisen taivutuksen, tosin ainainen ongelma vauhdin kanssa puuttui taas peliin. Kun poni alkaa myödätä ja kulkea oikein päin, alkaa myös vauhti hidastua ja poni kulkee enemmän paikoillaan kuin eteenpäin. Pohkeella tai raipalla huomauttaessa liike lähtee enemmän ylös kuin eteen. Ajattelin tässä viikon/parin sisällä yrittää päästä tunnille, josko valmentaja viisaampana osaisi neuvoa asian kanssa.
Kahdeksikolla työskenneltäessä keskityin niin kovasti ratsastamiseen, etten huomannut kun joku tallityöntekijä/hevosenomistaja tmv tuli kentän reunalle ja siirsi pressua sivuun pyöröpaalin päältä. Ilmeisesti Eltonkaan ei ollut naista huomannut ja hypähti aika reilusti sivuun, juuri eri suuntaan kuin minne itse olin menossa. Tokihan muksahdin alas ja häpesin keskenäni hiekassa istuen.. :) Elton oli kuitenkin reilu ja jäi odottelemaan vierelle että kiipeän takaisin selkään. Lopputunti sujuikin ongelmitta. Työskentelin laukassa jonkin verran ratsastaen askelta pidemmäksi. Myös muutama onnistunut laukanvaihto saatiin aikaan kahdeksikolla. Tuntuu että taas sujui vähän paremmin kuin aikaisemmin, tällä kertaa poni kulki "oikein päin" jo aika pian alkuverkan jälkeen.

Keskiviikkona tesmittiin vihdoin Eltonin kanssa vähän puomeja ja kavaletteja. Työskentelin pääty-ympyrällä jossa oli sisemmällä ympyrällä kolme ravipuomia ja ulommalla ympyrällä pieni kavaletti. Vuorottelin ravi-ja laukkaympyrää kunnes molemmat sujuivat peräkkäin hyvin. En tiedä mikä oli ongelma, mutten saanut Eltonia etenemään tarpeeksi laukassa ja näinollen kavalettienkin ylitys oli alkuun kovin epämääräistä ja ylöspäin suuntautuvaa, kun tarkoitus oli saada kavaletti sopimaan laukka-askeleisiin.
Pitkälle sivulle olin koonnut kolmen kavaletin sarjan. Oikeaan kierrokseen hypättäessä ensimmäisten kahden kavaletin väli oli noin 3 m, eli ponin in and out. Väli innarin toiselta osalta seuraavalle kavaletille oli n. 6 m, eli yhden ponin laukka-askeleen väli. Alkuun välit tuntui kuitenkin liian pitkiltä, kun en saanut laukkaa etenemään niin millään. Kun kaarteessa vauhti oli vielä hyvä, niin se hiipui ensimmäiselle kavaletille ja kahden seuraavan ylitys oli epämääräistä räpellystä. Jossain vaiheessa lyhensin välejä ja lopulta taisin taas pidentää ennalleen, kun laukka-askeleet alkoi sopia väleihin.

Videolla on joitain pätkiä molemmista tehtävistä, tosin kummastakin parhaat suoritukset jäi videoimatta. (Kuvasin videolle kun halusin nähdä jälkeenpäin mitä voin parantaa ihan omassa ratsastuksessa ja istunnassakin.) Sarjalta tultaessa ainakin molemmilla videopätkillä Elton tulee alas väärässä laukassa, mikä korjaantui seuraavilla kerroilla kun en enää ottanut videoita.  Ensi viikolla käydään varmaan maastossa, ellen keksi jotain muuta mielenkiintoista :) Heittäkää ehdotuksia myös jos sellaisia on!
2

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sänkkärikausi avattu!


Päiväksi luvattiin sadetta, niin raahauduin tallille "jo" kymmeneksi. Lopulta ei sitten satanutkaan missään vaiheessa, vaan aurinko alkoi paistaa.. Pelto oli puitu loppuun asti, niin lähdettiin Julin kanssa sänkkärille, missä en ole aikaisemmin ratsastanutkaan kunnolla. Viime syksynä tulin toisella pellolla alas, eikä sen jälkeen olla kokeiltu laukkaa pellolla. Julilla on nyt kuitenkin jokin taas napsahtanut päässä ja se on alkanut käyttäytyä tosi nätisti. Jossain vaiheessa poni veti herneet jo yksin maneesissa työskentelemisestä, jolloin takapää lensi ja tulin monesti kaaressa alas. Maastossa laukkaamista ei uskaltanut edes ajatella kun Juli vähintäänkin puri kiinni kuolaimeen ja ryösti. Nyt Juli on kuitenkin rauhottunut tosi paljon, enkä edes muista koska viimeksi se olisi pukittanut tai koska olisin siltä tippunut :) Maastossakin ollaan nyt laukattu ihan ilman ongelmia.

Pellolla aloteltiin ihan varovasti käynnissä tehden pysähdyksiä ja voltteja. Jarru toimi ihmeen hyvin ja suurin ongelma olikin eteenpäinpyrkimyksen säilyttäminen. Ravissa ponia sai ihan potkia eteenpäin, eikä asia oikeastaan muuttunut laukassakaan. Vielä vuosi takaperin suuri pelto olisi tarkottanut Julille mahdollisuutta ryöstää, baanata, pukittaa ja sen jälkeen kirmata vapaana. Nyt viisas poni kuitenkin pudotti itse laukasta raville jonkin ajan jälkeen :) Vasta lopussa poni vähän syttyi ja tuli reippaammassa laukassa kun laukkasin suoraan tallille päin. Jäi kyllä niin hyvä mieli, olen ponista ylpeä! Siitä on tullut niin viisas ja turvallinen.









Ratsastamisen jälkeen kuvasin kaveria joka ajoi tuntiponi Prinssillä ja pääsin lopuksi itsekin kärryille käymään. Pienikin poni oli erittäin kiltisti, siitäkin tässä söpö kuva :)
0

lauantai 20. elokuuta 2011

varusteetonta urheilua ja varusteurheilua

Torstaina kävin Eltonilla jo aamupäivällä, enkä törmännyt tallissa kehenkään joka olisi voinut avata satulahuoneen oven lukosta. Satula ja suitset oli siis tottakai sattarissa, eikä tallissa ollut kuin riimu. Tarkoitus oli mennä puomeja, kun kentällä ei olisi ollut muita jotka olisivat puomiviritelmistäni häiriintyneet, mutta satulan ja suitsien puuttuminen muutti suunnitelmia. Ratsastin sitten tosi kevyesti vähän yli puolisen tuntia ilman satulaa ja pelkällä riimulla. Elton toimi kyllä ihmeen hyvin, vaikka alkuun vähän käyttikin vapautta hyväkseen ja oikoi syömään kentän reunoille. Lopulta kuitenkin voltit ja pohkeenväistötkin sujui ihan hyvin ja tempokin oli reippaampi kuin viime viikolla. Lopuksi tein joitan maastakäsinharjoituksia, pysähdyksiä ja muita perusjuttuja. Elton seurasi ihan hyvin ja pysähtyi vierelle, mutta liikkeellelähtö oli taas vähän tahmeampaa.. Ensi viikolla käyn maanantaina ja keskiviikkona, pitäisi vähän miettiä mitä aijon tehdä. Luultavasti väännän koulua kentällä ilman satulaa ja toisena päivänä käyn maastossa.


Eilen ostin Kingslandin untuvaliivin, kun se oli alennuksessa puoleen hintaan. Tätä liiviä olen himoinnut viime syksystä asti ja nyt uskalsin ostaa sen kun niin halvalla sain :) Käyttöä liiville tulee varmasti paljon, kun sitä voi käyttää syksyllä ja keväällä pitkähihaisen päällä ja talvella yhden tai tarvittaessa kahden hupparin päällä takin sijasta. Kingsland on myös merkkinä siitä kiva, ettei "ei hevosihmiset" tunnista merkkiä ratsastusvaatemerkiksi. Vaatteet on siistejä ja hyvännäköisiä ja niitä voi käyttää arkisinkin kunhan eivät haise hevoselle.. :) Kingslandin huppareista olen ainakin saanut paljon kehuja ihan koulukavereilta.

Ostin myös loimivyön kun löysin siistin suht halvallakin vielä. Globus Sportin harmaa loimivyö maksoi 8 e. Tällekin tulee käyttöä, kun ratsastan niin paljon ilman satulaa. Hevosen selkään on kiva virittää satulahuopa loimivyöllä, niin ratsastushousut pysyy siistinä ja paljon paremmassa kunnossa. Pesukerratkin vähenee kun housut ei ole aina ihan karvaiset tai likaiset ja näinollen kangaskin pysyy paremmassa kunnossa kuin useasti pestynä.
5

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Lost in rain

Eilen satoi ihan koko päivän aamusta iltaan. Aamupäivän viivyttelin tallille lähtöä ja toivoin että sade joskus lakkaa, mutta eihän se lakannut. Päivällä lähdin tallille sateessa ja löysin Eltonin tarhastaan aivan märkänä. Ajattelin että olisin tehnyt pikkumaneesissa jotain maastakäsin juttuja ja ehkä jotain rentoa ratsain, mutta maneesiin oli ilmeisesti jo menossa porukkaa niin päätin olla tunkematta pieneen hallin yhdessä muiden kanssa. Kamat siis niskaan ja maastoon! Sade onneksi vähän hellitti ja suuren osan matkasta tuli vain pientä tihkua. Samoiltiin aika paljon metsissä, joten sinne ei myöskään sade tunkeutunut samalla tavalla.

Tarkoituksena oli tehdä sama lenkki kuin viimeksi, mutta vain toisin päin. Poikettiin kuitenkin yhdelle tielle vain "katsomaan minne se vie" ja lopulta samoiltiin varmaan 40 min metsissä vailla mitään käsitystä siitä missä päin talli on. Puolen tunnin jälkeen alkoi jo vähän kylmätä kun polulle ei näkynyt tulevan loppua ja tuntui että se etenee vain syvemmälle ja syvemmälle metsään. Lopulta kuitenkin seurattiin kavionjälkiä ja päädyttiin jollekkin "lammelle", jonka takaa löytyikin tie toiselle tallille. Osuttiin myös laukka/raviradalle jossa Elton paineli innoissaan menemään laukassa, ei tarvinnut edes käskeä eteenpäin ;)



Reissuun meni aikaa ehkä tunti ja 20 min, tosin mentiin aika rennosti kun 40 min ajasta meni kävellen metsäpolulla. Kastuttiin molemmat ponin kanssa, mutta ihan kiva reissu oli :) Tuli mieleen lapsuus kun pienenä ei vältelty sadetta vaan innoissaan lähdettiin pihalle kun vettä tuli taivaan täydeltä ja kerrankin oli lupa kastella vaatteet. Viisaana olisin toki voinut kastumiseenkin varautua esimerkiksi vaihtovaatteilla, mutta sehän tuli tottakai mieleen vasta siinä vaiheessa kun alkoi tuntua siltä että takki ja housut kastuu läpi asti.. Puhelinkin otti sateesta vähän itseensä ja päätti sammua ja olla reagoimatta enää. Onneksi se virkosi taas kun sai levätä yön yli.. :)
2

maanantai 15. elokuuta 2011

Myytävänä!

Nyt sain vihdoin kuvattua kaikki myytävät varusteet kotoa ja tallilta. Jos joku kiinnostaa, niin kommentoi tähän postaukseen tai lähetä sähköpostia essimon12 (at) gmail.com .

Ratsastajalle:

1. Beessit Harry's Horse housut
Kokopaikkaiset
Ehjät ja hyväkuntoiset
Koko 36, lahkeen pituus n. 70 cm
Hp. 10 e

2. Ruskeat Eurohunterin housut
Kokopaikkaiset, paikat vaaleampaa kangasta
Materiaali on tosi miellyttävää, softshell tyyppistä
Kuin uudet, todella vähän käytetty!
Koko 36, lahkeen pituus n. 75 cm
Hp. 15 e

3. Ruudulliset CRW housut
Puolipaikkaiset, tummanruskeat paikat
Valehtelematta ehkä 3 kertaa käytetty, eli aivan uuden veroiset
Koko 40, pientä mallia eli vastaa kokoa 38, lahkeen pituus n. 70 cm
Hp. 12 e

4. Ruudulliset housut
Kokopaikkaiset
Paljon pidetty, mutta kuluman jälkiä ei näy ja housut on siistissä kunnossa, myös täysin ehjät
Koko 38, nämäkin pientä mallia eli vastaa kokoa 36.Lahkeen pituus n. 64 cm
Hp. 10 e

5. Euro-Star housut
Kokopaikkaiset
Näitäkin ihan muutaman kerran pidetty, uuden veroiset!
Materiaali on aivan ihanaa, housut on todella pehmeät jalassa ja istuu hyvin. Näistä en luopuisi ikinä jos vain olisivat sopivan kokoiset!
Koko 36, lahkeen pituus n. 70 cm
Hp. 15 e

Eurohunterin kevät/syystakki
Muutamia kertoja pidetty, uudenveroisessa kunnossa. Beessi väri on täysin sama 5. housujen kanssa, eli sopisi todella hyvin yhteen!
Pinta on vähän liukas, eli hevosen karvat ei jää kiinni. Hylkii myös sadetta. Fleece-vuori.
Koko XS, menee varmasti myös S kokoa käyttävälle
Hp. 10 e



Eurohunterin tuulitakki
Jonkin verran pidetty ja hyväksi todettu, siistissä kunnossa ja ehjä. Myyn pois uuden tieltä, kun ei tule enää käytettyä vaikka hyvä takki olikin :)
Koko XS/S, ei mikään ihonmyötäinen malli
Hp 5 e

Harry's Horse mokkachapsit
Ruskeat, todellisuudessa enemmän takin väriset, eikä näin harmahtavat
Hyvässä kunnossa, pestään vielä ennen myymistä. Toisesta chapsista yläosan tarrakiinnityksen muoviosa on hajonnut, mutta on korjattu ja siis täysin toimiva.
Koko M, melko pientä kokoa
Hp. 5 e










Hevoselle:


Horzen joustopintelit 4 kpl
Pari kertaa käytetty, ehjät, siistit ja juuri pesty, eli puhtaat.
Tarrakiinnitys, tosi kätevät! Mulla on toiset samanlaiset vihreenä ja olen tykänny tosi kovasti, en vaihtaisi pois. Punaisista luovun kun eivät sovi muiden varusteiden kanssa.
Koko on ihan normaali, eli ei ole lyhyet ponikokoiset
Hp. 6 e


Korvahuppu
Full- kokoinen
Kahdesti käytetty ja pesty, eli siisti, ehjä ja puhdas. Vain ryppyinen pesun jäljiltä, mutta siliää kunhan ottaa käyttöön.
Myyn kun on Julin päähän liian iso.
Hp 1 e






4 kpl Horzen jännesuojat MYYTY
Eli jännesuojat etujalkoihin ja hivutussuojat taakse.
Full- kokoiset, ei isoa/pientä mallia vaan ihan normaalit.
Aika vähäisessä käytössä olleet, juuri pesty. Kulumaa luonnollisesti vähän suojien sisäsyrjillä, mutta muuten uudenveroisessa kunnossa
Hp. etusuojat 10 e, takasuojat 7 e (yhdessä 15 e)

Eurohunter satulahuopa MYYTY
Full kokoinen
Suht paksu, tavallinen huopa ilman brodeerauksia tai muita
Jonkin verran käytetty mutta tämäkin taas todella hyvässä kunnossa. Juuri pesty myös.
Hp. 10 e
(kuvassa myös Horze jännesuojat)








Harry's Horse jännesuojat MYYTY
Cob kokoiset, käytetty esim Julilla ja Pojulla, joille menee myös Pony- suojat
Jonkin verran käytetty ja käytön jälkiä myös näkyvissä, mutta yleisilme on siisti. Suojat on juuri pesty. Pinkki reunus on melko saman sävyinen kuin yllä oleva huopa, eli näistäkin saisi kivasti yhteen sopivan paketin.
Hp. 8 e
23

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat