Radalta vauhtia keskiaskellajeihin

Olen tasaisin väliajoin hehkuttanut Veikan tallin laukkarataa, jolla on mahdollisuus päästellä reipasta laukkaa hyvällä pohjalla ilman, että täytyy lähteä monen kilometrin päähän tallilta. Rata on omiaan hevosen kestävyyskuntoharjoitteluun ja mukavaa vaihtelua loppukäyntien kävelemiseen, kun kentältä voikin poiketa ratakierrokselle. Hehkutukselleni ei näy loppua, vaan tulen varmasti jatkossakin ylistämään tämän harjoitusradan mahdollisuuksia.

Sanotaan, ettei hevosen laukka parane kuin laukkaamalla, mutta ravia voi parantaa myös laukalla. Treenit laukkaradalla on siis mitä mainiointa harjoittelua myös kouluratsastusta ajatellen! Reippailla laukkapätkillä hevonen pääsee venyttämään itsenään aivan eri tavalla kuin pienikokoisella kentällä ja kestävyyden lisäksi reipastempoinen laukka kehittää myös lihaksistoa, jonka kunto on merkittävässä osassa, kun kouluhevosen tulee pystyä kokoamaan ja kantamaan itseään.

Veikka oli menneellä viikolla hellässä hoivassani kahtena peräkkäisenä päivänä, joista ensimmäisenä ratsastin sen kentällä läpi treenaten koulukiemuroita ja jälkimmäisenä tein ravi- ja laukkatreeniä radalla. Moona lähti seurakseni ja räpsikin oikein kivoja kuvia!

Tehokkaan ratatreenin tekee noin puolessa tunnissa. Tapanani on kävellä kierroksen verran alkukäyntejä, kevennellä kierros kumpaankin suuntaan ja laukata rentoa laukkaa pari kierrosta. Verryttelyn ja hengähdystauon jälkeen vuorossa on vetoja reipasta laukkaa kevyessä istunnassa.

Toisinaan Veikalla on pieniä motivoitumisongelmia kentällä työskennellessä, mutta radalla se etenee mielellään omalla moottorillaan ja reagoi herkästi eteenpäinvieviin apuihin. Radalla onkin siis mukavampaa ja myös tehokkaampaa treenata reipastahtista laukkaa, kun ponia ei tarvitse pusertaa väkisin eteenpäin.

Radalla treenien ei tarvitse kuitenkaan olla pelkkää päätöntä rallittelua. Kun Veikka on saanut laukata muutamat pätkät niin lujaa kuin kavioistaan pääsee, käytän usein hyväkseni sen eteenpäinpyrkimyksen tekemällä vielä pätkiä keskiravia ja -laukkaa. Poni on lämmennyt lihaksistoltaan ja vertynyt, jolloin istun alas satulaan ja vaadin hetken työskentelyä kootummassa muodossa.

Kun poni pyrkii itse eteenpäin ja hyväksyy kuolaintuntuman, ovat edellytykset hyville keskiaskellajeille kohdillaan. Veikan kanssa riittää, kun istuu alas satulaan, pitää ohjat kädessä ja pyytää kevyesti pohkeilla eteenpäin - poni lähtee harppomaan sellaista keskiravia, jota ei ole koskaan kentällä nähty!

Laukalle tapahtuu sama positiivinen muutos, vaikkakin poni on ehkä hieman hankalampi pitää ryhdissä ja kevyenä kädelle. Ravissa intervalliharjoitukset ovat helppoja; ravia voi lyhentää ja pidentää pätkissä radan ympäri samalla, kun takaosan aktiivisuus säilyy. Laukassa tehtävä on hieman hankalampi, sillä menohaluja riittää liikaakin. Tämän vuoksi hallitut ja kootummat laukkapätkät teen usein käyntipätkien välissä, jolloin saan tehtyä hallittuja laukannostoja ja rauhoitettua ponin laukkojen välissä.

Tällä treenikerralla Veikka pääsi lopuksi vielä ylittämään muutamaan kertaan minikokoisen maastoesteen lähimetsässä ja kiertämään parinkymmenen minuutin metsälenkin loppukäynneiksi. Pitäisikin lähteä taas pidemmälle maastoreissulle, kun ilmatkin nyt suosivat!

4

Yllättäjäponit kahden sijoituksen koulukisoissa

Muutama viikko sitten elettiin jännittäviä hetkiä, kun osallistuin Ratsastusseura Ruskon harjoituskoulukilpailuihin molemmilla tuhmilla poneilla. Aivan kuin yhdellä ponilla ei riittäisi tarpeeksi kilpailtavaa - pitihän sitä ratsastaa vielä molemmilla tuplaluokat. Ilmoitin molemmat K.N. Special ja Helppo A:10 luokkiin, mutta valitsin Veikan edustusratsukseni seuramestaruuskilpailuun - ihan vain siksi, että todennäköisemmin pääsen osallistumaan muihinkin osakilpailuihin Veikan kanssa.

Kisapäivän ensimmäinen jännitysmomentti oli Winnie lastaaminen. Kevään aikana olemme treenanneet yhdessä Maijun kanssa Winnien kopittamista oikein ahkeasti. Treenit ovatkin sujuneet erittäin hienosti; jo muutamien harjoituskertojen jälkeen Winnie käveli traileriin lähettämällä ja jäi sinne syömään palkintokaurojaan. Kilpailupäivänä kaikki sujui aivan kuten harjoituksissakin ja poni seisoi trailerissa muutaman minuutin kuluttua lastaamisen aloittamisesta. Winnie oli siis jo saavuttanut päivän ensimmäisen tavoitteensa!

Näin ahkera kilpaileminen ei olisi onnistunut, ellen olisi saanut nakitettua Veikan varustamista, letittämistä ja kisapaikalle taluttamista sen omistajille. Ihan melkeinpä hävetti vain saapua kisapaikalle ja kiivetä valmiin ponin kyytiin!

Veikka oli päivän ensimmäinen ratsuni, sillä seuramestaruussäännöt vaativat, että edustushevosella täytyy tällaisessa tilanteessa ratsastaa ensimmäisenä. Sekös sopi minulle, sillä sain purettua päälimmäisen jännityksen tasaisen varman suorittajan kanssa ennen kuin kiipeäisin mahdollisesti villin Winnien selkään.

Edellisen päivän läpiratsastus oli tehnyt tehtävänsä; Veikka tuntui verryttelyssä jo oikein hyvältä, eikä 15 minuutin ryhmäverryttelyaika tuntunut jäävän edes lyhyeksi. Radalla Veikka liikkui eteen omalla moottorillaan, mitä hieman jopa ihmettelin, sillä edellisissä kilpailuissa poni tuntui liikkuvan kuin tervassa.

Rata oli tasainen ja rikkeetön, minkä seurauksena koko suorittaminen tuntui helpolta. Arvostelupaperissa vilisi seiskoja ja kaksi huonointa arvosanaakin olivat vain 5,5. Arvostelu oli selkeästi kyllä löyhä - ei Veikka tällaisia pisteitä olisi 2- tason kilpailuista saanut. Tulos oli 66,4 %, jolla Veikka nappasi luokasta ensimmäisen sijan!


Veikan radan jälkeen sainkin varustaa Winnien ja kiivetä suoraan selkään. Maiju oli kävelyttänyt ponia sillä välin kun ratsastin Veikkaa, joten poni oli ehtinyt ihmetellä rauhassa kisapaikan hälinää. Muutamaa alkuhypähdystä lukuunottamatta poni käyttäytyi hyvin rauhallisesti ja edustuskelpoisesti!

Verryttely sujui ilman moittimisen aihetta - Winnie suorastaan loisti tehdessään tarmokasta keskiravia ja ryhdikästä laukkaa, vaikka verryttelyssä olikin mukana villimpiä hevosia. Poni käyttäytyi täyden kympin arvoisesti vieraassa paikassa vieraiden hevosten ympäröimänä - enpä olisi uskonut!

Kun Winnien kilpailuvuoro tuli, tapahtui klassinen lamaantuminen. Poni ei liikkunut minnekkään. Se tepasteli vaivalloisesti eteenpäin, mutta oli koko ajan valmiudessa siirtymään käyntiin, mikäli lopettaisin pohkeilla käskemisen. Tunne ponin selässä oli melko epätoivoinen, vaikkakaan jälkeen päin videolta nähtynä ponin tarmottomuus ei näkynyt yhtä paljon ulospäin.

Raviohjelman poni vielä suoritti, mutta mielessäni panikoin jo laukkaa; "Winnie on niin hidas, etten varmasti saa laukkaa edes nousemaan!" - ajattelin. Niinpä ajattelin jo tulevaa laukannostoa ja unohdin lävistäjän jälkeen voltin... Ja seuraavaksi käyntisiirtymisen. Hyvänen aika - minähän juuri ratsastin saman radan toisella hevosella ongelmitta!

Lopulta laukkaohjelma sujui ihan siedettävästi ja surkuhupaisasti poni sai vieläpä ihan hyvät prosentit radaltaan; kahdesta väärinratsastuksesta huolimatta prosentit olivat 62,8%, jolla päädyimme tuloslistalle neljänsiksi. Ilman omaa mokailuani prosentit olisivat olleet 64,4 ja sijoitus pykälän parempi. Ärsyttää hirvittävästi, mutta ei tästä auta kuin ottaa opiksi ja keskittyä radoilla tehtäviin, eikä tulevien tehtävien panikoimiseen.

En ehtinyt tuskastella mokailuani Winnien kanssa kauaa, sillä sain vaihtaa ponia taas lennosta. Veikan kanssa sain jatkaa palkintojenjaosta suoraan helppo A-luokan verryttelyyn. Veikkis sai ottaa rennosti - ratsastin askellajit testimielessä pikaisesti läpi, pyöräytin muutaman takaosankäännöksen ja varmistin, että väistöt toimivat kuten pitääkin. Verryttely oli hoidettu reilussa viidessä minuutissa ja poni sai jäädä odottelemaan omaa lähtövuoroaan.

Toisaalta olin jännittänyt Veikan pärjäämistä tällä tasolla, mutta toisaalta olin kyllä varma siitä, että Veikka osaa tällä radalla vaadittavat asiat varmasti. Liike ei ehkä riitä 2-tasolla kilpailemiseen, mutta poni kuitenkin liikkuu vaaditusti peräänannossa kaikissa askellajeissa ja suorittaa puhtaasti kaikki vaaditut asiat, joten ainakin teoriassa sen pitäisi kyetä suorittamaan helpon A:n ohjelma hyväksytyllä tuloksella.

Oma jännitykseni oli aivan turhaa, sillä Veikka suoritti radan huimalla itsevarmuudella ja keräten helppo A- debyytistään kunnioitettavat 62,80 %. Pisteet vaihtelivat 6 ja 7 välillä, mikä kieli juuri siitä, mistä olen Veikkaa kehunutkin; Vaikkei poni ole liikeihme, eikä sen rakenne tue laisinkaan kouluratsastuksen harrastamista, se on kaikessa suorittamisessaan tasaisen varma. 

Videokuvaajaa taisi jännittää niin paljon oman poninsa suoritus, että alkurata jäi kokonaan kuvaamatta. Video alkaa vasta arvostelukohdasta 5, mutta ei anneta sen haitata. :)

Veikan hyvän radan myötä sain tsempattua itseni takaisin Winnien selkään. Tavoitteita oli laskettu; nyt en tavoittelisi mitään prosentteja, vaan ainoastaan hyväksyttyä tulosta. Kunhan poni nyt jaksaisi tepastella koko radan läpi, niin seuraavalla kerralla voidaan olla taas viisaampia ja startata vain yksi luokka ja jättää kaikki rauhoittavat valmisteet antamatta - olkoon poni mielummin vaikka villi kuin täysin pystyyn kuollut! 
Winnien helppo A rata sujui juuri odotusten mukaisesti. Löpö loppui täysin kesken. Jouduin ratsastamaan suurilla avuilla ja ylläpitämään ponin liikettä jok'ikisellä askeleella. Ponin energiakato vaikutti sen kaikkeen tekemiseen; keskiravi ei lähtenyt, pohkeenväistöt eivät edenneet ja hankalampaan suuntaan, vasemmalle, vastalaukkakin tipahti raville. Laukassa ei ollut tahtia eikä energiaa, ravi oli hidasta pungertamista. Kovin paljon positiivista sanottavaa radasta ei jäänyt - saatiinpahan suoritettua kuitenkin loppuun saakka. Prosentteja poni kaapi tällä fiaskolla 58,8 eikä omaksi lohdutuksekseni ollut edes tuloslistan viimeisenä.

Vaikka Winnie ei omalla tasollaan suorittanutkaan, se pääsi yllättäen kuitenkin palkintojenjakoon noutamaan Veikan palkintoja - Veikka kun oli lähetetty kotimatkalle oman suorituksensa jälkeen. Veikkis yllätti ja päihitti monta hienoa kouluhevosta ja sijoittui luokassa toiseksi!  Veikan osalta kisapäivä oli super onnistunut, mutta eipä Winnietäkään voi moittia. Se matkusti elämänsä ensimmäisiin ulkopuolisiin kilpailuihin ja käyttäytyi kisapaikalla esimerkillisesti, vaikka odotukset olivat jotain aivan muuta. Ei muuta kuin kilpailukalenteria selaamaan ja virheitä korjaamaan! Kuvista, videoista ja kisa-avustamisesta kuuluu iso kiitos meidän mahtavalle haflinger-tiimille!

2

Nousujohteista esteharjoittelua

Tämän kevään aikana olen kunnostautunut esteratsastajana. Uuden estevalmentajan myötä olen saanut hyviä vinkkejä Winnien ratsastamiseen ja siten saanut myös rohkeutta hypätä itsenäisesti samankaltaisia tehtäviä kuin valmennuksissa. Esteiden hyppäämiseen on löytynyt ikään kuin punainen lanka jota seurata myös silloin, kun valmentaja ei ole paikalla sanomassa asioita ääneen; Winnien täytyy laukata etenkin kaarteissa eteenpäin ja jatkaa esteen jälkeen suoraan.

Muutaman tallillemme muuttaneen uuden asukkaan myötä olen saanut myös useammin seuraa niin itsenäisiin kuin yhteistreeneihinkin. Talvella hyppääminen jäi useasti väliin, kun tuntui kohtuuttomalta raahata kavereita tai puolisoa seisomaan kovaan pakkaseen ja nostelemaan puomeja. Nyt tallin esteporukan laajennuttua löytyy useammin kavereita esteharjoituksiin, kun useampi ratsukko pääsee hyödyntämään rakennetut esteet. 

Edellisessä itsenäisessä treenissä hypättiin rataa tulevia estekilpailuita silmällä pitäen. Tehtävää suunnitellesani pyrin kerrankin kiinnittämään huomita siihen, etten tee liian lyhyitä ja tiukkoja teitä esteeltä toiselle. Radan kolme ensimmäistä hyppyä olisivat helposti lähestyttäviä ja tiet esteeltä seuraavalle melko pitkiä. Kun näiden jälkeen laukan tempo olisi edelleen hyvä, pitäisi suhteutettujen linjojen olla helposti ratsastettavissa.

Tällä treenikerralla Winnie toimi erittäin kivasti! Se ei ollut villi, vaikka mukana oli toinen hevonen, mutta liikkui kuitenkin juuri sopivan aktiivisesti eteenpäin. Ponnistuspaikat tuntuivat löytyvän helposti ja laukka rullasi tasaisesti tehtävien läpi.

Ainoastaan suhteutetut linjat tuottivat päänvaivaa, mikäli ensimmäiselle esteelle ponnistuspaikka ei osunut aivan kohdilleen. Silloin esteiden välin ratsastamisesta tuli hankalaa, kun seuraavalle esteelle ei ollutkaan tasan kolmea tai neljää Winnien tasaista laukka-askelta, vaan väli jäi hieman pitkäksi tai lyhyeksi sen mukaan, oliko Winnie lähtenyt ensimmäiseen hyppyyn liian läheltä vai kaukaa. Useamman askeleen suhteutetussa välissä laukan säätelyyn olisi jäänyt enemmän aikaa, mutta näin lyhyessä välissä päätöksiä laukan lyhentämisestä tai pidentämisestä täytyy tehdä todella nopeasti.

Esteiden noustessa ja Winnien laukatessa reippaampaa ratatempoista laukkaa joudun muistuttelemaan itseäni siitä, kuinka paljon ponilla on ponnistusvoimaa. Se lähtee hyppyyn kauempaa kuin pienemmillä esteillä, mutta suorittaa esteet silti mallikkaasti ja suurellakin ilmavaralla. Minun pitäisi vain tottua ajatukseen, että joudun myös itse hypyttämään ponia kauempaa - isoilla esteillä ja oikeasti riittävän reippaassa laukassa ponnistuspaikat osuvat kauemmas kuin pienillä esteillä harjoituslaukassa.

Winnie suoritti lopuksi radan mallikkaasti noin 90 sentin korkeudella, mikä toimi viimeisenä rataharjoituksena ennen tulevia kisoja. Tuntui, että paketti oli hyvin kasassa. Itse olen saanut rohkeutta kuskina ja koen, että uskallan ratsastaa Winnietä nykyään reippaammassa laukassa. Olen myös tullut tietoisemmaksi meidän haasteista; kaarteissa kuolevasta laukasta, tavastani nyppiä liikaa vauhtia pois ja oikaisemisesta esteiden jälkeen. Kun pyrin pitämään haasteet mielessä treeneissä ja kisoissa, voin pyrkiä ratsastamaan paremmin ja korjaamaan näitä yleisiä virheitä, joita helposti teen.

Kuvista ja puomien nostelusta kiitos kuuluu Emmalle, joka on käynyt ahkerasti kuvaamassa molempia haflingereita. Lisää kuvia siis tulossa, stay tuned! Seuraavat estetreenit saadaankin toivon mukaan suoritettua jo kentällä.

0

Vakkari vai vaihtuva ratsu?

Muistan väitelleeni lapsena ratsastuksenopettajan kanssa siitä, tulenko paremmaksi ratsastajaksi ratsastamalla yhdellä ja samalla ponilla tunnista toiseen, vai ratsastamalla joka tunti eri hevosella. Olin vakaasti sitä mieltä, että kehittyisin enemmän vakioponin kanssa, mutta nyt 15 vuotta myöhemmin kehtaan myöntää, että tuolloin ainoa ajatukseni oli vain saada ratsastaa lemppariponilla jokaisella tunnilla.

Tuolloin käydyssä väittelyssä oli kuitenkin jotain perää. Lopputulema taisi olla vakioratsu ja satunnaisia muita vaihtuvia ratsuja aina tietyin väliajoin kauden aikana. Järjestely oli toimiva etenkin valmennusryhmään siirtyessäni, kun tavoitteena oli jo kilpailla tallikilpailuissa. Tutun vakioratsun oppi tuntemaan niin hyvin kuin tuntihevosen nyt voi tuntea ja sen käytöstä pystyi ennakoimaan, mikä osaltaan lisäsi myös turvallisuutta.

Samassa kun opin ratsastamaan hidasta ja laiskaa ponia, kadotin täysin tuntuman reippaisiin hevosiin. Kun satunnaisesti päädyin vikkelämmän yksilön selkään, olin aivan hukassa. Sama koski suuria ja isoliikkeisiä hevosia, sillä ratsastin pääsääntöisesti pienillä poneilla. Avain oppimiseen oli kohtuudessa; sopivasti erilaisia hevosia ja riittävästi aikaa tutustua ja opetella kunkin ratsun salat.

Viikoittain vaihtuvan hevosen kanssa valtaosa ratsastustunnista kului aina uuteen hevoseen tutustumiseen. Kun yhteinen sävel alkoi vihdoin löytyä, tunti olikin jo lopussa ja seuraavalle viikolle jaettiin taas aivan eri hevonen. Uskallan väittää, että etenkin ratsastusuran alkutaipaleella vaihtuvat hevoset ennemminkin hidastavat oppimista, kuin tekevät ratsastajasta paremman. 

Vastaavasti yksi ja ainoa vakiohevonen saa ratsastajan urautumaan tasan yhteen, yhdelle hevoselle sopivaan ratsastustyyliin. Tämä on tilanne, johon moni hevosenomistaja ajautuu. Oman hevosen kansa suoriudutaan vaativista tehtävistä saumattomassa yhteistyössä, mutta vieraan hevosen kyytiin kiivetessä meno näyttää ja tuntuu samalta, kuin juuri alkeiskurssin käyneillä ratsastajilla.

Itse olen kokenut yhden hevosen haasteet Harrin kanssa. Ratsastin pitkään vain Harria, joka oli osaava ja hyvin herkkä avuille ja istunnalle. Yhteistyömme sujui niin saumattomasti, että pystyin ratsastamaan hevosta pelkällä kaulanarulla. Satunnaisesti pienempien ja hyvin erilaisten ponien selkään kiivetessä kuitenkin tuntui, kuin olisi joutunut keskelle täysin vierasta kulttuuria! Tällä hetkellä taas tilanteeni on ratsujen monipuolisuuden kannalta parempi; ratsastan viikoittain kahta melko erilaista haflingeria ja lisäksi satunnaisemmin muutamaa muuta ponia.

Winnie ja Veikka ovat ratsastettavuudeltaan melko erilaisia ja tarjoavatkin siksi minulle ratsastajana sopivasti haasteita. Kahden vakioratsun lisäksi olen ratsastanut jonkin verran ihastuttavaa Lexi-ponia, joka esiintyy postauksen kuvissakin, sekä pikkuruista pukittelevaa ruunaa. Näissä poneissa on ollut riittävästi vaihtelua, mikä ylläpitää osaamistani ratsastaa erilaisia poneja. Hevosten selässä en ole käynyt pitkään pitkään aikaan, mikä varmasti näkyy myös ratsastuksessani, kun yritän taas istua isommassa liikkeessä.

Siinä missä toiset valitsevat este- tai kouluratsastuksen lajikseen, olen minä valinnut lajikseni ponit. En koe tarvetta opetella ratsastamaan isoliikkeisiä puoliverisiä, vaan keskityn mielummin pienempiin, mutta keskenään erilaisiin yksilöihin. Kuitenkin tullakseni hyväksi poniratsastajaksi, tulee minun jatkossakin ratsastaa liikkeiltään, käytökseltään ja osaamistasoltaan erilaisia poneja. Silloinkin tärkeää on päästä tutustumaan näihin yksilöihin rauhassa, jotta kehitystä voisi tapahtua ponin ratsastettavuudessa kuin omassa ratsastuksessanikin.

Kuvissa esiintyvän Lexin kanssa meistä on tullut oikein hyviä ystäviä. Vajaan vuoden aikana olen käynyt aina tasaisin väliajoin ponin selässä liikutus- tai läpiratsastusmielessä ja olen nauttinut kovasti tämän ponin kanssa työskentelystä! Kuvat ovat jälleen kerran taitavan Emman käsialaa.

16

Testissä norsujarru estekuolaimena

Edellisessä Stenin estevalmennuksessa Veikka oli tuhma. Se puri esteiden jälkeen kuolaimeen kiinni ja lähti. Se kiikutti allekirjoittanutta tukka putkella pitkin maneesia eikä kuunnellut pidätteitä laisinkaan - pahimmillaan matkaa kului yli puoli kierrosta maneesia ympäri ennen kuin sain hurjistuneen ponin pysäytettyä kääntämällä sen päin seinää. Siinä kyydissä olin kiitollinen siitä, ettei Veikalla ole tapana pukitella tai hypähdellä ilmaan villiintyessään.

Valmennuksen jälkeen päädyttiin valmentajan kanssa siihen tulokseen, että Veikalle tarvitaan ainakin hetkellisesti parempi jarrukuolain esteille. Kun pidätteet alkaisivat taas mennä läpi, voisi kuolainta yrittää vaihtaa taas pehmeämpään. Erittäin tärkeää jo turvallisuudenkin vuoksi on kuitenkin saada poni kuuntelemaan pidätteitä niissä hetkissä, joissa se yrittää poistua paikalta.

Veikka on kuolainvalintojen suhteen hieman kinkkinen tapaus. Se kun ei ole aina ja koko ajan kuuro pidätteille, vaan pääsääntöisesti se toimii ongelmitta pehmeällä sylinterikuolaimella tai kolmipalalla. Tuntuisi siis turhalta ja hieman väärältäkin laittaa Veikan suuhun hirmu vahvaa kuolainta joka pidättää kovasti joka kerta, kun kuolaimen tarvitsisi olla vahva vain "hätätapauksissa". Toki kuolaimissa pätee aina sanonta, että kuolain on vain yhtä vahva kuin ratsastajan käsi, mutta minä en ainakaan väitä olevani niin hyvä ratsastaja, että hallitsisin käteni sataprosenttisesti koko ratsastuksen ajan.

Ratkaisu kuolainongelmaan oli kova ja parjattu pelham, mutta kahdella ohjalla. Tällöin Veikkaa on mahdollista ratsastaa ikään kuin baucher- kuolaimella, jossa on vain hienoinen vipuvaikutus ja tarvittaessa toisella ohjalla saa ratsastettua vahvemman pidätteen kuolaimen vipuvarrella, jolloin paine kohdistuu suun ja kielen sijaan myös niskaan.

Ratsastin Veikan ensimmäisellä testikerralla normaalisti läpi tasaisella, jotta näin ponin reaktion vipuvarrelliseen kuolaimeen. Ensimmäiset kierrokset poni vastusti kuolainta nostamalla päänsä ylös, vaikka vipuvarren ohja roikkui löysänä. Työskentelyn edetessä Veikka kuitenkin rentoutui ja hyväksyi kuolaimen niin, että pääsin käyttämään kuolainta jo kokoamisessa kangen tapaan - pelhamhan toimii myös siirtymäkuolaimena kohti kankisuitsitusta.

Esteillä pääsin testaamaan kuolainta jokin aikaa sitten, kun Maiju lähti seurakseni Ruskolle nostelemaan esteitä. Veikka sai hypätä melko simppeliä neljän esteen tehtävää, jossa oli kuitenkin suhteutettuja linjoja haastamassa niin kuskia kuin poniakin. Ensimmäisten hyppyjen ja radanpätkien jälkeen kuolain tuntui turhakkeelta; Veikka hyppäsi tasaisessa tahdissa kiltisti kuin mikäkin opetusmestari ja vipuvarren ohja sai olla löysänä.

Pian Veikan itsetunto koki kuitenkin kolauksen; poni pudotti hypätessään puomin, joka luonnollisesti tömähti hypyn jälkeen maahan. Veikka suoritti vielä seuraavan esteen, mutta tehtävän kolmannella esteellä jännitys iski poniin ja se singahti varoittamatta esteen ohi. Jarrukuolaimen ansiosta pyrähdys jäi lyhyeksi, eikä Veikka saanut kokemusta siitä, että se pääsisi taas kiikuttamaan ratsastajaa kierros tolkulla ympäri hallia. Karu totuus ponin kuolevaisuudesta tuntui iskeneen siihen yhden ainoan pudotetun puomin myötä.

Hyppäämistä jatkettiin, kunnes saatiin taas onnistuneita hyppyjä ja sujuvaa rataharjoitusta tehtyä. Veikan olemus koheni kuitenkin hitaasti; se oli selkeästi huolestuneempi ja kaipasi ratsastajan tukea varmistuakseen siitä, että homma on hallinnassa. Mikäli poni kolisteli puomeja, se mieluusti pyrähti esteen jälkeen eteenpäin, mutta tuli nyt kuitenkin takaisin hallintaan niin, että paketti oli taas kasassa ennen seuraavaa estettä.

Voitanee sanoa, että treeni oli oikein onnistunut. Veikka sai turvallisessa ympäristössä harjoitella luottamaan niin itseensä kuin kuskiinsakin niissä tilanteissa, kun sattuu virheitä; askeleet eivät täysin sovi tai puomi putoaa kannattimilta. Jännitys ei saanut Veikasta yliotetta, vaan se kykeni tsemppaamaan harjoituksen loppuun asti ja saamaan positiivisia kokemuksia omasta hyppykyvystään. Samassa poni pysyi hallinnassa koko ajan vahvemman kuolaimen myötä, mikä on taas erittäin positiivista tulevia estetreenejä ja kilpailuita ajatellen.

Postauksen kuvista kiitos Maijulle!

0

Murtamassa kuvaajaan kirousta

Uskon vakaasti, että ponien ratsastettavuuteen vaikuttaa jokin viheliäinen luonnonlaki tai kirous, joka saa ponin monin verroin haastavammaksi ratsastaa juuri silloin, kun paikalla on kuvaaja. Etenkin Veikan kohdalla tämä tuntuu pätevän lähes joka kerta! Saatan käydä monta viikkoa peräkkäin ratsastamassa ruunan yksikseni ja hehkuttaa niin ponin omistajalle kuin kavereillekin, kuinka se on ollut super hieno ja miellyttävä ratsastaa. 

Kun vihdoin joku tulee mukaan kameran kanssa, palan innosta päästä esittämään niitä hyvin sujuneita pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjen alkeita. Lopulta päädyn kuitenkin esittämään jäykkää ravia ja laukkaa ympyröillä, koska kaikki muu tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. 
Viime viikolla Moonan lähtiessä mukaani Veikkailemaan, oli alkuverryttelyn jälkeiset tuntemukset juuri yllä mainitun kaltaiset. Kaikki tuntui hankalalta ja kuntokin meinasi loppua heti alkuunsa kesken. Manasin, että pitikin käydä taas näin; samanlainen farssi kuin viimeksikin! Vähitellen tunne kuitenkin muuttui, kun Veikka alkoi vertyä yhä paremmin.

Veikka on opettanut minua sietämään avoimessa muodossa työskentelyä. Kun hevonen juoksee kaula pitkänä ilman selkää kuten alkeistuntien ponit konsanaan, voi ratsastajan itsetunto kokea pienen kolauksen, kun muut hevoset ympärillä kulkevat kauniin pyöreässä muodossa treenin ensimmäisestä askeleesta viimeiseen saakka. Veikan kanssa olen kuitenkin oppinut sietämään tuota alemmuudentunnetta, sillä tiedän ponin muodon muuttuvan sen vertyessä. 
Veikka on raskastekoinen ja hitaammin vertyvä yksilö, joka vain yksinkertaisesti tarvitsee verryttelyä reippaassa laukassa ja avoimessa muodossa. Väkisin lyhyeksi runtattuna se ei kykene liikkumaan oikein, eikä ratsastamisessa ole silloin mitään mieltä. Täytyy olla vain riittävän taitava ja sinnikäs, jotta saa jähmeämmän ponin liikkumaan yhtä joustavasti ja kevyenä kuin sirommatkin yksilöt, kuten Winnie. Oikealla verryttelyllä Veikassa tapahtuu huikea muutos!

Tämä muutos tapahtui myös viimeviikkoisessa treenissä, kun verryttelyä oli takana parikymmentä minuuttia. Kun ponin lihaksisto lopulta lämpesi ja takajalat oli aktivoitu, alkoi työskentely yhtäkkiä tuntuakin taas helpolta! Etuosa keveni siirtymisten myötä ja kyljet alkoivat taipua avo- ja sulkutaivutusjumpalla. Hetkittäin Veikka kantoi itsensä niin ryhdikkäässä muodossa, etten vielä vuosi sitten osannut haaveillakaan sellaisesta! 
Vaikka kuvat ovatkin huonolaatuisia kohinan vuoksi, ne kuitenkin lämmittävät sydäntäni hurjasti. Tämä poni on kehittynyt suurin harppauksin lyhyessä ajassa! Kaivoin esille vertailun vuoksi aika tarkalleen vuoden vanhan kuvan vastaavasta kilpailuita edeltävästä treenistä. Sanoisin, että positiivista kehitystä on kyllä tapahtunut!

Veikka on tuntunut koko kevään ajan sen verran hyvältä, että uskon sen olevan valmis suorittamaan ensimmäisen helpon A:n ratansa. Ruuna onkin jo ilmoitettu reilun viikon päästä järjestettäviin kilpailuihin heB ja heA luokkiin, joihin osallistun näillä näkymin myös Winnien kanssa. Jännittävä ja intensiivinen kisapäivä siis tiedossa, pitäkää peukkuja! 

4