Valmennuksen jälkeen päädyttiin valmentajan kanssa siihen tulokseen, että Veikalle tarvitaan ainakin hetkellisesti parempi jarrukuolain esteille. Kun pidätteet alkaisivat taas mennä läpi, voisi kuolainta yrittää vaihtaa taas pehmeämpään. Erittäin tärkeää jo turvallisuudenkin vuoksi on kuitenkin saada poni kuuntelemaan pidätteitä niissä hetkissä, joissa se yrittää poistua paikalta.
Veikka on kuolainvalintojen suhteen hieman kinkkinen tapaus. Se kun ei ole aina ja koko ajan kuuro pidätteille, vaan pääsääntöisesti se toimii ongelmitta pehmeällä sylinterikuolaimella tai kolmipalalla. Tuntuisi siis turhalta ja hieman väärältäkin laittaa Veikan suuhun hirmu vahvaa kuolainta joka pidättää kovasti joka kerta, kun kuolaimen tarvitsisi olla vahva vain "hätätapauksissa". Toki kuolaimissa pätee aina sanonta, että kuolain on vain yhtä vahva kuin ratsastajan käsi, mutta minä en ainakaan väitä olevani niin hyvä ratsastaja, että hallitsisin käteni sataprosenttisesti koko ratsastuksen ajan.
Ratkaisu kuolainongelmaan oli kova ja parjattu pelham, mutta kahdella ohjalla. Tällöin Veikkaa on mahdollista ratsastaa ikään kuin baucher- kuolaimella, jossa on vain hienoinen vipuvaikutus ja tarvittaessa toisella ohjalla saa ratsastettua vahvemman pidätteen kuolaimen vipuvarrella, jolloin paine kohdistuu suun ja kielen sijaan myös niskaan.
Ratsastin Veikan ensimmäisellä testikerralla normaalisti läpi tasaisella, jotta näin ponin reaktion vipuvarrelliseen kuolaimeen. Ensimmäiset kierrokset poni vastusti kuolainta nostamalla päänsä ylös, vaikka vipuvarren ohja roikkui löysänä. Työskentelyn edetessä Veikka kuitenkin rentoutui ja hyväksyi kuolaimen niin, että pääsin käyttämään kuolainta jo kokoamisessa kangen tapaan - pelhamhan toimii myös siirtymäkuolaimena kohti kankisuitsitusta.
Esteillä pääsin testaamaan kuolainta jokin aikaa sitten, kun Maiju lähti seurakseni Ruskolle nostelemaan esteitä. Veikka sai hypätä melko simppeliä neljän esteen tehtävää, jossa oli kuitenkin suhteutettuja linjoja haastamassa niin kuskia kuin poniakin. Ensimmäisten hyppyjen ja radanpätkien jälkeen kuolain tuntui turhakkeelta; Veikka hyppäsi tasaisessa tahdissa kiltisti kuin mikäkin opetusmestari ja vipuvarren ohja sai olla löysänä.
Pian Veikan itsetunto koki kuitenkin kolauksen; poni pudotti hypätessään puomin, joka luonnollisesti tömähti hypyn jälkeen maahan. Veikka suoritti vielä seuraavan esteen, mutta tehtävän kolmannella esteellä jännitys iski poniin ja se singahti varoittamatta esteen ohi. Jarrukuolaimen ansiosta pyrähdys jäi lyhyeksi, eikä Veikka saanut kokemusta siitä, että se pääsisi taas kiikuttamaan ratsastajaa kierros tolkulla ympäri hallia. Karu totuus ponin kuolevaisuudesta tuntui iskeneen siihen yhden ainoan pudotetun puomin myötä.
Hyppäämistä jatkettiin, kunnes saatiin taas onnistuneita hyppyjä ja sujuvaa rataharjoitusta tehtyä. Veikan olemus koheni kuitenkin hitaasti; se oli selkeästi huolestuneempi ja kaipasi ratsastajan tukea varmistuakseen siitä, että homma on hallinnassa. Mikäli poni kolisteli puomeja, se mieluusti pyrähti esteen jälkeen eteenpäin, mutta tuli nyt kuitenkin takaisin hallintaan niin, että paketti oli taas kasassa ennen seuraavaa estettä.
Voitanee sanoa, että treeni oli oikein onnistunut. Veikka sai turvallisessa ympäristössä harjoitella luottamaan niin itseensä kuin kuskiinsakin niissä tilanteissa, kun sattuu virheitä; askeleet eivät täysin sovi tai puomi putoaa kannattimilta. Jännitys ei saanut Veikasta yliotetta, vaan se kykeni tsemppaamaan harjoituksen loppuun asti ja saamaan positiivisia kokemuksia omasta hyppykyvystään. Samassa poni pysyi hallinnassa koko ajan vahvemman kuolaimen myötä, mikä on taas erittäin positiivista tulevia estetreenejä ja kilpailuita ajatellen.
Postauksen kuvista kiitos Maijulle!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.