Murtamassa kuvaajaan kirousta

Uskon vakaasti, että ponien ratsastettavuuteen vaikuttaa jokin viheliäinen luonnonlaki tai kirous, joka saa ponin monin verroin haastavammaksi ratsastaa juuri silloin, kun paikalla on kuvaaja. Etenkin Veikan kohdalla tämä tuntuu pätevän lähes joka kerta! Saatan käydä monta viikkoa peräkkäin ratsastamassa ruunan yksikseni ja hehkuttaa niin ponin omistajalle kuin kavereillekin, kuinka se on ollut super hieno ja miellyttävä ratsastaa. 

Kun vihdoin joku tulee mukaan kameran kanssa, palan innosta päästä esittämään niitä hyvin sujuneita pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjen alkeita. Lopulta päädyn kuitenkin esittämään jäykkää ravia ja laukkaa ympyröillä, koska kaikki muu tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. 
Viime viikolla Moonan lähtiessä mukaani Veikkailemaan, oli alkuverryttelyn jälkeiset tuntemukset juuri yllä mainitun kaltaiset. Kaikki tuntui hankalalta ja kuntokin meinasi loppua heti alkuunsa kesken. Manasin, että pitikin käydä taas näin; samanlainen farssi kuin viimeksikin! Vähitellen tunne kuitenkin muuttui, kun Veikka alkoi vertyä yhä paremmin.

Veikka on opettanut minua sietämään avoimessa muodossa työskentelyä. Kun hevonen juoksee kaula pitkänä ilman selkää kuten alkeistuntien ponit konsanaan, voi ratsastajan itsetunto kokea pienen kolauksen, kun muut hevoset ympärillä kulkevat kauniin pyöreässä muodossa treenin ensimmäisestä askeleesta viimeiseen saakka. Veikan kanssa olen kuitenkin oppinut sietämään tuota alemmuudentunnetta, sillä tiedän ponin muodon muuttuvan sen vertyessä. 
Veikka on raskastekoinen ja hitaammin vertyvä yksilö, joka vain yksinkertaisesti tarvitsee verryttelyä reippaassa laukassa ja avoimessa muodossa. Väkisin lyhyeksi runtattuna se ei kykene liikkumaan oikein, eikä ratsastamisessa ole silloin mitään mieltä. Täytyy olla vain riittävän taitava ja sinnikäs, jotta saa jähmeämmän ponin liikkumaan yhtä joustavasti ja kevyenä kuin sirommatkin yksilöt, kuten Winnie. Oikealla verryttelyllä Veikassa tapahtuu huikea muutos!

Tämä muutos tapahtui myös viimeviikkoisessa treenissä, kun verryttelyä oli takana parikymmentä minuuttia. Kun ponin lihaksisto lopulta lämpesi ja takajalat oli aktivoitu, alkoi työskentely yhtäkkiä tuntuakin taas helpolta! Etuosa keveni siirtymisten myötä ja kyljet alkoivat taipua avo- ja sulkutaivutusjumpalla. Hetkittäin Veikka kantoi itsensä niin ryhdikkäässä muodossa, etten vielä vuosi sitten osannut haaveillakaan sellaisesta! 
Vaikka kuvat ovatkin huonolaatuisia kohinan vuoksi, ne kuitenkin lämmittävät sydäntäni hurjasti. Tämä poni on kehittynyt suurin harppauksin lyhyessä ajassa! Kaivoin esille vertailun vuoksi aika tarkalleen vuoden vanhan kuvan vastaavasta kilpailuita edeltävästä treenistä. Sanoisin, että positiivista kehitystä on kyllä tapahtunut!

Veikka on tuntunut koko kevään ajan sen verran hyvältä, että uskon sen olevan valmis suorittamaan ensimmäisen helpon A:n ratansa. Ruuna onkin jo ilmoitettu reilun viikon päästä järjestettäviin kilpailuihin heB ja heA luokkiin, joihin osallistun näillä näkymin myös Winnien kanssa. Jännittävä ja intensiivinen kisapäivä siis tiedossa, pitäkää peukkuja!