Nousujohteista esteharjoittelua

Tämän kevään aikana olen kunnostautunut esteratsastajana. Uuden estevalmentajan myötä olen saanut hyviä vinkkejä Winnien ratsastamiseen ja siten saanut myös rohkeutta hypätä itsenäisesti samankaltaisia tehtäviä kuin valmennuksissa. Esteiden hyppäämiseen on löytynyt ikään kuin punainen lanka jota seurata myös silloin, kun valmentaja ei ole paikalla sanomassa asioita ääneen; Winnien täytyy laukata etenkin kaarteissa eteenpäin ja jatkaa esteen jälkeen suoraan.

Muutaman tallillemme muuttaneen uuden asukkaan myötä olen saanut myös useammin seuraa niin itsenäisiin kuin yhteistreeneihinkin. Talvella hyppääminen jäi useasti väliin, kun tuntui kohtuuttomalta raahata kavereita tai puolisoa seisomaan kovaan pakkaseen ja nostelemaan puomeja. Nyt tallin esteporukan laajennuttua löytyy useammin kavereita esteharjoituksiin, kun useampi ratsukko pääsee hyödyntämään rakennetut esteet. 

Edellisessä itsenäisessä treenissä hypättiin rataa tulevia estekilpailuita silmällä pitäen. Tehtävää suunnitellesani pyrin kerrankin kiinnittämään huomita siihen, etten tee liian lyhyitä ja tiukkoja teitä esteeltä toiselle. Radan kolme ensimmäistä hyppyä olisivat helposti lähestyttäviä ja tiet esteeltä seuraavalle melko pitkiä. Kun näiden jälkeen laukan tempo olisi edelleen hyvä, pitäisi suhteutettujen linjojen olla helposti ratsastettavissa.

Tällä treenikerralla Winnie toimi erittäin kivasti! Se ei ollut villi, vaikka mukana oli toinen hevonen, mutta liikkui kuitenkin juuri sopivan aktiivisesti eteenpäin. Ponnistuspaikat tuntuivat löytyvän helposti ja laukka rullasi tasaisesti tehtävien läpi.

Ainoastaan suhteutetut linjat tuottivat päänvaivaa, mikäli ensimmäiselle esteelle ponnistuspaikka ei osunut aivan kohdilleen. Silloin esteiden välin ratsastamisesta tuli hankalaa, kun seuraavalle esteelle ei ollutkaan tasan kolmea tai neljää Winnien tasaista laukka-askelta, vaan väli jäi hieman pitkäksi tai lyhyeksi sen mukaan, oliko Winnie lähtenyt ensimmäiseen hyppyyn liian läheltä vai kaukaa. Useamman askeleen suhteutetussa välissä laukan säätelyyn olisi jäänyt enemmän aikaa, mutta näin lyhyessä välissä päätöksiä laukan lyhentämisestä tai pidentämisestä täytyy tehdä todella nopeasti.

Esteiden noustessa ja Winnien laukatessa reippaampaa ratatempoista laukkaa joudun muistuttelemaan itseäni siitä, kuinka paljon ponilla on ponnistusvoimaa. Se lähtee hyppyyn kauempaa kuin pienemmillä esteillä, mutta suorittaa esteet silti mallikkaasti ja suurellakin ilmavaralla. Minun pitäisi vain tottua ajatukseen, että joudun myös itse hypyttämään ponia kauempaa - isoilla esteillä ja oikeasti riittävän reippaassa laukassa ponnistuspaikat osuvat kauemmas kuin pienillä esteillä harjoituslaukassa.

Winnie suoritti lopuksi radan mallikkaasti noin 90 sentin korkeudella, mikä toimi viimeisenä rataharjoituksena ennen tulevia kisoja. Tuntui, että paketti oli hyvin kasassa. Itse olen saanut rohkeutta kuskina ja koen, että uskallan ratsastaa Winnietä nykyään reippaammassa laukassa. Olen myös tullut tietoisemmaksi meidän haasteista; kaarteissa kuolevasta laukasta, tavastani nyppiä liikaa vauhtia pois ja oikaisemisesta esteiden jälkeen. Kun pyrin pitämään haasteet mielessä treeneissä ja kisoissa, voin pyrkiä ratsastamaan paremmin ja korjaamaan näitä yleisiä virheitä, joita helposti teen.

Kuvista ja puomien nostelusta kiitos kuuluu Emmalle, joka on käynyt ahkerasti kuvaamassa molempia haflingereita. Lisää kuvia siis tulossa, stay tuned! Seuraavat estetreenit saadaankin toivon mukaan suoritettua jo kentällä.