Vakkari vai vaihtuva ratsu?

Muistan väitelleeni lapsena ratsastuksenopettajan kanssa siitä, tulenko paremmaksi ratsastajaksi ratsastamalla yhdellä ja samalla ponilla tunnista toiseen, vai ratsastamalla joka tunti eri hevosella. Olin vakaasti sitä mieltä, että kehittyisin enemmän vakioponin kanssa, mutta nyt 15 vuotta myöhemmin kehtaan myöntää, että tuolloin ainoa ajatukseni oli vain saada ratsastaa lemppariponilla jokaisella tunnilla.

Tuolloin käydyssä väittelyssä oli kuitenkin jotain perää. Lopputulema taisi olla vakioratsu ja satunnaisia muita vaihtuvia ratsuja aina tietyin väliajoin kauden aikana. Järjestely oli toimiva etenkin valmennusryhmään siirtyessäni, kun tavoitteena oli jo kilpailla tallikilpailuissa. Tutun vakioratsun oppi tuntemaan niin hyvin kuin tuntihevosen nyt voi tuntea ja sen käytöstä pystyi ennakoimaan, mikä osaltaan lisäsi myös turvallisuutta.

Samassa kun opin ratsastamaan hidasta ja laiskaa ponia, kadotin täysin tuntuman reippaisiin hevosiin. Kun satunnaisesti päädyin vikkelämmän yksilön selkään, olin aivan hukassa. Sama koski suuria ja isoliikkeisiä hevosia, sillä ratsastin pääsääntöisesti pienillä poneilla. Avain oppimiseen oli kohtuudessa; sopivasti erilaisia hevosia ja riittävästi aikaa tutustua ja opetella kunkin ratsun salat.

Viikoittain vaihtuvan hevosen kanssa valtaosa ratsastustunnista kului aina uuteen hevoseen tutustumiseen. Kun yhteinen sävel alkoi vihdoin löytyä, tunti olikin jo lopussa ja seuraavalle viikolle jaettiin taas aivan eri hevonen. Uskallan väittää, että etenkin ratsastusuran alkutaipaleella vaihtuvat hevoset ennemminkin hidastavat oppimista, kuin tekevät ratsastajasta paremman. 

Vastaavasti yksi ja ainoa vakiohevonen saa ratsastajan urautumaan tasan yhteen, yhdelle hevoselle sopivaan ratsastustyyliin. Tämä on tilanne, johon moni hevosenomistaja ajautuu. Oman hevosen kansa suoriudutaan vaativista tehtävistä saumattomassa yhteistyössä, mutta vieraan hevosen kyytiin kiivetessä meno näyttää ja tuntuu samalta, kuin juuri alkeiskurssin käyneillä ratsastajilla.

Itse olen kokenut yhden hevosen haasteet Harrin kanssa. Ratsastin pitkään vain Harria, joka oli osaava ja hyvin herkkä avuille ja istunnalle. Yhteistyömme sujui niin saumattomasti, että pystyin ratsastamaan hevosta pelkällä kaulanarulla. Satunnaisesti pienempien ja hyvin erilaisten ponien selkään kiivetessä kuitenkin tuntui, kuin olisi joutunut keskelle täysin vierasta kulttuuria! Tällä hetkellä taas tilanteeni on ratsujen monipuolisuuden kannalta parempi; ratsastan viikoittain kahta melko erilaista haflingeria ja lisäksi satunnaisemmin muutamaa muuta ponia.

Winnie ja Veikka ovat ratsastettavuudeltaan melko erilaisia ja tarjoavatkin siksi minulle ratsastajana sopivasti haasteita. Kahden vakioratsun lisäksi olen ratsastanut jonkin verran ihastuttavaa Lexi-ponia, joka esiintyy postauksen kuvissakin, sekä pikkuruista pukittelevaa ruunaa. Näissä poneissa on ollut riittävästi vaihtelua, mikä ylläpitää osaamistani ratsastaa erilaisia poneja. Hevosten selässä en ole käynyt pitkään pitkään aikaan, mikä varmasti näkyy myös ratsastuksessani, kun yritän taas istua isommassa liikkeessä.

Siinä missä toiset valitsevat este- tai kouluratsastuksen lajikseen, olen minä valinnut lajikseni ponit. En koe tarvetta opetella ratsastamaan isoliikkeisiä puoliverisiä, vaan keskityn mielummin pienempiin, mutta keskenään erilaisiin yksilöihin. Kuitenkin tullakseni hyväksi poniratsastajaksi, tulee minun jatkossakin ratsastaa liikkeiltään, käytökseltään ja osaamistasoltaan erilaisia poneja. Silloinkin tärkeää on päästä tutustumaan näihin yksilöihin rauhassa, jotta kehitystä voisi tapahtua ponin ratsastettavuudessa kuin omassa ratsastuksessanikin.

Kuvissa esiintyvän Lexin kanssa meistä on tullut oikein hyviä ystäviä. Vajaan vuoden aikana olen käynyt aina tasaisin väliajoin ponin selässä liikutus- tai läpiratsastusmielessä ja olen nauttinut kovasti tämän ponin kanssa työskentelystä! Kuvat ovat jälleen kerran taitavan Emman käsialaa.

16

Testissä norsujarru estekuolaimena

Edellisessä Stenin estevalmennuksessa Veikka oli tuhma. Se puri esteiden jälkeen kuolaimeen kiinni ja lähti. Se kiikutti allekirjoittanutta tukka putkella pitkin maneesia eikä kuunnellut pidätteitä laisinkaan - pahimmillaan matkaa kului yli puoli kierrosta maneesia ympäri ennen kuin sain hurjistuneen ponin pysäytettyä kääntämällä sen päin seinää. Siinä kyydissä olin kiitollinen siitä, ettei Veikalla ole tapana pukitella tai hypähdellä ilmaan villiintyessään.

Valmennuksen jälkeen päädyttiin valmentajan kanssa siihen tulokseen, että Veikalle tarvitaan ainakin hetkellisesti parempi jarrukuolain esteille. Kun pidätteet alkaisivat taas mennä läpi, voisi kuolainta yrittää vaihtaa taas pehmeämpään. Erittäin tärkeää jo turvallisuudenkin vuoksi on kuitenkin saada poni kuuntelemaan pidätteitä niissä hetkissä, joissa se yrittää poistua paikalta.

Veikka on kuolainvalintojen suhteen hieman kinkkinen tapaus. Se kun ei ole aina ja koko ajan kuuro pidätteille, vaan pääsääntöisesti se toimii ongelmitta pehmeällä sylinterikuolaimella tai kolmipalalla. Tuntuisi siis turhalta ja hieman väärältäkin laittaa Veikan suuhun hirmu vahvaa kuolainta joka pidättää kovasti joka kerta, kun kuolaimen tarvitsisi olla vahva vain "hätätapauksissa". Toki kuolaimissa pätee aina sanonta, että kuolain on vain yhtä vahva kuin ratsastajan käsi, mutta minä en ainakaan väitä olevani niin hyvä ratsastaja, että hallitsisin käteni sataprosenttisesti koko ratsastuksen ajan.

Ratkaisu kuolainongelmaan oli kova ja parjattu pelham, mutta kahdella ohjalla. Tällöin Veikkaa on mahdollista ratsastaa ikään kuin baucher- kuolaimella, jossa on vain hienoinen vipuvaikutus ja tarvittaessa toisella ohjalla saa ratsastettua vahvemman pidätteen kuolaimen vipuvarrella, jolloin paine kohdistuu suun ja kielen sijaan myös niskaan.

Ratsastin Veikan ensimmäisellä testikerralla normaalisti läpi tasaisella, jotta näin ponin reaktion vipuvarrelliseen kuolaimeen. Ensimmäiset kierrokset poni vastusti kuolainta nostamalla päänsä ylös, vaikka vipuvarren ohja roikkui löysänä. Työskentelyn edetessä Veikka kuitenkin rentoutui ja hyväksyi kuolaimen niin, että pääsin käyttämään kuolainta jo kokoamisessa kangen tapaan - pelhamhan toimii myös siirtymäkuolaimena kohti kankisuitsitusta.

Esteillä pääsin testaamaan kuolainta jokin aikaa sitten, kun Maiju lähti seurakseni Ruskolle nostelemaan esteitä. Veikka sai hypätä melko simppeliä neljän esteen tehtävää, jossa oli kuitenkin suhteutettuja linjoja haastamassa niin kuskia kuin poniakin. Ensimmäisten hyppyjen ja radanpätkien jälkeen kuolain tuntui turhakkeelta; Veikka hyppäsi tasaisessa tahdissa kiltisti kuin mikäkin opetusmestari ja vipuvarren ohja sai olla löysänä.

Pian Veikan itsetunto koki kuitenkin kolauksen; poni pudotti hypätessään puomin, joka luonnollisesti tömähti hypyn jälkeen maahan. Veikka suoritti vielä seuraavan esteen, mutta tehtävän kolmannella esteellä jännitys iski poniin ja se singahti varoittamatta esteen ohi. Jarrukuolaimen ansiosta pyrähdys jäi lyhyeksi, eikä Veikka saanut kokemusta siitä, että se pääsisi taas kiikuttamaan ratsastajaa kierros tolkulla ympäri hallia. Karu totuus ponin kuolevaisuudesta tuntui iskeneen siihen yhden ainoan pudotetun puomin myötä.

Hyppäämistä jatkettiin, kunnes saatiin taas onnistuneita hyppyjä ja sujuvaa rataharjoitusta tehtyä. Veikan olemus koheni kuitenkin hitaasti; se oli selkeästi huolestuneempi ja kaipasi ratsastajan tukea varmistuakseen siitä, että homma on hallinnassa. Mikäli poni kolisteli puomeja, se mieluusti pyrähti esteen jälkeen eteenpäin, mutta tuli nyt kuitenkin takaisin hallintaan niin, että paketti oli taas kasassa ennen seuraavaa estettä.

Voitanee sanoa, että treeni oli oikein onnistunut. Veikka sai turvallisessa ympäristössä harjoitella luottamaan niin itseensä kuin kuskiinsakin niissä tilanteissa, kun sattuu virheitä; askeleet eivät täysin sovi tai puomi putoaa kannattimilta. Jännitys ei saanut Veikasta yliotetta, vaan se kykeni tsemppaamaan harjoituksen loppuun asti ja saamaan positiivisia kokemuksia omasta hyppykyvystään. Samassa poni pysyi hallinnassa koko ajan vahvemman kuolaimen myötä, mikä on taas erittäin positiivista tulevia estetreenejä ja kilpailuita ajatellen.

Postauksen kuvista kiitos Maijulle!

0

Murtamassa kuvaajaan kirousta

Uskon vakaasti, että ponien ratsastettavuuteen vaikuttaa jokin viheliäinen luonnonlaki tai kirous, joka saa ponin monin verroin haastavammaksi ratsastaa juuri silloin, kun paikalla on kuvaaja. Etenkin Veikan kohdalla tämä tuntuu pätevän lähes joka kerta! Saatan käydä monta viikkoa peräkkäin ratsastamassa ruunan yksikseni ja hehkuttaa niin ponin omistajalle kuin kavereillekin, kuinka se on ollut super hieno ja miellyttävä ratsastaa. 

Kun vihdoin joku tulee mukaan kameran kanssa, palan innosta päästä esittämään niitä hyvin sujuneita pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjen alkeita. Lopulta päädyn kuitenkin esittämään jäykkää ravia ja laukkaa ympyröillä, koska kaikki muu tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. 
Viime viikolla Moonan lähtiessä mukaani Veikkailemaan, oli alkuverryttelyn jälkeiset tuntemukset juuri yllä mainitun kaltaiset. Kaikki tuntui hankalalta ja kuntokin meinasi loppua heti alkuunsa kesken. Manasin, että pitikin käydä taas näin; samanlainen farssi kuin viimeksikin! Vähitellen tunne kuitenkin muuttui, kun Veikka alkoi vertyä yhä paremmin.

Veikka on opettanut minua sietämään avoimessa muodossa työskentelyä. Kun hevonen juoksee kaula pitkänä ilman selkää kuten alkeistuntien ponit konsanaan, voi ratsastajan itsetunto kokea pienen kolauksen, kun muut hevoset ympärillä kulkevat kauniin pyöreässä muodossa treenin ensimmäisestä askeleesta viimeiseen saakka. Veikan kanssa olen kuitenkin oppinut sietämään tuota alemmuudentunnetta, sillä tiedän ponin muodon muuttuvan sen vertyessä. 
Veikka on raskastekoinen ja hitaammin vertyvä yksilö, joka vain yksinkertaisesti tarvitsee verryttelyä reippaassa laukassa ja avoimessa muodossa. Väkisin lyhyeksi runtattuna se ei kykene liikkumaan oikein, eikä ratsastamisessa ole silloin mitään mieltä. Täytyy olla vain riittävän taitava ja sinnikäs, jotta saa jähmeämmän ponin liikkumaan yhtä joustavasti ja kevyenä kuin sirommatkin yksilöt, kuten Winnie. Oikealla verryttelyllä Veikassa tapahtuu huikea muutos!

Tämä muutos tapahtui myös viimeviikkoisessa treenissä, kun verryttelyä oli takana parikymmentä minuuttia. Kun ponin lihaksisto lopulta lämpesi ja takajalat oli aktivoitu, alkoi työskentely yhtäkkiä tuntuakin taas helpolta! Etuosa keveni siirtymisten myötä ja kyljet alkoivat taipua avo- ja sulkutaivutusjumpalla. Hetkittäin Veikka kantoi itsensä niin ryhdikkäässä muodossa, etten vielä vuosi sitten osannut haaveillakaan sellaisesta! 
Vaikka kuvat ovatkin huonolaatuisia kohinan vuoksi, ne kuitenkin lämmittävät sydäntäni hurjasti. Tämä poni on kehittynyt suurin harppauksin lyhyessä ajassa! Kaivoin esille vertailun vuoksi aika tarkalleen vuoden vanhan kuvan vastaavasta kilpailuita edeltävästä treenistä. Sanoisin, että positiivista kehitystä on kyllä tapahtunut!

Veikka on tuntunut koko kevään ajan sen verran hyvältä, että uskon sen olevan valmis suorittamaan ensimmäisen helpon A:n ratansa. Ruuna onkin jo ilmoitettu reilun viikon päästä järjestettäviin kilpailuihin heB ja heA luokkiin, joihin osallistun näillä näkymin myös Winnien kanssa. Jännittävä ja intensiivinen kisapäivä siis tiedossa, pitäkää peukkuja! 

4

Ultimaattinen kääntämistehtävä maaliskuun estevalmennuksessa

Maaliskuun alkupuolella pääsimme Winnien kanssa toista kertaa Julia Engblomin estevalmennukseen. Edellisen valmennuksen jälkeen olin ehtinyt hypätä Winniellä kisoissa 80 ja 90 radat ja hypellä kerran myös itsenäisesti. Hommat oli toiminut hyvin; poni oli pysynyt käsissä pessoa-kuolaimella ohjat kiinnitettynä isoon kuolainrenkaaseen ja eteenpäinpyrkimys oli ollut riittävää hyvien hyppyjen tekemiseen.

Heti valmennuksen alussa sainkin palautetta siitä, että poni liikkui laukassa paremmin kuin edellisellä kerralla, jolloin itse jännitin ja poni jäi ikään kuin laukkaamaan paikoillaan. Viime valmennuksesta viisastuneena olen yrittänyt ratsastaa Winnietä enemmän pohkeella eteenpäin ja samalla pyrkinyt pidättämään ohjalla vähemmän, vaikka se välillä tuntuukin vaikealta, kun poni on energinen ja tuntuu villiltä.

Tällä kertaa valmennuksessa keskityttiin hyvin paljon kääntämiseen ja samalla etenkin Winnien kohdalla aktiivisen laukan ylläpitämiseen. Tehtävät suoritettiin pienillä esteillä, joille ratsastettiin toinen toistaan haastavampia teitä. Winnie on onneksi melko pieni ja ketterä, joten en joutunut kovin suuriin vaikeuksiin kääntäessäni ponia täyskaarrolla kohti estettä. Suuremmalla hevosella homma olisi ollut varmasti rutkasti haastavampaa!

Winnie suoriutui päivän tehtävistä vallan kiitettävästi. Ullkoavut olivat suuressa roolissa kääntämistehtävissä samalla, kun piti ylläpitää aktiivista laukkaa kaarteiden läpi. Winnien haaste onkin sen vauhti esteillä; sen sijaan, että se imisi reippaasti esteelle, se mieluusti pinkaisee reippaammin eteen esteen jälkeen, mutta hiipuu taas kaarteeseen tultaessa. Mikäli hyppy on ollut epäonnistunut tai poni on pudottanut puomin, kasvaa riski köyrypukkeihin esteen jälkeen reippaasta vauhdista. Tehtävänä olisikin saada ponille tasaisesti pyörivä laukka koko radan tai tehtävän läpi.

Valmennuksen tehtävät näkyy selkeästi videolla, joten en lähde avaamaan niitä tekstiksi tämän ihmeellisemmin. Kaikenkaikkiaan valmennus oli taas meidän osalta oikein onnistunut ja antoi ajateltavaa itsenäisiin treeneihin - toivottavasti voidaan seuraavassa valmennuksessa taas todeta, että edelliskerran läksyt on tullut tehtyä!

Postauksen kuvat ovat parin viikon takaisista itsenäisistä treeneistä, kuvista kiitos Emmalle!

0

Kilpailukausi käyntiin uusilla ennätyksillä

Kun kilpailukutsu Turun Ratsastajien vuoden ensimmäisiin koulukilpailuihin julkaistiin, kävimme valmentajani kanssa radat läpi ja totesimme, että ratsastaisin tulevissa kilpailuissa helpon B:n radan. Kauden tavoitteena on kilpailla A:n ratoja, mutta tuntui siltä, ettei heti ensimmäisissä kilpailuissa kannattaisi haukata liian suurta palaa, vaan keskittyä hyvään suoritukseen helpommalla tasolla. Helppo B:0 kun on Winnielle tuttu ja kaikin puolin helppo rata, kun taas helppo A:10 ei ole Winnielle A:n ohjelmista missään nimessä suotuisin.

Kuva: Annika Mäki/ Photoma hevoskuvagalleria

Kilpailuiden lähestyessä Maiju kuitenkin ilmoitti, että saisin kilpailla halutessani kaksi rataa, sillä hän ei pääsisi töidensä vuoksi osallistumaan itse. Muutamien rataharjoitusten jälkeen päädyin ilmoittautumaan myös helppo A -luokkaan sillä ajatuksella, että hakisin vain rutiinia kilpailutilanteesta. Muutamaa viikkoa ennen kilpailuja treenit alkoivat sujua sen verran hyvin, että toisen radan ratsastaminen alkoi tuntua jo ihan hyvältä idealta - olisivathan nämä kuitenkin vain 1-tason kilpailut.
Jos en muuta ole viimeisen vuoden aikana oppinut, niin ainakin olen saanut helpotettua kilpailujännitystäni. Turun Ratsastajien maneesissa on viime kuukausina vierailtu niin useasti, että paikka tuntuu jo tutun turvalliselta. Rauhoittavien lisäravinteiden ansioista Winniekin on ollut leppoisampi kisakaveri, eikä minulle ole jäänyt enää syytä jännittää niin valtavasti. 

Rennompi kisafiilis näkyi ja tuntui heti verryttelyssä Winnien kanssa. Poni oli toki jännittynyt, mutta pysyi sentään kuulolla ja oli ratsastettavissa. Ravi tuntui erityisen hyvältä ja laukkakin pyöri ihan hyvin siihen nähden, että tilaa laukkaamiselle ei meinannut löytyä. Radalle lähdin odottavaisin mielin ja melko itsevarmana - me molemmat ponin kanssa tiedämme pystyvämme näihin tehtäviin helposti.

Kuva: Annika Mäki

Rata oli siisti, sujuva ja rikkeetön. Parannettavaa ja hiottavaa jäi toki paljon, mutta kokonaisuudessaan rata oli sellainen, johon olin oikein tyytyväinen. Winnie oli suhteellisen rento radan läpi ja kuunteli apuja kiitettävästi. Ryhtiä saisi olla enemmän ja takaosa aktiivisempi, mutta nekin tulevat varmasti ajan myötä, kun saadaan vielä lisää kilpailukokemusta ja rentoutta suorituksiin. Arvosanat vaihtelivat 6,0 ja 7,5 välillä, mikä taitaa olla paras skaala tähän mennessä. Aikaisemmin ollaan napattu ainakin yhdestä kohdasta radalla kuutta huonompi arvosana.

Kuva: Annika Mäki

Tasaisen siistillä suorituksella kerättiin kasaan 64,4 %, jolla sijoituimme luokassa neljänsiksi. Prosentit olivat samat kolmanneksi sijoittuneen ratsukon kanssa, mutta hävisimme yleisvaikutelman pisteissä. Tähän tulokseen olin kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, sillä prosentit taisivat olla parhaat tähän mennessä Winnien kanssa!

Kuva: Annika Mäki

Toiseen verryttelyyn lähdin ehkä itsevarmempana kuin koskaan ennen. Winnie tuntui hyvältä ja kaikki palikat olivat kohdillaan; poni vastasi apuihin ja oli pehmeä niin suustaan kuin kyljistäänkin. Itse pystyin istumaan satulassa rentona ja vain nauttimaan siitä, kuinka Winnie tanssi allani. Hetkittäin jopa tuntui, että tuo ponikin nautti tilanteesta ja esiintymisestä! Hullunkiilto oli kadonnut sen silmistä ja korvat lerppuivat rentoina.
Olimme oman verryttelyryhmämme kolmansina lähtövuorossa, mikä tarkoitti ylimääräistä vartin taukoa verryttelyn ja itse suorituksen väliin. Meitä edeltävän ratsukon suorituksen aikana teetin ponilla vielä muutamat takaosankäännökset ja siirtymiset, jonka jälkeen oltiin valmiita radalle. 

Napakkuus ja aktiivinen eteenpäinpyrkimys kärsivät selvästi, kun lähdettiin taas tauon jälkeen liikkeelle ja raippakin oli jätetty pois. Winnie reagoi kyllä pohkeeseen, mutta meno ei ollut enää yhtä vaivatonta kuin verryttelyssä. Kilpailutilanne oli Winnielle jo niin tuttu, että jännityksen tuoma säpäkkyys oli tiessään.
Hieman löysästä otteesta huolimatta Winnie suoritti radan oikein hyvin. Keskiaskellajeissa ei esitetty parastamme, eikä takaosankäännökset olleet erityisesti ylpeyden aihe, mutta kokonaisuudessaan rata oli oikein mukiinmenevä. Hetkittäin poni tuntui oikeinkin hyvältä! 

Kuva: Annika Mäki

Kuva: Annika Mäki

Kuva: Annika Mäki

Tulokseksi saatiin tältä radalta 60,0 %, mikä oli jo enemmän kuin olin uskaltanut asettaa tavoitteeksi. Tuloslistalle päädyimme viidensiksi, mikä ei ollut lainkaan huonosti! Kokonaisuudessaan nämä kilpailut olivat enemmän kuin onnistuneet - en olisi osannut edes toivoa näin sujuvaa menoa kauden ensimmäisistä koulukilpailuista! Kunhan nyt jatketaan ahkerasti treenejä, niin päästään kauden aikana varmasti parantamaan tuloksia entisestään.
Videoinnista ja kuvista kiitos Moonalle ja Annikalle! 

Kuva: Annika Mäki

Kuva: Annika Mäki

2

Tasapainotreeniä ilman kuolaimia

Sain tuossa muutama viikko sitten ylimääräisiä Winnie-päiviä, kun Maiju epäonnisesti liukastui ja runnoi häntäluunsa. Koska sovituista koppitreeneistä pidettiin kuitenkin kiinni ja Maijun oli joka tapauksessa tultava tallille, sain pitkästä aikaa kuvia itsenäisestä koulutreenistä. 

Pienenä sivuhuomautuksena voin mainita, että ahkeran koppiharjoittelun tuloksena Winnie kävelee traileriin jo vauhdilla kauraämpärin perässä ja takapuomikin on saatu jo kiinni! Tämä lienee se vuosi, kun ponilla vihdoin päästään kilpailemaan muuallekin, kuin naapuritallin kisoihin.

Aikoinaan ratsastin hyvinkin paljon ilman satulaa - esimerkiksi Harrin selässä taisin istua hevosen viimeisen puolen vuoden aikana satulan kanssa ehkä kahdesti. Yhä useammin valitsen kuitenkin nykyään ratsastaa satulalla. Osin ehkä siksi, että itsesuojeluvaisto käskee niin. Jos maneesissa on muita ratsukoita ja Winnie on tuhmalla päällä, on sen hypähdyksissä ja pukeissa helpompi pysyä kyydissä satulan kanssa. 

Osaltaan satulalla ratsastamiseen vaikuttaa ajatus siitä, että kunnon koulutreenit nyt vain kuuluu ratsastaa kunnon varusteissa. Satulasta saa toki tukea istuntaan, mutta todellisuudessa ilman penkkiä istuntaa pääsee kuitenkin hyödyntämään vielä enemmän. Winnien liike on kaiken kukkuraksi erittäin miellyttävä ja pehmeä, mikä tekee istunnalla ratsastamisesta ihanan helppoa. Satulan siis voisi jättää talliin hieman useamminkin!

Kuolaimettomat suitset on Winniellä viikoittaisessa käytössä ja ne saatan helpostikin valita aivan tavalliseen koulutreeniin. Valmennuksissa käytän aina kuolainta, mutta itsenäisesti ratsastan kuolaimetta aivan samoja tehtäviä kuin kuolaimellakin. Winnie on aina toiminut hyvin niin hackamorella kuin vaikka pelkällä riimullakin. Se liikkuu rennosti ja tuntuu, että tamma nauttii, kun suu saa jäädä tyhjäksi.

Tällä ratsastuskerralla Winnie oli oikein seesteisellä tuulella, kun saimme olla maneesissa aivan rauhassa. Kaikki tuntui alusta saakka todella helpolta! Istunnalla pidättäessäni poni jäi leijumaan alleni ja ulos hengittämällä se lähti kasvattamaan askeltaan. Avo- ja sulkutaivutukset luonnistuivat helposti siinä missä väistötkin. Laukka vaati hieman jumppaamista, mutta sekin vertyi lopulta. 

Istuntani kertoo kyllä hyvin selkeästi, milloin asiat tuntuvat hankalilta. Etenkin ilman satulaa polvet nousevat hävyttömän korkealle ja etukenoakaan ei voi vastustaa! Kun ratsastus alkaa taas sujua, ryhti suoristuu ja jalat palaavat vähitellen omille paikoilleen. 

Tältä osin ilman satulaa ratsastaminen on hieman petollista; se on kyllä hirmu hyvää tasapainotreeniä, muttei istuntatreeniä. Istuntatreeneihin vaaditaan satula, joka ohjaa jalkaa oikeaan suuntaan ja rajaa takapuolelle oman tilan. Jalustimet on siis hyvä jättää pois, mutta satulaa ei kannata tyysti hylätä.

0