Heti valmennuksen alussa sainkin palautetta siitä, että poni liikkui laukassa paremmin kuin edellisellä kerralla, jolloin itse jännitin ja poni jäi ikään kuin laukkaamaan paikoillaan. Viime valmennuksesta viisastuneena olen yrittänyt ratsastaa Winnietä enemmän pohkeella eteenpäin ja samalla pyrkinyt pidättämään ohjalla vähemmän, vaikka se välillä tuntuukin vaikealta, kun poni on energinen ja tuntuu villiltä.
Tällä kertaa valmennuksessa keskityttiin hyvin paljon kääntämiseen ja samalla etenkin Winnien kohdalla aktiivisen laukan ylläpitämiseen. Tehtävät suoritettiin pienillä esteillä, joille ratsastettiin toinen toistaan haastavampia teitä. Winnie on onneksi melko pieni ja ketterä, joten en joutunut kovin suuriin vaikeuksiin kääntäessäni ponia täyskaarrolla kohti estettä. Suuremmalla hevosella homma olisi ollut varmasti rutkasti haastavampaa!
Winnie suoriutui päivän tehtävistä vallan kiitettävästi. Ullkoavut olivat suuressa roolissa kääntämistehtävissä samalla, kun piti ylläpitää aktiivista laukkaa kaarteiden läpi. Winnien haaste onkin sen vauhti esteillä; sen sijaan, että se imisi reippaasti esteelle, se mieluusti pinkaisee reippaammin eteen esteen jälkeen, mutta hiipuu taas kaarteeseen tultaessa. Mikäli hyppy on ollut epäonnistunut tai poni on pudottanut puomin, kasvaa riski köyrypukkeihin esteen jälkeen reippaasta vauhdista. Tehtävänä olisikin saada ponille tasaisesti pyörivä laukka koko radan tai tehtävän läpi.
Valmennuksen tehtävät näkyy selkeästi videolla, joten en lähde avaamaan niitä tekstiksi tämän ihmeellisemmin. Kaikenkaikkiaan valmennus oli taas meidän osalta oikein onnistunut ja antoi ajateltavaa itsenäisiin treeneihin - toivottavasti voidaan seuraavassa valmennuksessa taas todeta, että edelliskerran läksyt on tullut tehtyä!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.