Valmennuspostaus: istunnan merkityksestä siirtymisissä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Essi L Dressagen kanssa.

Ehdin muutaman viikon ajan hehkuttaa kouluvalmentajalleni ja kaimalleni Essille, kuinka Veikka on kehittynyt ja ollut viime aikoina todella kiva ratsastaa. Näillä ennakko-odotuksilla petasin itselleni pettymystä, sillä eihän tällaisten ennakkotietojen jälkeen mikään ikinä mene kuten on suunnitellut.

Saatiin sovittua valmennuspäivä Ruskolle ja vielä Veikan kyytiin kiivetessäni hehkutin kuvaamaan tulleelle Maijulle, kuinka Veikka on ollut mukava ratsastaa ja kuinka odotan, että pääsen esittämään ponin kehitystä myös valmentajalle. Alkuverryttelyn aikana kävi kuitenkin selväksi, ettei tällä kertaa päästäisi esittämään mitään sellaista, josta voisin olla ylpeä.

Veikka tuntui hitaalta ja jäykältä. Apuihin vastaaminen oli hidasta, askel oli hidas ja poni suunnilleen yhtä taipuisa kuin rautakanki. Töitä lähdettiin tekemään aivan peruspalikoista, joihin kuuluivat takaosan aktivointi, suoruus ja istunta.

Poniin vaikutettiin aivan ensimmäisenä ratsastamalla takajalkoja aktiiviseksi, jotta liike lähtisi takaa ja Veikan olisi mahdollista tulla peräänantoon ja kevyeksi kädelle. Ulkolapa otettiin haltuun ulko-ohjan tuella, jotta poni saataisiin suoraksi ja sitä kautta taipumaan ja asettumaan ryhdissä ja oikein. Istuntaani paneuduttiin suurennuslasin kanssa, jotta voisin istunnallani antaa ponille edellytykset liikkua ja reagoida apuihin oikein.

Päädyimme työskentelemään suurella ympyrällä kaikissa askellajeissa keskittyen siirtymisiin niin askellajien sisällä kuin välilläkin. Heti alussa valkeni, että koko valmennuksen keskiössä olisi tällä kertaa istuntani. Tekosyy "istun kauniisti sitten kun hevonen liikkuu hyvin" ei luonnollisestikaan mennyt läpi, vaan ratsastajana jouduin töihin ja työstämään istuntaani sillä tavoitteella, että voisin oikein istumalla tukea hevosen suorittamista.

Kun hevonen ei vielä kulje rennosti selän läpi, on sen liikkeessä selkeästi hankalampi istua. Silloin minä tuuppaan käyntiä eteenpäin lantiolla, hyökkään siirtymisissä eteenpäin ja laukassa könötän kantapäät korvissa kutakuinkin mäkihyppyasennossa. Näihin ongelmiin piti saada muutos, jotta ponilla olisi edes edellytykset toimia allani oikein.


 Jouduin oman mukavuusvyöhykkeeni ulkopuolelle, kun huonokuntoisena muka-urheilijana jouduin käyttämään lihaksiani istuakseni oikein sen sijaan, että vain matkustaisin kivasti ja tasaisesti liikkuvan ponin kyydissä. Milloin vatkasin lantiolla, milloin tuijottelin ponin niskaa ja milloin taas lössähdin koko keskivartalollani eteenpäin punkiessani ponia laukkaan. Yksi kerrallaan korjattiin virheitä niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin ja vähitellen alkoi myös Veikka tuntua paremmalta.

Lopuksi jouduin vielä luopumaan jalustimista ja pitämään itseni kasassa omin lihasvoimin. Jälkeenpäin videoita kotona selatessani koin järkytyksen huomatessani, kuinka paljon istuntani muuttui paremmaksi, kun jalustimet nostettiin ponin kaulalle. Vaikkei se mukavalta tunnukaan, taitaa tiedossa olla enemmänkin ilman jalustimia -treenejä. Mikä kuitenkin lohduttavinta, säilyi parempi istunta myös silloin, kun jalustimet otettiin takaisin. Ehkäpä siis ryhdyn verryttelemään ilman jalustimia!


Vaikka alkutunnista tuntui, että tämä valmennus menisi kankkulan kaivoon, ehti tunnin aikana mieli muuttua samalla, kun Veikka reagoi positiivisesti istuntani ja ratsastukseni muutoksiin. Vaikkei tällä kertaa päästykään tekemään mitään uutta ja hienoa, oli valmennus super hyödyllinen. Mikäli Veikka olisi toiminut moitteettomasti, olisi valmennuksen anti ollut ehkä pikkujuttujen viilausta ja fiilistelyä. Nyt sen sijaan työskenneltiin niiden perustusten parissa, joille koko kouluratsastus rakentuu.

Hyvin liikkuvaa hevosta pystyn ratsastamaan itseksenikin, mutta juuri haastaviin tilanteisiin tarvitsen valmentajan apua. Näillä ohjeilla minulla on taas paremmat edellytykset ratkoa ongelmia, kun Veikka seuraavan kerran tuntuu taas hankalalta.

Postauksen kuvat © Maiju Aaltonen

2

Hyvä startti kaudelle!

Pääsin avaamaan kilpailukauden Winnien kanssa vajaa pari viikkoa sitten Turun Ratsastajien estekilpailuissa. Ponin omistaja Maiju (joka aloitteli vihdoin uuden blogin parissa, käykää kurkkaamassa!) teki jo vuoden vaihteessa hyvin selväksi sen, ettei hänellä olisi aikomustakaan osallistua näihin karkeloihin. Saisin vastuulleni taas ponin kilpailukesytyksen ja vapauden hypätä kaksi luokkaa. Niinpä päädyin hyppäämään 80 ja 90 cm luokat, joita hypättiin jo loppukaudesta 2017.

Perhosia vatsaan aiheutti se, ettei Maiju pääsisi paikalle edes tsemppaamaan meitä töidensä vuoksi. Varsinaista kisahoitajaakaan en saanut (enkä oikeastaan olisi tarvinnutkaan kuin henkiseksi tueksi, koska kilpailut olivat naapuritallilla), mutta kouluvalmentajani lupautui tulemaan paikalle verryttelyyn ja videoimaan radat.

Odotukset onnistumisen suhteen oli korkealla, sillä poni oli saanut taas nautiskella rauhoittavia lisäravinteita, jotka sain viime kaudella todeta erittäin toimiviksi tämän tamman kanssa. Luultavimmin saisin siis keskittyä enemmän ratsastamiseen kuin vain kyydissä pysymiseen.

Verryttelyyn päästessämme odotukseni osoittautuivat vääriksi; vastoin kaikkia odotuksia poni kävikin kierroksilla ja tuntui taas, kuin olisin istunut tikittävän aikapommin päällä. Kun suljin pohkeet Winnien kylkien ympärille merkiksi siirtyä raviin, levisi poni joka suuntaan. Se hypähti ylös, pukitti ja pian toisti saman. Onnekseni verryttelyssä oli henkisenä tukena mukana oma kouluvalmentaja huutamassa tutun turvallisia "istu ryhdissä ja laukkaa eteenpäin" -ohjeita. Lopulta verryttely päättyi onnellisesti, kun poni laukkaympyröiden jälkeen rauhoittui niin, että sen kanssa uskalsi jo hypätä verryttelyesteitäkin ilman pelkoa heittoistuimesta.

Meille oli ponin kanssa osunut hyvä arpaonni, sillä saimme lähteä kummassakin luokassa ensimmäisenä. Tämä tarkoitti sitä, että poni sai jäädä suoraan verryttelystä maneesiin ja radalle. Kun tamma on aikaisemmin joutunut verryttelyn ja suorituksen välissä ulos hallista, se on päätynyt esittelemään ties minkälaisia kevätjuhlaliikkeitä ovella ja lopulta vielä kieltäytynyt palaamasta halliin "ypö yksin, kun kaikki muut hevoset ovat ulkopuolella". Tällä kertaa Winnie ei saanut ylimääräistä tekosyytä pelleilyyn, vaan pääsi jatkamaan suoraan sujuvista verkkahypyistä radalle.

Innokas kouluvalmentaja oli niin jännityksessä mukana, että huomasi painaa rec-nappulaa vasta kolmannen esteen jälkeen.
Ensimmäinen rata oli hurjan sujuva. Winnie oli kuulolla, laukkasi eteen ja tuntui helpolta! Laukat vaihtuivat jokaisella esteellä oikein ja askeleetkin osuivat esteille hyvin. Tuloksena oli puhdas rata ja kotiin viemisenä kauden ensimmäinen punavalkoinen ruusuke. Onnistuneen radan jälkeen Winnie pääsi omaan karsinaansa lepäilemään noin tunniksi ennen seuraavan luokan verryttelyä.

Kun päivitin kilpailukuulumisia tallinpitäjällemme, sain kuulla, että Winnie oli jättänyt jostain kumman syystä aamupuuronsa syömättä. Ahne ja hyvän ruokahalun omaava poni oli jo ehtinyt säikäyttää aamutallia tehneen tallinpitäjän jättämällä mössönsä kippoon. Suoli kuitenkin toimi ja heinä maistui, joten pelastuspartiota ei hälytetty. Ovela poni oli vain maistanut rauhoittavan Good as Goldin pastan puuronsa joukossa ja päättänyt, ettei moista kuraa syö. Villille verryttelykäyttäytymiselle paljastui siis syy. Ensi kerralla tamma saa pastan suoraan suuhunsa, jotta tavarasta olisi jotain hyötyäkin!

Toisella verryttelykierroksella Winnie pysyi jo pöksyissään ja oli hyvin ratsastettavissa ilman ylimääräisiä pukkeja tai sivuloikkia. Muutama verryttelyhyppy riitti ja tuntui, että oltiin valmiita seuraavalle radalle.

Rata sujui yhtä kivasti kuin ensimmäinenkin, kunnes käänsin kolmannelle esteelle liian aikaisin, enkä saanut laukkaa pyörimään riittävästi eteenpäin ennen, kuin este jo osui kohdalle. Este tuli ponille yllätyksenä ja se kielsi, vaikkei sitä yleensä teekkään. Tämä kielto oli kuitenkin täysin oma mokani ja on oikeastaan vain hyvä, että poni päätyi rankaisemaan minua huonosta ratsastuksesta. Toisella yrittämällä okseri ylittyi helposti ja päästiin jatkamaan rata sujuvasti loppuun saakka ilman kommelluksia.


Kiellosta huolimatta radasta jäi hyvä fiilis. Suorittaminen tuntui helpolta, eikä esteet näyttäneet enää yhtään niin korkeilta kuin vielä edellisissä kilpailuissa. Tuntui siltä, että kilpailemme nyt juuri oikealla tasolla; haastetta on riittävästi, mutta meno on kuitenkin sen verran sujuvaa, ettei omia suorituksia tarvitse virheistä huolimatta hävetä jälkeenpäin.

Näissä tunnelmissa siis kohti seuraavia treenejä ja tulevaa kilpailukautta!

0

Löysää vähän nutturaa, nauti hetki talvesta

Moni kärsii talvikaudella treenimotivaation puutteesta. Kilpailukausi ei ole vielä alkanut, joten treeneissä ei ole lähitulevaisuuden tavoitteita, eikä kovat pakkaset auta motivaation löytymistä yhtään. Sormet ja varpaat jäätyvät ja ulkonakin on vielä pimeää, jos et pääse käymään tallilla keskellä päivää. Kenttä ei välttämättä ole siinä kunnossa, että sillä voi täysipainoisesti treenata ja maneesissa taas seinät tuntuvat pitkän hallikauden päätteeksi kaatuvan jo päälle. 

Itsessäni en tunnista tällaista motivaatiopulaa, vaan päin vastoin haasteenani on ottaa välillä vähän rennommin. Winnien kanssa treenit ovat sujuneet todella kivasti, mutta samaan aikaan ponin kanssa on kuitenkin vielä niin paljon työstettävää; pitäisi saada pohkeenväistöt vielä sujuvammiksi, vahvistaa vastalaukkoja pomminvarmoiksi ja saada takaosankäännökset pyörimään niin, että niitä kehtaisi esittää kilpailuissakin. Kun ponia ratsastaa vain muutaman kerran viikossa, tuntuu, että ratsastuskerrat täytyy käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi.

Veikkaa pääsen ratsastamaan vielä harvemmin, sillä ehdin käydä ponin luona yleensä vain kerran viikossa. Viimeaikoina olen pitänyt ponin omistajalle joitain tunteja, jolloin olen käväissyt ponin selässä läpiratsastusmielessä pienen hetken ennen tunnin alkua. Tällaisina viikkoina olen ehtinyt istahtaa ruunan selkään kahdesti, mikä on jo paljon ihanteellisempi tilanne kuin kerran viikossa käyminen. Joka tapauksessa olen ollut onnekkaassa asemassa, kun olen päässyt Veikan omistajien kyydillä Ruskolle viikoittain! Bussit kun eivät perämetsään oikein kulje, minkä vuoksi olen täysin riippuvainen kyydeistä.

Aikaisemmin tällä viikolla suuntasimme Veikkiksen luo, mutta tällä kertaa suunnitelmana oli normaalista poiketen höntsäillä vain kevyemmin, sillä flunssainen omistaja ei olisi ehkä selvinnyt kunnon treenistä. Kun kerran tallille ehdittiin päivällä valoisaan aikaan, tuli kameraakin ulkoilutettua pitkästä aikaa. 

Satula sai jäädä talliin ja poni sai hölkätä rennommassa muodossa isolla ympyrällä, jolla pohja oli juuri sopivasti tamppautunut. Tällä kertaa ei väännetty pohkeenväistöjä, eikä treenattu vastalaukkoja. Höntsäiltiin vain ja ai että, se tuntui hyvältä pitkästä aikaa!

Kuvia läpi käydessäni ensimmäinen reaktioni oli kauhistus - ei näitä voi julkaista! Poni jolkottelee turpa polvissa ja itse istun polvet suussa kuin kilpikonna. Kauniin kouluratsastuksen sijaan näissä kuvissa oli kuitenkin pakkaspäivän fiilistä, kaunista auringonpaistetta ja verrattain tyytyväisen näköiset poni ja kuski. Ehkäpä tällaisia päiviä pitäisi olla enemmänkin vakavien treenipäivien välissä.

Winnienkin kanssa olen hieman yrittänyt ryhdistäytyä; olen ihan oikeasti käynyt tamman kanssa maastossa ja aijon tehdä sen lähiaikoina uudestaankin! Pellollekkin pitäisi vähintäänkin hyvien kuvien toivossa suunnata laukkailemaan nyt, kun kelit sen kerran vielä sallivat. Kyllä niille vakaville treeneillekkin jää varmasti aikaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kevät tulee ja tekee niin kentistä, pelloista kuin maastoreiteistäkin märkiä luistinratoja. Nautitaan talvesta nyt kun se on!

3

Valmennuskuviot kuntoon myös esteillä

Kouluvalmennuksen osalta tilanteeni on ollut hyvin hoidossa jo pitkään. Winnien kanssa valmentaudun säännöllisesti Essi Lindemanilla ja samalta valmentajalta olen saanut aina tarvittaessa apua myös Veikan kanssa. Veikkiksen osalta saatiin myös estepuolen valmennus kuntoon, kun sain marraskuussa ilokseni todeta Sten Kallasten olevan meille sopiva valmentaja. Estevalmentaja puuttui enää Winnieltä.

Winnien kanssa estevalmentajan löytäminen on ollut haasteellista, sillä ponin kotitallilla on käynyt estevalmentajia hyvin harvakseltaan tai sitten valmentajat ovat olleet "tyyriitä nimivalmentajia", joiden 4 hengen ryhmätunnista en ole valmis maksamaan useita kymmeniä euroja ratsastaessani isojen puoliveristen seassa ponilla. Pelkoni on ollut, että hidastan tunnin kulkua ja saan vähemmän opetusta, koska "en ole kiinnostava ja potentiaalinen ratsastaja, joka kilpailee vähintään metrin luokkia aluetasolla". Harmittavaisen usein olen joutunut kokemaan olevani valmennustunnilla vain täyteratsukkona, koska ratsastan ponilla, jolla ei ole potentiaalia yli metrin radoille.

Meille oli onnenpotku, että ratsastuskouluajoilta tuttu kaverini Emma muutti samaan talliin hevosensa kanssa. Nyt meitä oli kaksi harrastetason ratsastajaa vailla estevalmentajaa, joten valmentajan löytäminen helpottui ainakin tuplasti. Lopulta saimme sovittua tunnin Julia Engblomin kanssa.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme pohkeenväistö - kavalettitehtävällä, jonka myötä jo vakuutuin siitä, että tämä valmentaja on meille ehdottoman hyvä. Keskittymistä ja täsmällisyyttä vaativa tehtävä oli omiaan saamaan Winnie avuille ja minut kuskina rentoutumaan hieman. Pitkän sivun aikana nostettiin pohkeenväistöstä laukka, ylitettiin pieni este ja siirrettiin hevonen jo takaisin raviin ja kohti uutta väistöä. Poni pysyi hyvin kontrollissa ja itse sain heti alussa fiiliksen siitä, että minä määrään suunnan ja vauhdin, eikä Winnielle jäänyt sijaa pelleilyyn.

Väistöjen jälkeen jatkettiin kontrolliharjoituksilla lyhentämällä ja pidentämällä laukkaa. Kahden esteen suhteutettuun väliin piti saada ratsastettua neljä, viisi ja kuusi laukka-askelta säädellen laukan pituutta. Muistan tehneeni vastaavanlaista tehtävää muutama vuosi sitten onnistumatta ratsastamaan mitään muuta kuin viisi askelta pudottamatta laukkaa. Jotain kehitystä on siis tapahtunut, sillä nyt Winnie suoritti helposti kaikki vaaditut askelmäärät. Kun homma sujui suoralla linjalla, lisättiin tehtävään esteitä kaarevilla linjoilla ja yhden laukka-askeleen sarjaeste. 

Winnie toimi valmennuksessa melko hyvin. Se oli saanut syödä muutaman päivän rauhoittavaa, joka vaikutti poniin taas tasoittavasti. Kun poni käyttäytyi hyvin ja pysyi avuilla, onnistuin itsekin ratsastamaan rennompana. Suurimmat ongelmakohdat ratsastuksessani tämän ensimmäisen valmennuksen perusteella on oikaiseminen esteiden jälkeen ja pidättäminen liikaa kädellä. Pidättäminen johtuu omasta jännityksestäni; haluan varmistella, että poni on lyhyenä ja kontrollissa, eikä pääse yllättämään minua sivuloikilla tai ryntäämisellä. Jäin varmistelemaan aivan turhaan, vaikkei poni ollut koko valmennuksen aikana näyttänyt merkkejä villiintymisestä. Sainkin ohjeeksi käyttää ohjaa vain sen verran, mitä tarvitsen kääntämiseen. Jalalla taas saisin ratsastaa ponia paremmin kohti kuolaintuntumaa ja samalla ylläpitää tasaisen laukan tahdin myös kaarteissa.

Kun keskityin ratsastamaan Winnietä esteiden jälkeen suoraan, laskeutui poni hyvin usein esteeltä väärässä laukassa. Kun joudun korjaamaan laukkaa ravin kautta, katoaa tottakai laukasta tahti. Julian vinkki olikin käyttää harkintakykyä ja ratsastaa mahdollisesti seuraavalle esteelle vastalaukassa; mikäli hevosella on hyvä tasapaino ja seuraavalle esteelle on lyhyt matka, on hyppy helpompi tehdä tahdikkaasta ja pyörivästä laukasta, vaikka se olisi väärä. Lyhyellä tiellä laukan vaihtamiseen menee paljon aikaa, eikä matka välttämättä riitä hyvän laukan saavuttamiseen ennen estettä. Toki helpointa olisi opettaa hevonen vaihtamaan laukka askeleessa, mutta Winnielle tätä ei haluta vielä opettaa, sillä tällä hetkellä on tärkeämpää, että vastalaukat pysyvät vahvoina kouluratoja ajatellen. 

Lyhyempien tehtävien jälkeen hypättiin vielä pidempää rataa, joka sujui Winnien kanssa oikein kivasti. Winnie onnistui antamaan itsestään ihan hyvän kuvan, enkä onneksi itsekään ollut aivan huonoimmillani ratsastukseni suhteen. Tulevaisuuden suunnitelmana olisi käydä kerran-pari kuussa valmennuksessa, minkä uskon vaikuttavan niin omaan ratsastukseeni kuin Winnien ratsastettavuuteenkin erittäin positiivisesti. Jos viime vuonna päästiin nousemaan omin neuvoin 90-radoille, niin valmennuksen myötä saadaan varmasti paljon aikaiseksi ja ratoja tuolla korkeudella vielä paljon sujuvammiksi!
Valmennusta oli kuvaamassa Carita Iivonen, jolle kuuluu iso kiitos postauksen kuva- ja videomateriaaleista!

0

Kunnon eväillä kilpailukauteen

Winniellä on ollut kevyt talvivillityskausi. Toisinaan, kun tähdet ovat kohdillaan ja satulahuopa oikean värinen, eikä maneesissa ole muita hevosia, on poni ollut super miellyttävä ja mukava ratsastaa. Helppoja päiviä kohden onkin sitten ollut vähintään tuplasti villipäiviä, tai ainakin siltä välillä on tuntunut. Milloin alla on tikittävä aikapommi, milloin taas laukka-avuista pukittava katapultti. Pääasiassa ponin villipäivät on kuitenkin kohdattu huumorilla ja keskittyen kahta kovemmin työntekoon.

Esteillä villipäivinä huumori on ollut vähissä niin minulla kuin ponin omistajalla Maijullakin. Esteet tuovat sen pienen lisän, jonka myötä ylimääräisiä pyrähdyksiä tai hypähdyksiä ei olekaan niin helppo sietää ja ohittaa laittamalla vain pohkeet tiukasti ponin kylkien ympärille. Noidankehä onkin valmis, kun poni huomaa kuskin jännittävän, eikä varsinaisesti toimi sitä helpottaakseen.

Meidän estetreenipäivissä on siis valtavia eroja. Jännäkakkapäivänä hypätään pieniä ja lyhyitä tehtäviä keskittyen hengittämään esteiden välissä ja huokaistaan helpotuksesta, kun treenistä selvittiin kunnialla. Hyvinä päivinä taas fiksu ja suoritukseen keskittyvä poni valaa itseluottamusta myös kuskiin ja luo taas toivoa siitä, että voidaan taas tälläkin kaudella selviytyä estekilpailuista.

Oma jännitykseni keskittyy onneksi esteiden välien ratsastamiseen, eikä niinkään hyppyihin. Takapuolessa kutittelee pieni pelko siitä, että Winnie lähtee käsistä tai pukittaa esteen jälkeen, eikä kuuntele pidätteitä ennen esteitä. Kun toistojen myötä poni treenin edetessä rauhoittuu ja tasoittuu, alkaa jännityksenikin hiipua vähitellen. Jännitys on myös hyvin päiväkohtaista ja tilannesidonnaista - kun Winnie toimii avuilla alkuverryttelystä saakka, ei hyppääminen jännitä laisinkaan. Kun taas tamma päättää hypähdellä jo alkuraveissa, ei jännitystä voi estää.

Kaikeksi onneksi tähänkin ongelmaan on saatu tuplaratkaisu. Hain Winnielle uuden pussin Vimital Focusia, jota poni saa syödä päivän- pari ennen estetreenejä, mikäli se on ollut ponimaisella tuulella. Rauhoittava jauhe on toiminut odotusten mukaisesti ja tasannut ponin pääkoppaa juuri sopivasti, jotta hyppääminen olisi kivaa meille molemmille osapuolille.

Rauhoittavien lisäksi apua saadaan jatkossa myös valmentajasta, sillä meille on Winnien kanssa vihdoin löytynyt estevalmentaja, joka pääsee käymään tallilla säännöllisesti ja jonka opetustyyli sopii niin minulle kuin ponillekin. Valmennusuutisia siis tulossa myöhemmin omassa postauksessaan!

Näillä eväillä jatketaan kohti kauden ensimmäisiä kilpailuita, joissa hypätään Winnien kanssa 80 ja 90 luokat jo muutaman viikon kuluttua. Kunhan ponin ja kuskin hermot pysyvät kasassa, voidaan toivoa yhtä sujuvia suorituksia kuin muutaman viikon takaisessa itsenäisessä treenissä, josta on pätkiä  alla olevalla videolla.

6

Pakkasen purema tuhma poni estevalmennuksessa

Veikalle kertyi hyppylomaa, kun maneesin pohjalle levitettiin valtava määrä kuitua. Kuidun sekoittuminen ja asettuminen vei aikaa, minkä vuoksi hyppäämisen omassa maneesissa sai unohtaa lähes pariksi kuukaudeksi. Tämän vuoksi jouduttiin lähtemään Veikkiksen kanssa kylmiltään Sten Kallasten tämän vuoden ensimmäiseen estevalmennukseen naapuritallille.

Valmennuspäivänä oli tolkuttoman kylmä. Pakkasta oli aamulla yli 10 astetta, mikä tuntui jäätävältä, kun pitkään lämpötilat olivat pyörineet plussan puolella. Reilun kilometrin kävelymatkaan valmistauduttiin kunnon toppavaatekerrastolla, mutta silti varpaita jo palelsi perille päästessä. Veikka sen sijaan vaikutti tyytyväiseltä paksussa mammuttikarvassaan.

Tiedä sitten johtuiko kovasta pakkasesta ja hyppylomasta vai mistä, mutta Veikka oli kovin virkeällä päällä. Alkuverryttelyt ravissa ja laukassa sujuivat moitteitta, mutta jo puomitehtävälle siirryttäessä alkoi poni kuumua. Muutamista ensimmäisistä kavalettihypyistä selvittiin vielä kunnialla, mutta pian Veikalla napsahti. Poni ampaisi kavaletilta täyteen laukkaan, eikä kuunnellut pidätteitä. Sama toistui muutaman kerran ja jouduin pysäyttämään tuhman ponin ulko-ohjalla päin seinää.

Tämä oli minulle täysin uutta käytöstä Veikalta. Ponin tuhmuustapa on ollut kyllä "lähdöt", mutta itse en ole joutunut niitä kokemaan. Esteillä Veikka on ollut tasaisen kiltti ja korkeintaan sujahtanut esteistä ohi, jos sitä on jännittänyt. Nyt poni kiikutti minua kuin märkää rättiä, vaikka yritin kaikin voimin pysäyttää sitä yhden ohjan käännöksellä.

Sain neuvoksi ratsastaa Veikkaa lyhyemmässä laukassa ja istuen hyvin pystyssä. Näin Veikka ei saanut vapautta venähtää pitkäksi ja etupainoiseksi ja sain sen pysymään paremmin hallinnassa. Kotitehtäväksi sain ratsastaa vahvemmalla kuolaimella siirtymisiä esteillä; siirtymisiä ja pysähdyksiä esteiden välissä niin, että hevonen ei pääse paahtamaan esteiden jälkeen. Kun ponin hallittavuus paranisi, voisi kuolaimen vaihtaa taas takaisin pehmeämpään. Paha tapa vain pitäisi saada kitkettyä pois mahdollisimman pian.

Hyppäsimme valmennuksessa kääntämiseen keskittyviä tehtävää melko pienillä korkeuksilla. Kun Veikka oli hieman rauhoittunut ja taas paremmin avuilla, sujui tehtävätkin kiitettävästi. Hieman harmitti, että oma varmuus kärsi Veikan lähtöjen myötä; en uskaltanut antaa ponin laukata riittävästi eteen ennen kaikkia hyppyjä, vaan jäin varmistelemaan ja lyhentämään ponia liikaakin.

Tehtävässä keskityttiin laukan säätelyyn ja täsmällisiin teihin. Maapuomien väliin tuli ratsastaa tasan kuusi askelta ja jatkaa tehtävää kolmelle kavaletille. Kuten viime valmennuksessakin, nyt taas synnättiin esteiden keskelle ratsastamista. Suoralla tiellä ponin tulisi olla suora ennen estettä ja myös sen jälkeen, enkä saisi oikaista teitä hyppäämällä vinoon tai esteen reunasta. Veikka suoriutui tehtävästä hyvin, kunhan malttoi hieman odottaa. Laukat vaihtuivat esteiden päällä ja hypyt olivat sujuvia. 

Valmennuksen lopuksi hypättiin vielä rataa, jossa työskentelyyn otetiin mukaan okserit. Ensimmäisellä yrityksellä Veikka otti radan ensimmäiseltä okserilta puomin alas ja pinkaisi siitä suuttuneena puoli kierrosta hallitsemattomasti maneesia ympäri. Toisella yrityksellä puomit pysyivät jo kannattimillaan ja Veikkakin pysyi housuissaan.

Sama rata tultiin vielä pienillä muutoksilla toisin päin ja päästiin lopettamaan tunti hyvillä mielin. Nyt siis vaihdetaan hetkellisesti estekuolain ja treenataan kontrollia kotona ennen seuraavaa valmennusta. Eiköhän tämä tästä, laitetaan pakkasen ja innostuksen piikkiin tämä kerta!

Kuvista ja videoinnista kiitos Moonalle!

0