Löysää vähän nutturaa, nauti hetki talvesta

Moni kärsii talvikaudella treenimotivaation puutteesta. Kilpailukausi ei ole vielä alkanut, joten treeneissä ei ole lähitulevaisuuden tavoitteita, eikä kovat pakkaset auta motivaation löytymistä yhtään. Sormet ja varpaat jäätyvät ja ulkonakin on vielä pimeää, jos et pääse käymään tallilla keskellä päivää. Kenttä ei välttämättä ole siinä kunnossa, että sillä voi täysipainoisesti treenata ja maneesissa taas seinät tuntuvat pitkän hallikauden päätteeksi kaatuvan jo päälle. 

Itsessäni en tunnista tällaista motivaatiopulaa, vaan päin vastoin haasteenani on ottaa välillä vähän rennommin. Winnien kanssa treenit ovat sujuneet todella kivasti, mutta samaan aikaan ponin kanssa on kuitenkin vielä niin paljon työstettävää; pitäisi saada pohkeenväistöt vielä sujuvammiksi, vahvistaa vastalaukkoja pomminvarmoiksi ja saada takaosankäännökset pyörimään niin, että niitä kehtaisi esittää kilpailuissakin. Kun ponia ratsastaa vain muutaman kerran viikossa, tuntuu, että ratsastuskerrat täytyy käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi.

Veikkaa pääsen ratsastamaan vielä harvemmin, sillä ehdin käydä ponin luona yleensä vain kerran viikossa. Viimeaikoina olen pitänyt ponin omistajalle joitain tunteja, jolloin olen käväissyt ponin selässä läpiratsastusmielessä pienen hetken ennen tunnin alkua. Tällaisina viikkoina olen ehtinyt istahtaa ruunan selkään kahdesti, mikä on jo paljon ihanteellisempi tilanne kuin kerran viikossa käyminen. Joka tapauksessa olen ollut onnekkaassa asemassa, kun olen päässyt Veikan omistajien kyydillä Ruskolle viikoittain! Bussit kun eivät perämetsään oikein kulje, minkä vuoksi olen täysin riippuvainen kyydeistä.

Aikaisemmin tällä viikolla suuntasimme Veikkiksen luo, mutta tällä kertaa suunnitelmana oli normaalista poiketen höntsäillä vain kevyemmin, sillä flunssainen omistaja ei olisi ehkä selvinnyt kunnon treenistä. Kun kerran tallille ehdittiin päivällä valoisaan aikaan, tuli kameraakin ulkoilutettua pitkästä aikaa. 

Satula sai jäädä talliin ja poni sai hölkätä rennommassa muodossa isolla ympyrällä, jolla pohja oli juuri sopivasti tamppautunut. Tällä kertaa ei väännetty pohkeenväistöjä, eikä treenattu vastalaukkoja. Höntsäiltiin vain ja ai että, se tuntui hyvältä pitkästä aikaa!

Kuvia läpi käydessäni ensimmäinen reaktioni oli kauhistus - ei näitä voi julkaista! Poni jolkottelee turpa polvissa ja itse istun polvet suussa kuin kilpikonna. Kauniin kouluratsastuksen sijaan näissä kuvissa oli kuitenkin pakkaspäivän fiilistä, kaunista auringonpaistetta ja verrattain tyytyväisen näköiset poni ja kuski. Ehkäpä tällaisia päiviä pitäisi olla enemmänkin vakavien treenipäivien välissä.

Winnienkin kanssa olen hieman yrittänyt ryhdistäytyä; olen ihan oikeasti käynyt tamman kanssa maastossa ja aijon tehdä sen lähiaikoina uudestaankin! Pellollekkin pitäisi vähintäänkin hyvien kuvien toivossa suunnata laukkailemaan nyt, kun kelit sen kerran vielä sallivat. Kyllä niille vakaville treeneillekkin jää varmasti aikaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kevät tulee ja tekee niin kentistä, pelloista kuin maastoreiteistäkin märkiä luistinratoja. Nautitaan talvesta nyt kun se on!