Valmennuskuviot kuntoon myös esteillä

Kouluvalmennuksen osalta tilanteeni on ollut hyvin hoidossa jo pitkään. Winnien kanssa valmentaudun säännöllisesti Essi Lindemanilla ja samalta valmentajalta olen saanut aina tarvittaessa apua myös Veikan kanssa. Veikkiksen osalta saatiin myös estepuolen valmennus kuntoon, kun sain marraskuussa ilokseni todeta Sten Kallasten olevan meille sopiva valmentaja. Estevalmentaja puuttui enää Winnieltä.

Winnien kanssa estevalmentajan löytäminen on ollut haasteellista, sillä ponin kotitallilla on käynyt estevalmentajia hyvin harvakseltaan tai sitten valmentajat ovat olleet "tyyriitä nimivalmentajia", joiden 4 hengen ryhmätunnista en ole valmis maksamaan useita kymmeniä euroja ratsastaessani isojen puoliveristen seassa ponilla. Pelkoni on ollut, että hidastan tunnin kulkua ja saan vähemmän opetusta, koska "en ole kiinnostava ja potentiaalinen ratsastaja, joka kilpailee vähintään metrin luokkia aluetasolla". Harmittavaisen usein olen joutunut kokemaan olevani valmennustunnilla vain täyteratsukkona, koska ratsastan ponilla, jolla ei ole potentiaalia yli metrin radoille.

Meille oli onnenpotku, että ratsastuskouluajoilta tuttu kaverini Emma muutti samaan talliin hevosensa kanssa. Nyt meitä oli kaksi harrastetason ratsastajaa vailla estevalmentajaa, joten valmentajan löytäminen helpottui ainakin tuplasti. Lopulta saimme sovittua tunnin Julia Engblomin kanssa.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme pohkeenväistö - kavalettitehtävällä, jonka myötä jo vakuutuin siitä, että tämä valmentaja on meille ehdottoman hyvä. Keskittymistä ja täsmällisyyttä vaativa tehtävä oli omiaan saamaan Winnie avuille ja minut kuskina rentoutumaan hieman. Pitkän sivun aikana nostettiin pohkeenväistöstä laukka, ylitettiin pieni este ja siirrettiin hevonen jo takaisin raviin ja kohti uutta väistöä. Poni pysyi hyvin kontrollissa ja itse sain heti alussa fiiliksen siitä, että minä määrään suunnan ja vauhdin, eikä Winnielle jäänyt sijaa pelleilyyn.

Väistöjen jälkeen jatkettiin kontrolliharjoituksilla lyhentämällä ja pidentämällä laukkaa. Kahden esteen suhteutettuun väliin piti saada ratsastettua neljä, viisi ja kuusi laukka-askelta säädellen laukan pituutta. Muistan tehneeni vastaavanlaista tehtävää muutama vuosi sitten onnistumatta ratsastamaan mitään muuta kuin viisi askelta pudottamatta laukkaa. Jotain kehitystä on siis tapahtunut, sillä nyt Winnie suoritti helposti kaikki vaaditut askelmäärät. Kun homma sujui suoralla linjalla, lisättiin tehtävään esteitä kaarevilla linjoilla ja yhden laukka-askeleen sarjaeste. 

Winnie toimi valmennuksessa melko hyvin. Se oli saanut syödä muutaman päivän rauhoittavaa, joka vaikutti poniin taas tasoittavasti. Kun poni käyttäytyi hyvin ja pysyi avuilla, onnistuin itsekin ratsastamaan rennompana. Suurimmat ongelmakohdat ratsastuksessani tämän ensimmäisen valmennuksen perusteella on oikaiseminen esteiden jälkeen ja pidättäminen liikaa kädellä. Pidättäminen johtuu omasta jännityksestäni; haluan varmistella, että poni on lyhyenä ja kontrollissa, eikä pääse yllättämään minua sivuloikilla tai ryntäämisellä. Jäin varmistelemaan aivan turhaan, vaikkei poni ollut koko valmennuksen aikana näyttänyt merkkejä villiintymisestä. Sainkin ohjeeksi käyttää ohjaa vain sen verran, mitä tarvitsen kääntämiseen. Jalalla taas saisin ratsastaa ponia paremmin kohti kuolaintuntumaa ja samalla ylläpitää tasaisen laukan tahdin myös kaarteissa.

Kun keskityin ratsastamaan Winnietä esteiden jälkeen suoraan, laskeutui poni hyvin usein esteeltä väärässä laukassa. Kun joudun korjaamaan laukkaa ravin kautta, katoaa tottakai laukasta tahti. Julian vinkki olikin käyttää harkintakykyä ja ratsastaa mahdollisesti seuraavalle esteelle vastalaukassa; mikäli hevosella on hyvä tasapaino ja seuraavalle esteelle on lyhyt matka, on hyppy helpompi tehdä tahdikkaasta ja pyörivästä laukasta, vaikka se olisi väärä. Lyhyellä tiellä laukan vaihtamiseen menee paljon aikaa, eikä matka välttämättä riitä hyvän laukan saavuttamiseen ennen estettä. Toki helpointa olisi opettaa hevonen vaihtamaan laukka askeleessa, mutta Winnielle tätä ei haluta vielä opettaa, sillä tällä hetkellä on tärkeämpää, että vastalaukat pysyvät vahvoina kouluratoja ajatellen. 

Lyhyempien tehtävien jälkeen hypättiin vielä pidempää rataa, joka sujui Winnien kanssa oikein kivasti. Winnie onnistui antamaan itsestään ihan hyvän kuvan, enkä onneksi itsekään ollut aivan huonoimmillani ratsastukseni suhteen. Tulevaisuuden suunnitelmana olisi käydä kerran-pari kuussa valmennuksessa, minkä uskon vaikuttavan niin omaan ratsastukseeni kuin Winnien ratsastettavuuteenkin erittäin positiivisesti. Jos viime vuonna päästiin nousemaan omin neuvoin 90-radoille, niin valmennuksen myötä saadaan varmasti paljon aikaiseksi ja ratoja tuolla korkeudella vielä paljon sujuvammiksi!
Valmennusta oli kuvaamassa Carita Iivonen, jolle kuuluu iso kiitos postauksen kuva- ja videomateriaaleista!