perjantai 17. elokuuta 2018

Käytännön harjoittelua hevoskuvauksen workshopissa

Postaus on toteutettu yhteistyössä valokuvaaja Jaana Vuolan kanssa.

Siinä missä vielä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten valokuvaus oli suhteellisen harvojen hevosharrastajien toinen harrastus, on se nykyään kasvattanut suosiotaan valtavasti. En tiedä onko valokuvauksesta innostuneita samassa suhteessa koiraharrastajissa tai muissa, mutta hevosharrastajien keskuudessa olen ollut huomaavinani yhä kasvavaa innostusta valokuvausta kohtaan.



Viime vuosina kotimaassa on noussut pinnalle muutamia hevosiin erikoistuneita valokuvaajia. En tiedä vastasiko kysyntä tarjontaan vai päin vastoin, mutta yhä enenevissä määrin hevosharrastajat tuntuvat arvostavan ammattitasoisia kuvia hevosistaan. Maailmalla yhä useampi valokuvaaja pystyy nyt elättämään itsensä kuvaamalla ihmisten lemmikkejä; vielä vuosikymmen sitten väitän elannon saamisen olleen monin verroin vaikeampaa.

Siinä missä hevos- ja lemmikkikuvauksia on ryhdytty arvostamaan, on omistautuneita harrastajiakin tullut lisää. Valokuvauksesta ja erityisesti eläinten kuvaamisesta halutaan oppia lisää ja omia taitoja pyritään kehittämään niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin osalta. Tuore ilmiö Suomessa on ollut niin ammattilaisille kuin harrastajillekin suunnatut hevosvalokuvauksen workshopit.


Pääsin itse osallistumaan Jaana Vuolan workshopiin heinäkuun lopussa. Hevoskuvauksesta kiinnostuneille kuvaajille suunnatussa workshopissa ajatuksena oli kuvata ohjatusti valmiiksi suunnitelluissa kohteissa ja perehtyä mallin ja esimerkkien avulla kuvankäsittelyyn kuvausrupeaman jälkeen. Simppeli, mutta erittäin toimiva järjestely!

Kuten edellisessä valokuvausaiheisessa postauksessanikin kirjoitin, on suuri osa hyviä kuvia niiden etukäteisvalmistelut; malli, miljöö ja valo luovat puitteet onnistuneille kuville. Workshopissa nämä kulmakivet oli valmiiksi aseteltu paikoilleen, joten kuvaamiseen oli helppo ryhtyä. Mallina ensimmäisessä erässä toimi upea irlannincob tamma Rose's Shannon, joka poseerasi ammattilaisen elkein muutamassa ennalta valitussa kuvauskohteessa.


Kuvausten edetessä Jaana ohjeisti niin kameran asetusten kuin kuvakulmien valinnassakin. Ainakin teoriassa kaikilla oli mahdollisuus saada ohjeiden avulla onnistuneet raakakuvat, joita lähteä työstämään myöhemmin.

Shannonin jälkeen kuvattiin vielä pääkuvia kimosta ruunasta, jolla oli ehkä maailman hellyyttävimmät mustat korvat! Tärkeimpiä pointteja tätä mallia kuvatatessa oli kuvien alivalotus sekä taustan valinta. Kimo hevonen palaa kuvassa helposti puhki, joten on turvallisempaa alivalottaa raakakuvat ja lisätä niihin valoa käsittelyvaiheessa. Taustan osalta taas sai kiinnittää huomiota siihen, ettei hevosen mustat korvat huku tummaan taustaan.


Workshopit ovat kuulemma hyvin yleisiä ammattikuvaajien keskuudessa. Kuvaajille tuodaan ikään kuin tarjottimella valmis kuvaussetti; hevoset, mallit, miljöö ja valaistus. Yllättäen hyvin monet maailmalla mainetta niittävät hevoskuvat ovat workshopeissa kuvattuja! Ammattilaiset toki työskentelevät oman osaamisensa pohjalta ilman ohjeistuksia ja neuvoja ja käsittelevät kuvansa itsenäisesti.

Itse odotin tältä workshopilta eniten kuvankäsittelyä, sillä siinä koen tarvitsevani eniten ohjeita ja ideoita. Netissä on pilvin pimein opetusvideoita niin lightroomin kuin photoshopinkin käytöstä, mutta on aivan erilaista seurata reaaliaikaisesti ammattilaisen työskentelyä ja päästä samalla kokeilemaan itse samoja tekniikoita aivan vastaavanlaiseen kuvaan. Kuvankäsittelyn seuraaminen tuntui jossain määrin jopa hieman rikolliselta; aivan kuin mestarikokki paljastaisi salaisen reseptinsä tai taiteilija esittelisi salaisen tekniikkansa, jolla luo mainetta niittävät mestariteoksensa!


Ammattilaisen ohjeiden ja vinkkien lisäksi workshopissa vaihdettiin ajatuksia kuvista ja niiden käsittelystä kurssilaisten kesken. Osalle kuvankäsittelyohjelmat olivat tutumpia kuin toisille ja kokeneemmilta vierustovereilta saikin apua ohjelmien käytössä. Kuvaustilanteessakin tunnelma lämpeni nopeasti ja ilmapiiri oli avoin. Super juttu oli vielä kurssin jälkeen koottu keskusteluryhmä kuvien ja vinkkien jakamista varten. Kurssilaisten kuvia löytyy instagramista tunnisteella #jaanavuolaequineworkshop !


Minulle jäi päivästä valtava tiedonjano ja halu oppia lisää. Samalla pyrin työntämään taka-alalle pientä ahdistusta siitä, kuinka omat kuvankäsittelytaidot eivät vielä riitä toteuttamaan täysin omia visioita. Lohduttavaa oli kuitenkin vahvistunut mielikuva siitä, että hyvillä raakakuvilla pääsee jo pitkälle. Lopputulokseen vaikuttaa niin valtavasti ennen kuvaustilannetta ja kuvaustilanteessa tehty työ; kameran oikeat asetukset, hyvin suunniteltu kuvausympäristö ja oikeat kuvakulmat ja rajaukset.

Mikäli hevosten valokuvaus on lähellä sydäntä ja intoa riittää uuden opetteluun niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin saralla, voin lämpimästi suositella Jaanan tulevaa workshopia, joka on tämän syksyn viimeinen laatuaan. Tulevassa workshopissa pääpaino on liikekuvissa, eikä mallitarjontaakaan tarvitse häpeillä!


6 kommenttia

  1. Aivan upeita kuvia!
    Itsekin haluaisin ottaa hyviä kuvia, jonkinlainen kamerakin on mutta ei taitoa eikä tietoa käyttää muita asetuksia kuin vain automaattia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhraa muutama tunti järjestelmäkameran asetusten opettelulle; youtubesta löytyy selkeitä opetusvideoita ihan aloittelijoille! Selvitä itsellesi mitä aukko, suljinaika ja ISO-arvo tarkoittavat ja lähde harjoittelemaan oman kameran kanssa, niin pääset vauhtiin! :)

      Poista
    2. Mikä kamera sulla on? Onko kokemusta Canon EOS 1200D? Tiiätkö että onko hyvä kamera?:))

      Poista
    3. Mulla on Nikonin D7200. Canoneista en oikeastaan osaa sanoa mitään, mutta pikaisen googlettelun perusteella tuo mainitsemasi malli on ihan hyvä aloittelijan ensimmäinen järjestelmäkamera. Jos kuitenkin jo omistat järkkärin tai olet päässyt sellaisella enemmänkin kuvaamaan, niin suosittelen vertailemaan vielä vaihtoehtoja! Mulla on itseasiassa myös mun edellinen hyväkuntoinen runko Nikonin D5300 myynnissä, sillä harrastaja pääsee jo aika pitkälle :D

      Poista
    4. Millä hinnalla se on myynnissä? Uutena ainakin aivan liian kallis minulle:)

      Poista
    5. Hupsista, mulla kävi kirjoitusvirhe mallissa, myytävänä on siis D5100! Rungosta pyydän 200€, toki siihen pitää joku putki hankkia lisäksi että pääsee kuvaamaan. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat