perjantai 21. elokuuta 2015

Helppo A ratatreeniä

Meninpä sitten ja ilmoittauduin hirmu vaikeaan helppo A -luokkaan. Meillä on 1-tason koulukilpailut omalla kotitallilla ensi viikolla ja valmentajani kanssa keskusteltuani päädyimme siihen, ettei minulla ole mitään syytä jättää osallistumatta myös helppo A-luokkaan. Ohjelma on helppo A:0, joka on meille Harrin kanssa ratsukkona haastava, mutta miksipä emme kävisi hakemassa kokemusta A:n radalta, kun kerran kisat on omassa pihassa ja hevonen voi luokkien välissä käydä lepäämässä omassa karsinassaan, eikä tarvitse huolehtia pitkästä päivästä kisapaikalla tai kuljettamisesta ja aikatauluista.





Haastavimpia asioita A:0 radalla meille ovat takaosankäännökset sekä laukanvaihdot käynnin kautta. Keskiravit ja keskilaukat sujuu ihan kivasti, samoin vastalaukat ja peruutus. Laukanvaihtoja käynnin kautta sen sijaan on ohjelmassa jopa neljä kappaletta. Nyt ollaankin siis ahkerasti treenattu siirtymisiä laukasta käyntiin. Olen ratsastanut Harria nivelellä ja kangilla, enkä ole vielä aivan päättänyt, kummilla ratsastan kilpailuissa. Kangilla saan Harrin terävämmäksi, täsmällisemmäksi ja kevyemmäksi, mutta vaarana on, että hevonen valahtaa radalla kuolaimen taakse, eikä suostu nousemaan millään ylös. Nivelellä taas saan muodon varmemmin säilymään, mutta kuumetessaan Harri pääsee kiikuttamaan minua radalla kuin märkää rättiä ja saattaa juosta ravissa laukanvaihtojen läpi. Katsotaan mitä mieltä valmentaja on ensi viikon treeneissä ja tehdään yhdessä päätös kuolainvalinnasta.





Treenailtiin Harrin kanssa eilen kangilla tuota rataa läpi ja saatiin taas huikeita kuvia, kun ystäväni Liina tuli pitkästä aikaa tervehtimään meitä ja jaksoi samalla räpsiä kuvia. Verryttelin Hartsaa monipuolisesti; ravia ja laukkaa kaarevilla urilla, vastalaukkoja, kokoamista, vähän avoja ja väistöjä. H oli kevyt ja kivasti kuulolla, eikä rataa läpi ratsastaessakaan tullut aivan epätoivoinen olo. Jos kaikki menee kisoissa hyvin, saadaan ihan varmasti ainakin hyväksytty tulos. Toki toivon, että voin olla tyytyväinen omaan ja hevosen suoritukseen ja saadaan ok prosentit, mutta en odota ihmeitä. Rata on kuitenkin meille erityisen haastava ja lähdemmekin vain hakemaan kokemusta ja harjoitusta. Toivon myös, että Harri olisi nyt rennompi, kun kilpailupaikkana toimii oma kenttä. Uskon ja luotan siihen, että tutussa ympäristössä hevonen rentoutuu paremmin ja liikkuu sen myötä myös puhtaasti ja tahdittamatta. Viime kilpailuiden jälkeen kun hevonen on liikkunut treeneissä täysin puhtaasti ja tahdittamatta, joten kilpailuissa tahdittaminen on hyvin suurella todennäköisyydellä johtunut vain jännittymisestä.













3 kommenttia

  1. Salossa teidät hylättiin ontuman vuoksi, miksi viime viikon kisoista tuli hylky?
    Toivottavasti kotikisat menevät paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salossa hylättiin tahdittamisen vuoksi - tuomari sanoi, ettei liiku puhtaasti (tahdittaa), muttei varsinaisesti onnu. Totesi myös, että voi hyvin johtua jännittyneisyydestä. Viime viikolla hevonen liikkui radan läpi kuolaimen takana ja sähelsi laukanvaihdoissa, josta lähti hirvittävä määrä pisteitä. Tahdittamisesta tuomari ei huomauttanut ja ratsukko ratsastikin radan loppuun. Tämän perusteella ja hevosen liikkumista kotona seuranneena voidaan hyvillä mielin lähteä ensi viikolla kisoihin ja toivoa rennompaa ja hyvää suoritusta :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat