Valmennuksessa oppimassa ja opettelemassa

Jälleen kerran valmennuspäivän aamuna kirosin itsekseni, että mihin sitä onkaan tullut taas lupauduttua. Ahdistaa ajatuskin siitä, että pitäisi ratsastaa hyvin ja siististi valmentajan silmien alla, vaikkei todellisuudessa mitään osaakkaan. Erityisesti jännitin siksi, että kyseinen valmentaja on nähnyt minua viimeksi viime keväänä Winnien kanssa; ponilla, jonka tunsin kuin omat taskuni, joka oli takapuoleni alle juuri sopivan kokoinen, jonka ravi on maailman helpoin istua ja jonka kanssa yhteistyö sujui ihan mielettömän hyvin. Nyt menisin valmennukseen 10 kertaa osaavammalla hevosella, mutta 10 kertaa huonommin ratsastaen. Lisäksi Harri on koko viime viikon ollut jännittynyt ratsastaa ja se on sinkoillut laukalle milloin mistäkin. Onnekseni sain kuitenkin valmennuksen jälkeen todeta, että jännitin ihan turhaan.

Alkuun käytiin läpi vähän kuulumisia. Kauanko ja kuinka usein Harria olen ratsastanut, miten ratsastus on sujunut ja miten leikkaus on vaikuttanut ratsastukseeni. Ratsukkona oltiin valmentajalle uusi tuttavuus, joten aloiteltiin verkkaamalla ravissa ja laukassa ja kartoittamalla vähän sitä, kuinka hevonen allani liikkuu ja miten sitä ratsastan.

Valmennuksen aiheena oli hevosen suoruus ja suoristaminen. Suoraan ratsastaminen on yllättävän vaikeaa ilman seinän tukea, mutta saatiin Harrin kanssa kuitenkin paljon kehuja. Hartsa ei ole erityisemmin vino kumpaankaan suuntaan ja saatiin aikaiseksi paljon hyviä, aivan viivasuoria pätkiä niin käynnissä kuin ravissakin. Suoristamisten välissä tehtiin käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä ja myös avotaivutuksia, joista minulla ei todellisuudessa ole mitään käryä. Enpä saanut suutani auki kertoakseni, etten varsinaisesti osaa avotaivutusta ratsastaa, mutta tuurilla onnistuttiin Harrin kanssa juuri oikein ja saatiin palautetta oikein hyvistä ja oikeaoppisista avotaivutuksista! Väistöjen ja avojen jälkeen palattiin taas suoristustehtävään, jossa haasteena oli tosiaankin ratsastaa suoraan, vaikka hevonen ennakoisikin ja valuisi tottumuksesta pohkeenväistöön.

Laukassa Harri oli varsin hyvä - saatiin aika hyviä nostoja käynnistä ja loppua kohden siirtymiset laukasta raviin ja käyntiinkin alkoivat sujua säädyllisemmin, kun muistin pysyä pystyssä ja nojata vähän taakse. Valmentaja vaikutti kovin tyytyväiseltä niin hevoseen kuin ratsastukseenkin, vaikka toki parannettavaa on molemmissa osapuolissa vielä ihan loputtomasti. Leikatun käteni heikkous ei kuulemma näykynyt ratsastuksessa laisinkaan, vaikka kuntoutuminen onkin vielä kesken. Harri tosin oli hurjan mukava ja helppo ratsastaa tänään; hyvin kuulolla ja kevyt kädelle.

Puhetta oli, että seuraavassa valmennuksessa ratsastaisinkin puoliksi valmentajan kanssa. Ville ratsastaisi Harria ensin puolisen tuntia ja itse pääsisin selkään kokeilemaan, miltä hevonen tuntuu kunnon läpiratsastuksen jälkeen. 

Oikea hovikuvaaja, pikkuserkkuni Jenni uhrautui taas tulemalla kuvaamaan valmennusta pakkasesta huolimatta. Tässä alkuun video Jennin kuvaamista pätkistä, kuvia postailen myöhemmin. :)