Pakkanen paukkuu ja ponit pörisee

Tulihan se talvi lopulta tännekkin ja tulikin rytäkällä! Tammikuun puoliväliin saakka pyörittiin siinä jopa + 5 asteen kinttaalla, mutta tällä hetkellä lämpömittari näyttää -17 astetta. Olisihan vähän vähempikin riittänyt, mutta en valita. Kunhan on talvi!

Tähän saakka olen ratsastellut vallan tyytyväisenä hupparilla ja ratsastussaappailla, mutta nyt viikonloppuna saikin jo miettiä, mitä sitä laittaa päällensä, ettei palellu. Tässä oma reseptini kylmyyden kangistamiseen, kun ohjelmassa on reipasta ratsastusta, eikä pelkkää hevosen selässä matkustamista. Tykkäättekö ideasta, kiinnostaako jatkossa tämän tyyliset varustepostaukset?

Joululahjaksi saadut kuomat tuli testattua ensimmäisen kerran ratsastuskäytössä ja kyllä, ne ovat kaiken saamansa hehkutuksen arvoiset! Kuomat on superlämpimät, kestävät kosteutta, ovat turvalliset jalustimessa eivätkä hölsky ratsastaessa. Näiden jälkeen en todellakaan suostu vetämään jalkaani tavallisia talviratsastuskenkiä! Ja vanha viisaus pitää täysin paikkansa; kun varpaat on lämpimät, ei muu kehokaan palellu niin helposti.
Ensimmäistä kertaa varsinaisesti myös ratsastin syksyllä hankkimallani KL talvibomberilla. Se on lämmin. En ihmettelisi, vaikka sen kuva löytyisi sanakirjasta lämpimän kohdalta. Ratsastaessa tuli itseasiassa ihan hiki, mikä tosin johtui varmasti turvaliivistä takin alla. Pörröinen huppari teki myös osansa lämmittämisessä, sillä paksun olemuksensa ansiosta vaatekerrosten väliin jää normaalia enemmän ilmaa, joka siis todellisuudessa on se asia, joka ihmisen pitää lämpimänä.

Ohjelmassa sunnuntaina oli ihan normaalia koulutuuppausta maneesissa. Harri oli tietääkseni lauantaipäivän vapaalla, mikä saattoi osaltaan pakkasen rinnalla vaikuttaa ruunan hurjaan energisyyteen. Vauhti oli alkukäynneistä lähtien hurja, eikä Hartsa olisi malttanut ravailla laisinkaan. Tuntui, että hevonen keksi tekosyitä "pelästyä" ja hypähtää laukalle, jotta sai kiitää hetken tukka hulmuten. Osaltaan asiaan vaikutti varmasti myös maneesin viereisellä tienpätkällä rellestäneet autot - areenan vierellä on toisesta päästä suljettu tienpätkä, jolle amis- ja mopopojat kokoontuvat turhankin usein huudattamaan ajoneuvojaan. Näitä Harri siis stressasi jonkin verran ja tuntuikin pätkittäin tiejyrältä painellessaan menemään ohjaa vasten nojaten. Lopulta Hartsakin kuitenkin rauhoittui jonkin verran ja saatiin aikaiseksi myös ihan suunniteltua ja rauhallista laukkaa. Laukkasin ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen, kun ei lasketa tahattomia laukkapyrähdyksiä Harrin villiintyessä!

Tällä viikolla ohjelmassa onkin normaalin koulutuuppauksen lisäksi ainakin maastoilua, mahdollisesti myös irtojuoksutusta. Toivotaan, että saan edes jonain päivänä tallille seuraa kameran kanssa!