Ihan sumussa

Hitsi sentään miten vietävän iloiseksi ratsastaminen voi ihmisen tehdä! Ihan sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka ei tiedä mistä jäävät paitsi. Tuntuu vaikealta kuvitella, ettei kaikki saa ratsastamisesta sitä samaa fiilistä ja tykkää siitä.

Minä olen ollut hurjan iloinen varmaan koko viimeisen viikon. On ollut ihanaa päästä taas puuhailemaan hevosten kanssa, ratsastamaan ja muutenkin toimimaan itsenäisesti. Edelleen törmään päivittäin asioihin, joihin en vielä leikatun käteni takia kykene, mutta enemmän on kuitenkin niitä positiivisesti yllättäviä tilanteita kun huomaan, että pystynkin tekemään jotain mihin en ole pystynyt kahteen kuukauteen! Tällaisia elämän pieniä iloja on ihan vain esimerkiksi hiusten saaminen ponnarille, kahvikuppiin yltäminen alahyllyltä tai Harrin harjaaminen vasemmalla kädellä selän päältä asti. Elämän on siis vähitellen palautumassa normaaliksi - vihdoinkin. :)

Olen nauttinut todella paljon Harrin kanssa puuhailemisesta, se on alkanut vähitellen tuntua enemmän kuin "vuokrahevoselta, jota ratsastan kerran -pari viikossa". Harrin omistajat ovatkin todenneet, että saan käytännössä ajatella Harria omana hevosenani. Saan puuhailla ja ratsastaa oman mieleni mukaan, minkä vuoksi olenkin päässyt kunnolla tutustumaan tuohon ruunaan. Se alkaa jo tuntua "omalta" siinä mielessä, ettei se ole enää vieras hevonen, jonka käyttöopasta vasta selailen.




Tänään ystäväni Liina tuli taas ties kuinka monetta kertaa avukseni tallille, jotta pääsin ratsastamaan Harrilla. Sain harjailtua ja varustettua hevosen ihan itse - sain satulankin selkään! Nyt poiketaan vähän asiasta kukkaruukkuun, mutta ostin viikko sitten harjapakin. Kapistuksen, jollaista en ole koskaan ennen omistanut ja jota olen aina aliarvioinut. Olen suosinut harjakasseja ja ollut hyvin vakuuttunut siitä, että ne toimivat tarkoituksessaan paremmin kuin harjapakki. Koska Harri on kuitenkin suhteellisen korkea ja minä matala sekä käsivammainen, päädyin hankkimaan ihan oikean harjapakin. Huomauttaisin vielä, että hillitsin itseni, enkä ostanut kokonaan pinkkiä, vaan pelkästään mustan pakin, jossa on pinkit lukot. ;) Harjapakki kestää päällä seisomista ja nyt yllänkin sen päältä asettamaan Harrille satulan selkään! Lisäksi se on hurjan kätevä, kun voin säilyttää omia romujani siellä. Juoksutusliina, heijastimet, ylimääräiset pintelit ynnä muut säilyvät kivasti harjapakissa, jonka voin jättää satulahuoneeseen. Tähän saakka olen joutunut kantamaan edes takaisin mukanani kaikkia ylimääräisiä kamoja.


Takaisin aiheeseen. Liina avusti selkäännousussa ja satulavyön kiristyksessä, mutta muuten pärjäsinkin ihan itse. Ratsastin kentällä, koska jostain käsittämättömästä syystä lähes kukaan muu ei ikinä ratsasta siellä, joten saisin olla rauhassa ja jännittämättä takaa laukkaavia tai seinille hyppiviä hevosia. Harri kun on aikamoinen herkkis eikä meinaa pysyä välillä pöksyissään, jos muut hevoset ovat kovin vauhdikkaita. Kentälle meidän seuraksi tuli myöhemmin vielä Moona ja Taavi, entinen vuokraheppani kesältä. Moona ratsastelee Taavia nykyään, joten törmätään tallilla varmaan vähän useamminkin jatkossa. :)


Harrin kanssa tein ihan perusjuttuja, väistöjä käynnissä ja ravissa, ympyröitä ja siirtymisiä. Jonkin verran Harri nyppi ohjaa ja loppua kohden reipastui niin että tuli raskaammaksi edestä, mutta muuten ratsastus sujui oikein kivasti. Muutaman kerran Harri "pelästyi" polkupyörää ja maneesista lähtenyttä hevosta, jonka vuoksi tulikin laukattua muutama pätkä. Tarkoituksellisesti laukkaamisen aloittamista olen suunnitellut viikon - parin päähän, kun voin olla varmempi siitä, että kädessäni riittää voimat hevosen pitelemiseen. Ratsastaminen tuntui mielettömän kivalta ja Harrikin toimi oikein näppärästi! Oma kuntoni on vain aivan pohjamudissa, joten pitäisikin varmaan alkaa pikkuhiljaa käymään taas lenkeillä kunnon nostamiseksi. Valmennuksiinkaan ei kehtaa mennä, jos hengästyy jo alkuverryttelyssä. ;)

Huh miten paljon tekstiä pitkästä aikaa, kunniamaininta sinulle jos jaksoit lukea loppuun saakka!

Vanha ponijengi koossa! Liinaan ja Moonaan tutustuin vuosia sitten, kun ratsastettiin samalla ratsastuskoululla. Elämä
on jokaista kuljettanut hevosten parissa vähän eri suuntiin, mutta ympäri mennään, yhteen tullaan!