perjantai 30. elokuuta 2013
Suomenponin koeajoa
Roturasisti, suomenhevosten vihaaja Essi on löytänyt yhteisen kielen suomenhevosen kanssa. Kävin eilen taas pitkästä aikaa kaverini kanssa moikkaamassa hänen suokkiruunaa Tumppia ja kuvaamassa kaverin ratsastusta. Lopuksi pääsin itsekkin käymään selässä, kun kaveri huusi ohjeita kentän laidalta.
Pyörittiin lähinnä ympyrällä käynnissä ja ravissa, mutta sain kyllä tosissani tehdä töitä! En päässyt helpolla, vaan koko ajan sain keskittyä suunnilleen sataan asiaan yhtä aikaa. Oli käsittämättömän vaikeaa pitää ohjat kädessä, nyrkit pystyssä ja ylhäällä, pohkeet kiinni hevosessa ja takapuoli penkissä niin, ettei jalat vaella kamalan eteen. Kaverin huutaessa neuvoja tuntui kyllä siltä, että hän tarkalleen tietää miten hevosta kuuluu ratsastaa ja miltä se tuntuu allani, kuinka virheitä pitää korjata. Pienillä säädöillä Tumppi alkoi liikkua todella mukavasti ja oli oikein miellyttävä ratsastaa!
Minähän en tunnetusti tykkää suomenhevosista, mutta se johtunee varmasti vain siitä, etten ole ikinä päässyt ratsastamaan kunnollisella, mukavalla suokilla. Mielikuvaani suomenhevosista kun on ollut rakentamassa vain ratsastuskoulun ex ravurit, jotka painaa kädelle ja kyntää maata etupainoisina tai vastaavasti juoksee ohjaa vasten ilman jarruja. Tumpista voin kuitenkin hyvillä mielin sanoa, että se on hieno ja mukava suomenhevonen! :) Se sitäpaitsi tuntui lähes ponilta Taavin jälkeen; tunsin oloni sen selässä varsin kotoisaksi, kun ruunan korvat oli ponimaisen matkan päässä itsestäni ja selän mallikin oli sopivan pyöreä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Pitkäharjaiselle hevoselle helpoin ja siistein letti on niskaa pitkin kulkeva ranskalainen letti. Siisteimmän lopputuloksen valkojouhisella ...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Hahaa :) Tuo loppuhaitto shettiksistä oli _tosi_ osuva... Minä 140 cm poniratsastaja menin 3 viikkoa 2x viikossa pelkillä suokeilla, kunnes mut heitettiin "kurinpalautusta" tarvivan 95 cm minishettiksen selkään :)
VastaaPoistaHuom, ennenkuin kukaan valittaa koostani minishetulla;
Sain tehdä vuosia ratsastaneena todella töitä ponin kanssa, ja vähemmän yhdestä 45 min ratsastuksesta on mielestäni haittaa kuin ilman siipiä lentävistä (ratsastuskoulun) pikkulapsista... ;D
Mun mielestä kellään ei edes pitäisi olla vastaan sanomista jos 140 senttinen käy läpiratsastamassa tuon kokoista ponia; minä olen 159 senttisenä käynyt koulimassa metristä shetikkaa, eikä kellään ollut siihen mitään sanottavaa. ;) Ja painohan se suurin kysymys siinä on, pituus häiritsee eniten ratsastajaa itseään.
PoistaTotta :) Minkä painoinen/pituinen muuten voi mieskestäsi mennä 120 cm welshillä? :)
PoistaNo jos tosiaan mun omaa mielipidettä kysytään, niin säännölliseen ratsastukseen sanoisin ehkä 55/160? Tuon isompi ei voi mitenkään näyttää sopuihtaiselta ponin selässä. Läpiratsastamassa taas voi varmasti käydä isompikin. Pointti pitäisi kuitenkin aina olla se, että ratsastajan paino olisi sen 15-20 % hevosen omasta (ihanne)painosta. Tietenkään lihavan ponin selkään ei voi laittaa isompaa ratsastajaa kuin hoikan, kun paksulla on omat ylimääräisetkin kilot kannettavana..
PoistaHaaste: http://onnellinenponi.blogspot.fi/2013/08/kesakuvahaaste.html
VastaaPoistaKiitos, toteutan pikimmiten! :)
Poistaseuraan sua instagramis nyt :))) !
VastaaPoista