torstai 15. elokuuta 2013

Hyvästi ystäväni

Luopuminen sattuu. Winnie ei ole tulossa takaisin, vaan sille on löytynyt ostaja. Ja minä kun elättelin toiveita, että olisin vielä nähnyt sen, että asiat olisivat jotenkin järjestyneet. Minun ihana, täydellinen ja maailman rakkain tammani ei ole enää minun, vaan jonkun toisen. Ei ole enää meitä, on vain minä ja hän. Ikinä en tule löytämään toista samanlaista, enkä haluakkaan. Muistot on kuitenkin ikuisia, niistä pidän kiinni. Tuon silkkisen turvan jälki on ikuisesti painautunut sydämeeni.

Kaikki tämä tuntuu vielä pahemmalta, koska sain lukea ponin myymisestä aivan sattumalta netistä. Jälleen kerran on niin petetty olo, kun edes tekstiviestillä ilmoittaminen on ollut liian työlästä. Olisin arvostanut sitä, mutta totta puhuen en enää edes odottanut sellaista.

Kiitos kaikesta ja näistä yhteisistä vuosista. Hyvää matkaa rakas, tee tyttösi maailman onnellisimmaksi! <3


8 kommenttia

  1. pärjäile Essi! En voi edes kuvitella kuinka pahalta susta tuntuu!

    VastaaPoista
  2. Ää, meinasin ruveta itkemään tosta tekstistä. Tiedän miltä tuntuu kun joutuu luopumaan jostain tärkeästä ja toipumiseen menee aikaa. Asioilla on tapana järjestyä maailmassa tavalla tai toisella joten ehkä sinä vielä joskus pääset winnien näkemään. Paljon voimia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voimia :/ Koko ajan on ollut sellainen fiilis, että toivottavasti Winnie palaa kuvioihin kuten aina ennenkin mutta ei sitten );

    VastaaPoista
  4. Itsekin on ajatus ollut, koko ajan, että Winnie tulee takaisin, tuleehan, sano, että tulee....

    Menetit tärkeimpäs,
    joskus löysit, taas kadotit
    Elämä on ihmeitä täynnä, suruja
    Koskaan et voi saada sitä takaisin
    Onni oli täydellistä, sit se vietiin pois
    Oli niin kuin en olla enää vois

    Kauheesti voimia Essi <3

    VastaaPoista
  5. On jotenkin hölmö olo. Toisaalta olen tosi iloinen, mutta toisaalta sinun kannaltasi surullinen :´( Jaksamisia! Luulin ja uskoin, että tieto kulkee siellä päässä ja sinut pidetään ajan tasalla, mutta ei sitten näköjään... Outoa.

    Toivottavasti joku on sanonut tämän sinulle jo aikaisemminkin, mutta sanon sen nyt: Kiitos. Kiitos siitä kaikesta, mitä olet tehnyt Winnien kanssa. Winniekin varmasti kiittäisi jos osaisi.

    Salo ei ole kovin kaukana. Minun puolestani voit tietenkin tulla joskus moikkaamaan Winnietä, jos haluat. Voimia, kaikkea hyvää ja terveisiä Winnieltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! :) Iloitse ponista täysin rinnoin, se on mahdottoman hieno yksilö. Olen toki surullinen, kun en voi itse jatkaa ponin kanssa ja ostaa sitä itse, mutta olen onnellinen siitä, että se saa nyt oman ihmisen. Ratsastuskoulu ei ollut tuon ponin paikka, vaan se ansaitsee oman perheen, jonka voi tehdä super onnelliseksi.

      Olisi ihanaa käydä joskus rakasta tammaa tervehtimässä, mutta ei kiirettä asian kanssa. :) Jos tykkäät, voit lähetellä mulle vaikka sähköpostia ja kysellä ponin menneisyydestä jos se kiinnostaa, ja vastaavasti kertoa halutessasi kuulumisia. :) essimon12 ( at ) gmail.com

      Poista
  6. Voi kamala :'( Voimia Essi!
    Mä oon koko ajan aatellu, et kyl Se Winnie tulee takasin, mut... Essi en pysty kuvittelemaan miltä susta tuntuu :'(

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat