Kevättä etsimässä

Olin kovasti suunnitellut ratsastavani Winnien oikein kunnolla läpi; tuuppaavani kentällä tai maneesissa ja vaatimalla ponia ihan tosissaan liikkumaan ja työskentelemään. Luvatusta kaatosateesta poiketen ilma oli kuitenkin nätti kun vihdoin saavuin tallille kuuden maissa illalla; koko päivä sitä ennen kului Laitilassa estekisoja kuvaten.

Nousin ponin selkään jo tallin pihassa, jolloin Winnie näki oikeudekseen päättää suunnan mihin lähdetään. Määrätietoisesti poni hiihti kohti maastoa eikä olisi malttanut edes seistä sitä aikaa, kun kiristin satulavyötä. Poni sai tahtonsa läpi ja lähdettiin oikein pitkälle maastolenkille tuuppaamisen sijasta. Kierrettiin lempireittejäni aurinkoisissa metsissä ja hiekkateiden pätkillä ravattiin ja laukattiinkin. Olin niin käsittämättömän ylpeä ponista, joka rauhassa, mutta korvat tötteröllä kulki haluamaani vauhtia mitään säikkymättä. Vuosi sitten muistan kehuskelleeni maastoreissujen jälkeen, että "sain ponin pysymään lähes koko kotimatkan käynnissä, eikä se loikkinut kuin kaksi kertaa!". Tällä kertaa käveltiin varmaan viimeinen 1,5 kilometriä kotiinpäin rennosti pitkin ohjin.

Kierrettiin ensimmäistä kertaa viime kesäisen kaatumisen jälkeen tuo samainen metsälenkki, jolla pelkäsin tappaneeni ponin. Tuon tapahtuman jälkeen en ole metsissä pahemmin uskaltanut ratsastaa, kun joka askeleella olen jännittänyt ponin menevän ympäri. Pieni pelko oli edelleen tallella tuolla selkäytimessä, mutta hyvinhän me pärjättiin. Poni otti rennon rauhallisesti ja hiihteli tyytyväisenä menemään pitkin polkuja asenteella "kuski relaa vähän, kyllä mä hoidan".

Suunnilleen tässä kohtaa kupsahdettiin kumoon vajaa vuosi
takaperin..

Alkumatkasta tuntui siltä, että maastossa oli jopa ihan liian rauhallista. Kun ympärillä ei tapahtunut mitään, jäi Winnielle aikaa jäädä kyttäilemään niinkin pelottavia asioita kuin kivi tai kanto. Tuntuu niin käsittämättömältä, kun poni kulkee säikkymättä pitkin ohjin bussien, mopojen ja rekkojen seassa, mutta tuijottelee niinkin luonnollista asiaa kuin kiveä. Ilmeisesti ponin muistiin palautui kuitenkin nopeasti nämä normaalin metsämaastoilun salat ja se keskittyikin kyttäämisen sijasta pysymään pystyssä juurakoiden seassa.