Kierrettiin ensimmäistä kertaa viime kesäisen kaatumisen jälkeen tuo samainen metsälenkki, jolla pelkäsin tappaneeni ponin. Tuon tapahtuman jälkeen en ole metsissä pahemmin uskaltanut ratsastaa, kun joka askeleella olen jännittänyt ponin menevän ympäri. Pieni pelko oli edelleen tallella tuolla selkäytimessä, mutta hyvinhän me pärjättiin. Poni otti rennon rauhallisesti ja hiihteli tyytyväisenä menemään pitkin polkuja asenteella "kuski relaa vähän, kyllä mä hoidan".
Alkumatkasta tuntui siltä, että maastossa oli jopa ihan liian rauhallista. Kun ympärillä ei tapahtunut mitään, jäi Winnielle aikaa jäädä kyttäilemään niinkin pelottavia asioita kuin kivi tai kanto. Tuntuu niin käsittämättömältä, kun poni kulkee säikkymättä pitkin ohjin bussien, mopojen ja rekkojen seassa, mutta tuijottelee niinkin luonnollista asiaa kuin kiveä. Ilmeisesti ponin muistiin palautui kuitenkin nopeasti nämä normaalin metsämaastoilun salat ja se keskittyikin kyttäämisen sijasta pysymään pystyssä juurakoiden seassa.
Suunnilleen tässä kohtaa kupsahdettiin kumoon vajaa vuosi takaperin.. |
Aivan satumaisen upea ulkoasu! :) Ja jälleen kerran hyvin kirjoitettu teksti+kauhee toi kaatuminen :/
VastaaPoistaIhana ulkoasU! :) Voisitko laittaa sieltä Laitilan kisoista kuvia?
VastaaPoistaPs.Tosi kiva blogi sulla:)
olgaja-aleksi.blogspot.fi