sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Keep smiling, summer is coming!


Kesä tulee kovaa vauhtia, tänäänkin oli varmaan 25 astetta lämmintä! Pikkuserkkuni Jenni tuli mukaan tallille kuvaamaan ja ikuistikin vähän eilistä parempia hymyilykuvia, kun harjailin ponin ulkona puomilla.

Ratsastin Winnien kentällä keskittyen lähinnä pohkeenväistöihin. Alkuun poni oli kovin hidas ja tahmea, mutta loppua kohden eteenpäinpyrkimys parani huomattavasti. Winnie lisäsi taas oikein hyvin, tuntuu että se saa venytettyä askelta entistä paremmin tämän uuden koulupenkin kanssa; ilmeisesti lavoille jää enemmän tilaa liikkua ja poni venyttää askeltaan helpommin.

Väistöt sujui tänään superhuonosti. Poni oli vinkuran vänkyrä ja kulki lähinnä banaanina, kipitti pois alta tai jumittui vain mutkalle. Muutamia ihan hyviä raviaskeleita suoralla rungolla saatiin ravissa, mutta parannettavaa jäi kyllä hurjan paljon. Noh, ehkä tänään ei vain ollut hyvä päivä väistöille.

Laukassa keskityin lähinnä siihen, että poni liikkuisi pyöreämmässä muodossa. Vasemmalle päin Winnie myötää ohjalle jo ihan hyvin, mutta oikealle laukka on hankalampaa. Työstämällä oikeastakin laukasta tuli suhteellisen hyvä - ainakaan poni ei laukannut kirahvina pää pilvissä ihan koko kierrosta.

Loppuun otettiin vielä muutamia laukanvaihtoja ravin kautta kolmikaarisella. Nämä sujuu jo varsin hyvin, ei tainnut nousta kuin yksi ristilaukka. :)

Treenin jälkeen poni pääsi vihdoin suihkuun. Se on hullun saastainen pitkän talven jäljiltä, joten nyt kun ilma oli näinkin lämmin, sai poni kunnon kylvetyksen. Winnie seisoskeli kovin tyytyväisenä paikoillaan koko pesun ajan ja kuivattelulenkille se pääsi maastoon. Lopuksi tamma sai haukkailla hetken tuoretta ruohoa, jota poni tuhosi lähes ruohonleikkurin vauhdilla. Kaipa tuo ahne possu kuvitteli sen loppuvan kesken..






































































6 kommenttia

  1. Ihania kuvia Susta ja winniestä <3 <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia susta ja winniestä <3 <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Jotenkin naurettavaa että eilen olin perin tyytyväinen poniini joka hyppäsi autonrengasestettä, 50x50 cm tukkia ja 60 cm pystyä ratsastuskisoissa, kun te hyppäätte metrisiä oksereita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) älä vähättele itseäs ja poniasi, tottakai saat ja pitääkin olla ylpeä ja tyytyväinen saavutuksiin omalla mittapuulla! :) olin minäkin vuosi sitten hurjan tyytyväinen, kun winnie hyppäsi ristikon yli ja entisen vuokraponin kanssa suurin saavutus puolen vuoden aikana oli saada poni ravaamaan kolmen maapuomin yli.. :) ja ei se ole se korkeus, vaan tekniikka joka ratkaisee;)

      Poista
  4. Winnie on kyllä upea poni! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat