maanantai 1. lokakuuta 2012

Elossa!

Kyllä vain, sekä minä että Winnie ollaan kummatkin elossa pitkästä päivitystauosta huolimatta. Olen ollut vain ihan todella kiireinen koulun ja muiden asioiden suhteen, etten ole pahemmin ehtinyt käydä edes koneella, saatikka kirjoittaa jotain fiksua. Olen käynyt tallilla mitä ihmeellisimpiin aikoihin vuorokaudesta, joten olen ratsastanut aina yksin, ilman kuvaajaa. Kun ei ole kuvia eikä videoita näyttää, niin kirjoittaminenkaan ei tunnu niin mielekkäältä. En varmaan itse ainakaan jaksaisi lukea täysin kuvattomia postauksia. :)

Vihdoin ja viimein, yli kuukauden odottamisen jälkeen sain Hööksiltä tilaamani paketin! Toimitus myöhästyi ensin siksi, ettei tilaamani tavaraani ollutkaan vielä varastolla ja kun se vihdoin sinne saapui, oli maksutietoni jo vanhentuneet ja firman asiakaspalvelu soitteli epätoivoisesti varmaan kolme päivää putkeen minulle, mutten pystynyt vastaamaan koulussa. No, lopulta minut saatiin kiinni ja maksuista ja postituksesta päästiin sopuun.

Yllätys oli positiivinen, kun vihdoin pääsin avaamaan pakettia innoissani kuin pieni lapsi jouluna. Kuvittelin tilanneeni CRW:n punaiset ratsastushousut puolipaikkaisina, mutta paketissa oli kokopaikkaiset housut! Joko minä olen kämmännyt tilauksessa, tai Hööks on postittanut väärät housut. Joka tapauksessa housut olivat sopivan kokoiset ja istuivat yllättävän hyvin, pidin niistä todella kovasti! Positiivinen yllätys oli myös joustavat lahjeosat, jotka ovat ilmestyneet viime keväänä mm. joihinkin Kingslandin ja Pikeurin housuihin. Ei enää epäsopivia lahkeita ja kutittavia tarranauhoja, jes!

Paketissa oli myös Winnielle jotain pientä kivaa - tamman riimuun väritykseltään sopiva riimunaru ja fleeceratsastusloimi talven pakkaspäivien varalle. Oletin Full koon olevan Winnielle aivan liian suuri, mutta loimi näyttää kyllä aika passelin kokoiselta. Ei Winnie siihen ainakaan kompastumaan pääse. ;)

Itselleni tilasin myös parit ratsastussukat, jotka nekin tuntuivat odotettua paremmilta jalassa. Mukava materiaali ja juuri sopiva koko. :) Sopivan ohuet chapsien alla käytettäviksi.



Winnie on viime viikolla tehnyt tunteja oikein urakalla, olikohan poni nyt kolmena vai neljänä päivänä ratsastuskoulun tunnilla. Itse olen liikutellut sitä tasaisella ja talutellen maastossa. Eilen hypättiin kentällä kahta estettä ihan ilman yleisöä ja kuvaajaa, millä taisi olla positiivinen vaikutus treeniin. Poni hyppäsi todella kivasti ja olin pitkästä aikaa jopa omaan ratsastukseenikin tyytyvinen - ennakoin paremmin ja ratsastin enemmän, tarkemmin. Pitäisi varmaan hypätä enemmänkin yksinään, niin ei tulisi mietittyä yleisöä ja kuvaajaa. ;)

Hyvin menneen hyppimisen päätteeksi Winniellä tuntui olevan vieläkin ylimääräistä energiaa, joten päästin sen kentälle irti ja annoin sen viilettää ympäriinsä niin kauan, kunnes se oli itse valmis lopettamaan - toivottavasti poni käyttäytyy tänään tunnilla hyvin kun on saanut juosta ylimääräiset energiansa pois. Koska noin 65 cm korkeat esteet ylittyivät nyt oikein mallikkaasti, uskalsin ilmoittautua W:n kanssa ensi sunnuntain seuraestekisoihin 60 cm luokkaan. Sieltä viimeistään saadaan varmasti kuvia ja videoita, toivottakaa onnea!

2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat