Turussa on satanut viimeiset kaksi päivää suunnilleen taukoamatta. Eilen oli taas aika kaivaa kaappien kätköistä saappaat ja vedenpitävä takki esille - pääsin lähtemään tallille vasta iltapäivällä, jolloin maneesissa oli jo tunnit. Hidastelin ja vitkuttelin Winnien varustamisessa toivoen, että sade lopulta lakkaisi, kun kerran joutuisin ulkona ratsastamaan. Etsin Winnielle uudet kuolaimet meksikolaisiin suitsiin ja siirsin sen ja omat tavarani uuteen kaappiin samalle puolelle tallia jolla Winnie asuu. Poni sai oikein pitkän ja perusteellisen harjauksen ja ihan vielä harjan letityksenkin. Sade lakkasi kuin pyynnöstä niin,
että lopulta kastuttiin vain sen verran kuin mitä Winnie lätäköistä roiski päällemme.
Työskentelin pitkään käynnissä asetellen ja taivutellen. Pari tallikaveria tuli seurakseni kentän laidalle notkumaan, joten sain muutaman kuvankin treenin alkupäästä. Winnie vastusteli tuntumaa suussaan ja tuntui jäykältä vasempaan kierrokseen. Lopputunnista poni kulki kuitenkin ihan suht kivasti.
Pitäisi siis olla yhteydessä ponin omistajaan ja eläinlääkäriin, joskos saataisiin sovittua hampaan poistosta. Kengittäjäkin oli tällä viikolla käynyt kurkistamassa Winnien kavioita ja oli todennut niiden olevan oikein hyvässä kunnossa. Tällä kertaa kaviot vain vuoltiin, mutta noin kuukauden kuluttua olisi tarkoitus laittaa ponille kengät alle.
Ihana Winnie tuon pallon kanssa! :)
VastaaPoistaAwww, tosi suloista! :---3
VastaaPoistaOma blogi: http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/
loistava video! :D
VastaaPoista