maanantai 25. kesäkuuta 2012

Villiponi!


Lauantaina juoksutin Winnietä irtona oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla. Yleensä juoksutus on ollut "juoksutusta irtona", eli Winnie on hallitusti ravannut/laukannut ympärilläni vapaana sen mukaan, miten olen sitä komentanut. Nyt aloitettiin työskentely maastakäsin; Winnie sai olla heti vapaana ja se olikin yllättävän hyvin kuulolla! Se oli terävä ja herkkä, seurasi ravissa lähellä minua mutta kuitenkin kunnioittaen ihmisen omaa tilaa.




Tässä tilan kunnioittamisessa ollaan oikeastaan viimeisen viikon aikana menty todella paljon eteenpäin. Winnie pysyy ihan oikeasti koko ajan vähintään metrin päässä minusta liikkeessä ja pysähdyksessäkin se jää noin puolen metrin päähän. Tamma on siis kosketusetäisyydellä, mutta hillitsee itsensä eikä enää töki turvallaan. Puoli vuotta sitten tamma kyllä seurasi perässä, mutta pysähdyksessä se oli huolimaton ja törmäsi minuun voimalla tai vähintäänkin tökki ja tuuppi turvallaan. Nyt tämä on jäänyt kokonaan pois, kun olen alkanut olla tarkempi ja vaatia hevoselta enemmän.

Winnie toimi todella hyvin ja oli kuulolla - se juoksi innoissaan perässäni ja heitti muutaman ilopukinkin. Hypyt ja loikat eivät kuitenkaan suuntautuneet mua kohti, niinkuin toisinaan vielä puoli vuotta sitten. Nyt tamma hyppii ja riehuu, mutta tekee sen mun tilan ulkopuolella eikä ihmistä kohti. Oli ihanaa huomata miten Winnie oikeasti kuuntelee mua ja myös leikkii seurassani. :)

Kun poni kerran niin kovasti innostui, niin kannustin sitä purkamaan ylimääräistä energiaansa. Ei tarvinnut paljon käskeä, kun tamma jo viiletti kahdeksikkoa ympäri kenttää pukitellen ja kiihdytellen. Se liike mitä tuosta pienestä ponista irtosi, oli ihan mieletöntä! Wau, sitä oli mahtavaa katsella.

Kun poni oli saanut juosta kyllikseen, otin sen kiinni ja kiipesin selkään. Ravailin ehkä vartin verran ja lopetin, kun poni toimi kivasti. On se vaan niin hieno! :)

































































































2 kommenttia

  1. herranenaika mikä liitokavio winnie on! o: tol ravil sais iha mielettömät pisteet koulukisoist :D

    VastaaPoista
  2. Ihana Winnie ja Essi <3 <3 t. Julitan toinen hoitaja

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat